SORMUNEN (makeasti haukotellen.) Varhainpa sinä herätitkin. Se olisi
maistunut niin makealta vielä, uni.
KARPÉN. Iltaa, herra Sormunen.
SORMUNEN (paljoa välittämättä Karpénista.) Iltaa, iltaa. (Hieraisee
silmiään.) Minä olen näin vähän uninen vielä. Olinkin niin turkasen
väsynyt. (Haukottelee.)
KARPÉN. Kaikista päivän vaivoista. Sen käsittää.
SORMUNEN. Niin juuri. — Sinulla onkin, Tuure, niin mainio vieterisohva.
Nukuin, kuin Abrahamin helmassa, niin että oikein vesi valui
suupielistä. (Vielä pitkä haukotus.)
HOLM. Vielä kerran: elä nyt pane pahaksesi, että minun täytyi herättää.
KARPÉN. Se on oikeastaan minun syyni. Minulla on teille vähän asiaa,
herra Sormunen.
SORMUNEN. Tehkää niin hyvin ja istukaa! (istuu itse mukavasti
huokusohvaan.) Mistä olisi kysymys?
KARPÉN. Te kyllä pyysitte minun käymään Jänisjärvelläkin, mutta asiata
on vähän vaikea lykätä tuonnemmaksi.
SORMUNEN. Herrassyötinki taitaa tahtoa puhutella minua, kahden kesken?
HOLM. Niin, ehkä häiritsen?
KARPÉN. Eipä suinkaan. Päinvastoin, päinvastoin. Olisipa parempi, että
tässä olisi vielä useampi henkilö läsnä.
SORMUNEN. Mitäs se sitte oikeastaan olisi? (Hieroo unta silmistään.)
Minun on yhä vielä vähän vaikeata päästä selviämään.
KARPÉN. Kyllä minä selvitän. — Tässä, nähkääs, on ensin pikkuinen
lappu, joka minulla on kunnia esittää teille, koska se asia näkyi
jääneen teiltä päivällä unohduksiin. (Antaa Sormuselle laskun.)
SORMUNEN (panee silmälasit nenälleen, tarkastaa kauan laskua, katsahtaa
väliin Karpéniin, väliin laskuun, nousee sitte istualtaan, ottaa Holmia
käsivarresta ja vie hänen toiselle puolelle huonetta.) Se, roisto,
vaatii viisikymmentä markkaa tämän päiväisestä keskustelustamme.
HOLM. Siitäkö sekavasta riita-asiasta?
SORMUNEN (tiuskaisten.) Mikä sekava? Ihan selvä juttu.
HOLM. Etkös kysynyt edeltäpäin, paljoko neuvottelu tulisi maksamaan?
SORMUNEN. Enkö mitä!
HOLM. Ei sitte muuta, kuin maksa pois vain.
SORMUNEN (luo Holmiin pitkän, halveksivan katseen.) Luuletko, että
tässä ollaan eilispäivän penikoita, joilla ei ole vielä Silmätkään
auki?! (Ottaa ja vie laskun Karpénille, tokaisten sen, sanaakaan
sanomatta, hänelle käteen.)
KARPÉN (ottaa laskun, mutta tarjoaa sen vielä kerran Sormuselle.) Minä
pyydän.
SORMUNEN. Pyytäkää vain, vaan siitä ei lähde mitään.
KARPÉN. Ette siis hyvällä tahdo suorittaa minulle maksua neuvottelusta
luonani?
SORMUNEN. Mistä hyvästä? Ettehän te osannut neuvoa mitään.
KARPÉN. Hyvä. Tahdotte siis, että tämän laskun sisällys joutuu teille
virallista tietä perittäväksi. Silloin saatte nähdä, miten ne pienetkin
kasvaa.
HOLM (Sormuselle.) Kyllä se on parasta, että sinä nyt maksat tuon
laskun. Elä viitsi ruveta joutavia rettelöimään.
SORMUNEN. Sehän se rupee rettelöimään enkä minä. Vielä ilkiää
tulla vieraaseen taloon tuommoisissa jonkin joutavissa asioissa.
(Karpénille.) Antakaa lasku tänne!
KARPÉN. Tehkää niin hyvin: rahat pöytään ensin! Lasku on jo kuitattu.
SORMUNEN (lyö viisi markkaa pöydälle.) Tuoss' on, — enemmän, kuin
liikaa, — teidän pakinoistanne.
KARPÉN. Olette todellakin Jänisjärveltä, hyvä herra. Unhotitte, että
laskussani oli viitosen jälessä vielä nolla.
SORMUNEN. Nollia minulla ei ole teille antaa. Meidän puolella ei niitä
käytetä, sillä ne ei merkitse mitään.
KARPÉN. Mutta mitä ne meidän puolella merkitsevät, sen saatte, kuten
sanottu, vielä nähdä. Tässä on rahanne takaisin ja laskun pistän
toistaiseksi taskuuni. (Antaa viisimarkkasen takaisin Sormuselle.)
SORMUNEN. Kun ette huoli, niin olkaa ilman. Nämä paperit kelpaa meille,
vaan te saatte kohta taskuunne minulta samanlaisen lisäksi, kuin minkä
sinne jo pistitte.
HOLM. Vieläkö sinä nyt höpiset unissasi, hyvä veli, vai? Pitäähän sinun
asianajajan vaivat suorittaa.
SORMUNEN. Mitkä hiton vaivat?! Minullahan ne vaivat on olleet.
Vaivat ja vastukset. Teidän talossanne, herra Karpeni, töhrättiin ja
tärveltiin kahvilla ja kermalla minun ihka uudet housuni. Niistä vaadin
minä maksun teiltä. Ja ell'ette maksa hyvällä, niin laitan minä teiltä
myöskin virallista tietä laskun sisällyksen perittäväksi. Housuni
maksavat myöskin viisikymmentä markkaa.
HOLM. Tokkopahan?!
SORMUNEN. Maksavat hyvinkin. Parasta eskeliskan verkaa.
KARPÉN. No, no, hyvin mahdollista. Olkoon sitte. Jos niin on, että
teillä on vastalasku, niin on ainakin oikeus ja kohtuus, että se maksaa
housunne, joka ne turmeli.
SORMUNEN. Sama se minulle. Siihen minä kyllä suostun... Sitte ollaan
kuitit.
HOLM. Se oli oikea Salomonin tuomio.
SORMUNEN (yIvästellen.) Hä-hä-hä-hä! Näithän nyt että olen sitä vähän
miestä rninäkin.
KARPÉN. Niin ollen saadaan teidän asianne, herra Sormunen, selvitetyksi
hyvin yksinkertaisesti ja aivan heti paikalla. Asianlaita on, näette,
se, että housujenne tärvelijä sattuu tällä haavaa olemaan tässä talossa.
HOLM. Ett'ei ehkä tarvitse oikeuteen mennä.
SORMUNEN. Sehän on oikein hauskaa. Ha-ha-ha-ha.
KARPÉN. Parasta on siis, että pyydetään syyllinen tänne. Eikö niin?
SORMUNEN. Mitä pikemmin, sitä parempi, — minun puolestani.
KARPÉN. Ole niin hyvä, Tuure, ja kutsu sisään se Maija, joka koko tämän
ikävän jutun kaikkine rettelöineen on aikaan saanut.
HOLM. Mielelläni. — (Keittiön ovelta.) Maija hoi! Tuleppas sisään nyt!