HOLM (rupeaa pöytää kattamaan.) Minkätähden tässä maailmassa pitää olla
niin paljon vääryyttä? Miksi täällä tapahtuu niin paljon nurinpäin?
Tuommoinen kultaomena, kuin tuo Helmi serkku, — siinä on nimi sattunut
oikealle omistajalleen, — ja kenen käsissä!! — Missä lie se oikea
onnensopukka? Ei sitä ole Helsingissä eikä Jänisjärvelläkään. Lieköhän
missään?!
HELMI (tulee.) Kuulehan, Tuure!... Siinäkö sinä jo pöytää katat?
HOLM. Koetanpahan edes vähän olla apuna minäkin.
HELMI. Tuo kyllä keritään. — Tänne tuli juuri keittiöön palvelija, joka
sanoo olevansa teidän entinen Miina.
HOLM. No? Mitäs sillä on sanottavaa?
HELMI. Että lakko alkaa loppua.
HOLM. Joko? Sepä hauska uutinen. Ja kenen puolelle voitto kallistuu?
HELMI. Kummallekin. Tai oikeammin: molemmilta puolilta tehdään
myönnytyksiä. Palvelijat tyytyvät,, kun saavat pyytämänsä vapaat ajat.
HOLM. Siinähän se pääasia näyttää Olleenkin. Ja kaikesta tämmöinen melu.
HELMI. Otatte kai Miinanne takaisin?