SORMUNEN (tulee.) Eikös se ole Tuure Holm itse?
HOLM. Niin on. Mutta minäpä taidan nähdä kummituksia keskellä päivää: —
Erkki Sormunen itse!
SORMUNEN. Etpä tainnut osata odottaa?
HOLM. E... e... en. Käypä sisään ja paina puuta! Olin sanoa, että tulet
kuin pilvistä pudonneena, mutta silloin olisin valehdellut. Vihiä
olostasi täällä ihanassa Gomorrhassamme minulla kyllä jo vähän oli.
SORMUNEN (istuutuu nojatuoliin selin ruokasalin oveen päin.) Ka! Kuinka
niin?
HOLM. Kuule: toissapäivänähän sinä jo kaupunkiin tulit? Vai eilenkö se
vasta oli?
SORMUNEN. Eilenhän minä... Vaan mistä sinä sen tiedät?
HOLM. Mistäkö? Poliisilta kuulin.
SORMUNEN. Häh? — — Valehtelet. Enhän minä ole liikkunut missään.
HOLM. Vai et? No sitte se on ereys. Ell'et sinä valehtele?
SORMUNEN. En, jukoliste, muualla kuin muutamassa ruokapaikassa.