HOLM. No, no, no! So, so, so! Serkku hyvä, elä nyt pane sitä juttua
niin pahaksesi! Kyllä se selviää. Omasta puolestani kyllä soisin, että
sinä saisit eron Erkistäsi, — hänelle se olisi mitä sopivin rangaistus,
— ja jos, tuota, minäkin saisin matkapassin Hertaltani, niin ihan
varmaan minä tuossa paikassa rupeaisin niinkuin kosasemaan sinua. Ja
jos onnistuisin, niin olen varma, etten sinun kanssasi tarvitsisi
ainakaan nälkää nähdä. — Mutta leikki sikseen. Miehesi siis uhkaa
avioerolla ja on tullut Helsinkiin?
HELMI. Niin.
HOLM. Milloin?
HELMI. Eilen hänen olisi pitänyt saapua kaupunkiin.
HOLM. Asiankoajajan pakeille!
HELMI. Niin hän sanoi lähtevänsä.
HOLM. Ahaa! Varmaankin Karpénin luo. Se on hänen erikoisalansa, avioero!
HELMI. Niin minä luulen. Ja kun tiesin, että sinä tunnet hänen
ja luulin, että Erkki ehkä oli käynyt täällä, niin tulin sinulta
tiedustelemaan.
HOLM. Nyt olen jäljillä. Voit olla huoleti, serkku. Minä otan asiasta
selvän.
HELMI. Kiitos, Tuure hyvä. En tiedä miten sinua palkitsisin.
HOLM. Minäpä tiedän.
HELMI. No?
HOLM. Sinä jäät nyt meille etkä liiku minnekään. Minäkin teen lakon.
Soitan ylihallitukseen, että olen sairas: — olen nälkälakon tähden
saanut vatsakipuja — —
HELMI. Ja minä parannan kipusi: valmistan sinulle ruoan...
HOLM. Mainiota! Ja syömme aamiaista kahden kesken. Sen häränkielen,
jonka Hertta...
HELMI. Ja sitäpaitsi minä paistan sinulle oivallisen bifstekin.
HOLM. ja huolet huuhdomme alas paremmalla kahvilla, kuin tämä oli, —
sinun keittämälläsi. (Eteisen kello soi.)
HELMI. Herra jesta! Kuka nyt tulee?
HOLM. Kas tässä matkalaukkusi!
HELMI. Mistä sitä kyökkiin mennään?
HOLM. Tuosta, — ruokasalin kautta.