HOLM. Kas niin! Käy nyt tuohon sohvalle loikomaan!
SORMUNEN (istuutuu ja katselee ympärilleen.) Mikäs huone tämä on?
HOLM. Meidän ruokasalimme.
SORMUNEN. Vai tämmöinen!
HOLM. Rupea nyt pitkäksesi niin kauaksi, (asettaa tyynyn Sormusen pään
alle ja nostaa hänen jalkansa sohvalle.)
SORMUNEN. Kuinka kauaksi?
HOLM. No, siksi, että panen sinulle ruo'an pöytään. Katsotaan, mitä
kaapista löytyy.
SORMUNEN. Hu-hu-hu-huu!
HILMA. Vieläkö sinua vilustaa?
SORMUNEN. Vielähän tuo puistuttaa.
HOLM (ottaa eteisestä koko joukon päällysvaatteita, joilla peittelee
Sormusta.) Noin. Eiköhän se kohta taukoa.
SORMUNEN. Voi turkanen! Ihanhan sinä hoidat minua, kuin oma eukkoni.
HOLM. Sinäpä taidatkin olla liiaksi hyvyydellä pilattu siellä kotonasi
Jänisjärvellä.
SORMUNEN (oikaisekse mukavasti.) Pitäähän sitä toki sen vertaa,
lähimmäistään rakastaa.
HOLM. No, jo! Totisesti! (Rupeaa panemaan kaapista ieikkelelautasia
pöytään.) Etköhän sinä ollut viftillä, eilen?
SORMUNEN. Hä?
HOLM. Syötkös sinä silliä?
SORMUNEN. Elä kysy, — pane vain pöytään!
HOLM. Minä sanoin, että kyllä sinä taisit eilen vähän ryypiskellä? Olit
viftillä?
SORMUNEN. En, jukoliste.
HOLM. Vaan siltä se vähän näyttää.
SORMUNEN. Se oli vahinko, ett'en ollut. Eihän sitä tiedä,, milloin taas
pääsee Helsingissä käymään.
HOLM. Maitoako sinä juot vai tahdotko puolikkaan olutta?
SORMUNEN. Ell'ei heti kokonaista ole niin piisaa se aluksi puolikaskin.
HOLM. Kas niin! Tässäpä jo alkaakin kaikki olla, mitä talo kykenee
tarjoamaan. Ei. Odotapas; vielähän sinne taisi ruokasäiliöön jäädä yksi
biffi minun aamiaisestani. Mutta sen saat syödä kylmänä.
SORMUNEN. Vaikka raakana. Elä kursaile ollenkaan!