MAGDA. No? Mitä uutta sait kuulla?
KARPÉN. En mitään.
MAGDA. Eikö mitään muutosta asemassa?
KARPÉN (ottaa sikarin.) Yhtä uppiniskaisesti näkyvät pitävän kiinni
vaatimuksistaan.
MAGDA. Hertta, tietysti, siellä panee parastaan. Tahtoisinpa nähdä ja
kuulla, miten hän siellä intoilee ja pauhaa. Hänestä olisi pitänyt
myöskin tulla asianajaja.
KARPÉN (heittäytyy nojatuoliin.) Kuolee tässä, — ilman
naiskilpailijoita, — nälkään jo muutenkin, — rouviensa tähden.
MAGDA. Et siis saanutkaan voileipiä?
KARPÉN. Sainpas. Leikkelekaupasta löytyi vielä kaksi — kuivettunutta
tosin — ja ne söin paikalla itse.
MAGDA. Pidä hyvänäsi sitte!
KARPÉN. Vaan tänä iltana aion lähteä maaseudulle asioilleni ja —
syömään.
MAGDA. Etpäs.
KARPÉN. Mitä sinä tarkoitat?
MAGDA. Minä aion pyytää meille vieraita illalliselle.
KARPÉN. Elä lörpöttele!
MAGDA. Tiedätkö kenen? Hertan ja Tuuren.
KARPÉN. Äsh! — Joko olet laittanut tavarasi kuntoon Ruotsin matkaasi
varten?
MAGDA. Sen olen lykännyt tuonnemmaksi. — Minä puhun vakavasti: aion
pyytää Holmit meille illalliselle.
KARPÉN. Kuule, Magda, minä puhun myöskin vakavasti: — sinun lorusi
alkaa minua hermostuttaa.
MAGDA. Etkö sinä huomaa, Juuso, huoneessasi mitään?
KARPÉN. Mitä nyt? Että se on...?
MAGDA. Siistitty. Niin. Ja kuinka sinun kirjoituspöytäsi on hyvässä
järjestyksessä?
KARPÉN (suutelee Magdaa poskelle.) Kiitos! Se on ääretön edistysaskel.
MAGDA. Sen on tehnyt meidän uusi palvelijamme.