MAGDA (sysää Juuson luotaan.) Se on hävytöntä! — Minä sanon, että sen
on tehnyt meidän uusi palvelijamme.
KARPÉN. Palvelijamme? Mistä sinä sen olisit saanut?
MAGDA. Varastin.
KARPÉN. Kuule! Mene nyt esplanaadille tuulettamaan itseäsi.
MAGDA. Pitääkö minun todellakin vannoa saadakseni sinut uskomaan?
KARPÉN. Jos se on totta, niin minä ajan paikalla sen uuden palvelijan
ulos samaa tietä kuin hän on tullut.
MAGDA. Jonka minä olen hiellä ja vaivalla taloon hankkinut?!
KARPÉN. Vaikka vain!
MAGDA. Mutta minä en sitä salli.
KARPÉN. Vaan minä teen sen sittenkin. Minun täytyy se tehdä. Minun
täytyy ja minä tahdon kannattaa tätä lakkoa, vaikka se vähän
kiusallinen onkin. Ammattini vuoksi on se tehtävä. Asemani vaatii sitä.
Minä en tahdo erota muista ja... ja...
MAGDA. Raukka!
KARPÉN. Ja aikaan saada skandaalia ynnä muuta.
MAGDA. Vaan yhdyt liittoon Hertan ja muiden samanlaisten
kansanvillitsijäin kanssa?
KARPÉN. Selitä sinä niin. Minä sanon: kansan oikeuksien puoltajien
kanssa.
MAGDA. Pietari Patelin oli sukkela asianajaja, — todellakin!
KARPÉN. Kiitän arvosanastasi!
MAGDA. No. Siinä tapauksessa minä jätän talon oman onnensa nojaan.
KARPÉN. Sen nojassa se on pysynyt hyvin tähän saakka ja pysynee
vastedeskin.
MAGDA. Tällä kertaa ainakin olen tehnyt voitavani. Elä siis syytä
minua. — Lähden kuitenkin Ruotsiin. (Menee.)
KARPÉN. Siinä teet oikein. (Kävelee, ensin hermostuneesti edestakaisin,
menee sitte kirjoituspöytänsä luo, naputtelee sormillaan sitä vastaan,
selailee joitakin papereita, kävelee taas ja viheltelee, ja istuu sitte
nojatuoliin lukemaan sanomalehteä.)
HELMI (tulee.) Hyvää päivää! Rouva käski minun tulla herran luo.
KARPÉN (luomatta silmiään sanomalehdestä.) Sinä saat mennä tiehesi.