HERTTA. Kahvi on valmiina ruokasalin pöydällä.
HOLM. Itsekö sinä sen keitit?
HERTTA. Minä itse. Kukas?
HOLM. Tässä on ruokatavaroita. Kävin ne itse torilta ostamassa.
(Työntää pussin rouvalleen.) Siin' on! Keitä nyt sinä itse!
HERTTA (työntää pussin takaisin miehelleen.) Minä en jouda. Minun on
heti paikalla lähdettävä komiteaan. (Alkaa laitella hattua päähänsä.)
HOLM. Mutta kaikkien ihmeitten nimessä! Minun pitää saada ruokaa, minä
tahdon syödä. Minun pitää saada aamiainen päästäkseni virastoon.
HERTTA. Siihen en minä voi mitään.
HOLM. Mutta me saamme vieraita päivälliseksi.
HERTTA. Jopa! Kenen nyt?!
HOLM. Juuson rouvineen.
HERTTA. Ha-ha-ha-ha!
HOLM. Mitä sinä naurat, Hertta?! Tämä ei ole ollenkaan leikin
asia. Sanon sinulle: se oli Juuso, joka äsken soitti. Hän kiroili
sinua, — sanoipa koko nälkälakon mammaksi! — ja vaati, että sinun
on valmistettava meille kaikille ruoka, koska sitä ei saa enää
ravintoloissakaan.
HERTTA. Soita heille: valmistakoon Magda päivällisen!
HOLM. Tuo on myrkkyä, Hertta, jota saat itse juoda. Jos ei Magda osaa
ruokaa laittaa, niin kyllä se on viheliäisyys suuri sinunkin puolellasi
siinä asiassa.
HERTTA. Siinä tapauksessa ei auta muu kuin että sinä saat laittaa ruoan.
HOLM. Istu ja pala! Luulenpa toden totta, että se luonnistuisi paljoa
paremmin, kuin monelta teidäntapaiselta nykyajan rouvalta, jotka ette
kelpaa muuksi, kuin tyhjäntoimittajiksi. Olisittepa nuoruudestanne
tottuneet kaikkia naisen velvollisuuksia täyttämään, — muun muassa
oppineet ruokaakin laittamaan, — niin ei tämmöiseen pulaan jouduttaisi.
HERTTA. Kuka sen on sanonut, että ruo'an laittaminen on juuri naisen
velvollisuus?
HOLM. Se on itsestään selvä. Se on paljon enemmän hänen ymmärryksensä
mukaista, kuin kaikellaisissa jonnin joutavissa yhdistyksissä
häärääminen. Sitä paitsi se on terveellisempääkin.
HERTTA. Ha-ha-ha-ha! Sinunpa on, näköjään kovin nälkä, koska jo näin
varhain aamulla noin huonolla tuulella olet, Tuure. Mene nyt ja keitä
aamiaiseksi se häränkieli, joka sinulla pussissa on, niin...
HOLM. Kyllä. Sen teenkin. Ja minä aion tarjota sitä sinullekin, mutta
aika hyvin suolattuna.
HERTTA. Kiitos. Meillä on kyllä parempia ruoanlaittajia komiteassamme.
HOLM. Vai niin! Te siis syötte ja mässäätte siellä piikojen kom...
HERTTA. Palvelijattarien, pyydän.
HOLM. Yhdentekevä!... Sillä aikaa kun meitä uhkaa nälkäkuolema?
HERTTA. Siinä näet, ettemme ole niinkään tyhjäntoimittajia.
HOLM. Kaunista väkeä!! Mutta sanoppas: rouvatko ne siellä ruoan
valmistavat vai pii...?
HERTTA. Palvelijattaret, tietysti. Meillä on tärkeämpää tekemistä.
HOLM. Tietysti, tietysti! Rupatatte ja olette jotakin tekevinänne ja
elätte herroiksi.
HERTTA. Luoja ei ole teille mitään monopoolia antanut.
HOLM. Ei, mutta _teille_ on Luoja kyllä antanut yksinoikeuden, vaan
sitä ette te osaa taikka ette tahdo hyväksenne käyttää.
HERTTA. Ja mikä se olisi?
HOLM. Oikein kasvattaa sitä ihmiskuntaa, jota myöskin ainoastaan teille
on suotu kunnia voida lisätä.
HERTTA. Mikä on oikein, mikä väärin, — se on kysymys. (Eteisen kello
soi.) Kas niin. Nyt tullaan minua jo hakemaan. (Menee ja aukaisee oven.)
HELMI (pieni matkalaukku kädessä astuu eteiseen.) Hyvää päivää!
HERTTA. Päivää! Lakkokomiteastako olette?
HELMI. Et näy enää tuntevan minua, Hertta.
HOLM (eteisen ovella.) Helmihän se on. Helmiserkku, päivää!
HERTTA. Helmikö se on? Enpä, totta tosiaan, tuntenut. Siitä kun on niin
monta vuotta...
HELMI. Otetaankohan minut taloon?
HOLM. Olet hyvin tervetullut.
HERTTA. Jos vain pidät hyvänäsi, niin... käy sisään.
HOLM. Milloinkas sinä tänne Helsinkiin tulit?
HELMI. Vast'ikään — postijunassa. Tulen suoraan asemalta. Ja joll'en
vain häiritse, niin pyytäisin iltaan asti...
HOLM. Ethän sinä suinkaan häiritse.
HERTTA. Ole ihan kuin kotonasi vain!
HOLM. Ja niinkö vähäksi aikaa, meidän pääkaupunkiimme, niin monen
vuoden perästä?! Ei se sovi.
HELMI. Mutta minä arvaan, että Hertta oli juuri menossa ulos?
HERTTA. Minulla oli kyllä...
HOLM. Hän tuli juuri torilta. Suo anteeksi! Tähän jäi vielä
toripussikin. Hertta näytti minulle kieltä, oivallista härän kieltä,
jonka hän itse aikoo keittää aamiaiseksi.
HERTTA. Tuure!... Lörppö!...
HELMI. Niin. Teillähän on täällä Helsingissä palvelijain lakko.
HERTTA. Vai jo tiedät sen?
HELMI. Kuulin siitä junassa puhuttavan.
HERTTA. Mitä hauskin lakko. Semmoista ei meillä ole vielä koskaan ollut.
HELMI. Ja sinä iloitset siitä?
HERTTA. Tietysti. Sitä paitsi se oli ihan välttämätön.
HOLM. Herttahan kuuluu itse lakkokomiteaankin. Hän kannattaa lakkoa
sielullaan ja ruumiillaan.
HELMI. Kas, nyt ymmärrän. Sen tautta kysyitkin minulta tullessani,
olinko lakkokomiteasta. Minä siis häiritsen sittenkin?
HERTTA. Toivon, että nyt, asian kuultuasi, suot minulle anteeksi. Minun
täytyy todellakin kohta lähteä sinne.
HELMI. Oo, tee niin hyvin.
HOLM. Hertta toivottavasti kohta palaa takaisin ruokaa valmistamaan.
HELMI. Minua varten ei suinkaan tarvitse mitään. Minä kyllä tulen
toimeen...
HOLM. Ilmanko ruokaa? Sepäs olisi hiton hauska oppia. Minunpa alkaa jo
vatsani tehdä lakon.
HERTTA. Siellähän on kahvi valmiina ruokasalin pöydällä, Tuure. Ja
Helmihän kyllä löytää astiakaapista, mitä tarvitsee.
HELMI. Tietysti, tietysti. Elä nyt, Hertta hyvä, anna minun tuloni
millään lailla...
HOLM. Kahvintarjoilusta pidän minä kyllä huolen. Minä olen, näetkös,
näin lakon aikaan jo tottunut talouden askareihin. (Sieppaa toripussin
ja juoksee ruokasaliin.)
HELMI. Eihän nyt toki. Voi, voi, mitä puuhaa minä nyt olen matkaan
saattanut.
HERTTA. Elä nyt ole milläsikään. Hän tekee sen niin mielellään. Ja
hänelle se tekee niin mainion hyvää.
HELMI. Miksi sinä noin puhut?
HERTTA. Siksi, että niin ajattelen. Näetkös, se tekee miehille
niin hyvää, että saavat kokea, mitä me naiset merkitsemme, että me
todellakin jotakin merkitsemme.
HELMI. Sinä siis kuulut tuohon lakkokomiteaan oikein vakaumuksesta,
Hertta?
HERTTA. Luonnollisesti. Täydestä.
HELMI. Mutta tämähän on palvelijain lakko. Ei suinkaan sillä näytetä
miehille, että me todellakin jotakin merkitsemme.
HERTTA. Samalla kyllä sitäkin. Vaikka se nyt on sivuasia. Minä
olen, näetkös, myöskin palvelijayhdistyksen jäsen. Ja minä kannatan
täydellisesti palvelijain oikeutettuja vaatimuksia. Heidän oleelliset
etunsa ovat tässä kysymyksessä. Heidän asemansa on välttämättä
parannettava.
HELMI. Mutta ei suinkaan tällä keinoin. Lakkoa en kannattaisi koskaan.
Se on suorastaan hyljeksittävä taistelutapa. Se on kamala, sisällinen
veljessota, ulkonaista sotaa paljoa pahempi eikä miltään siveelliseltä
kannalta puolustettavissa.
HERTTA. Semmoinenkin sota voi nykyaikaan käydä välttämättömäksi.
HELMI. Ei, ei. Minä olen rauhan aatteen puolella. Sovittelulla ovat
riidat ratkaistavat.
HERTTA. Se ei ole likimainkaan tässä maailmassa mahdollista. Voima se
asiat ratkaisee.
HELMI. No, sanoppas nyt sitte, mitä vaativat palvelijat? Suurempia
palkkoja, vähemmän työaikaa ja paljon vapaata aikaa, s.o. aikaa
huvitteluun, vallattomuuteen!
HERTTA. Sinulla on väärä ja ylimalkainen käsitys asiasta, Helmi.
HELMI. Niinkö? Minun käsitykseni mukaan olisi esim. kahdeksan tunnin
työaika mahdoton. Mekin teemme enemmän työtä päivässä ja huvittelemme
paljoa vähemmin, kuin palvelusväki. Ja mistä otetaan ne suuremmat
palkat ja erityiset huoneet nykyajan palvelijoille?
HERTTA. Myönnän, että heidän toiveissaan, — en sano vaatimuksissaan,
— on hiukan liioiteltua, vaan paljon on oikeutettuakin. Mutta niistä
asioista puhutaan toiste. Minun täytyy nyt mennä.
HELMI. Niin väinkin. Sittenkin tuli näin pitkältä laverrelluksi.
HERTTA. Ja silloin toivon, että tulet asian oikeudesta vakuutetuksi,
yhdyt meihin ja rupeat yhteistä asiaamme omalla paikkakunnallasi
innokkaasti ajamaan.
HOLM (kantaa tarjottimella kahvia.) Kas niin! Tässä on nyt talon uusi
piika ... palvelijatar, piti minun sanoa.
HERTTA. Minä lähden nyt sitte. Suo nyt epäkohteliaisuuteni anteeksi,
Helmi! Tuure pitää sinulle kyllä seuraa. (Menee.)
HOLM. Hyvästi, hyvästi! Kahvia me kyllä osataan juoda ominneuvoin, jos
se vain hyvää on. Mutta sitäpä minä en osaa edeltäpäin vakuuttaa, sillä
se ei ole minun keittämääni. — Tee nyt kuitenkin niin hyvin!
HELMI. Kiitos! — Hauska on nähdä sinut näin hyvällä tuulella, Tuure.
HOLM. Hyvän tuulen toit mukanasi sinä, rakas Helmi serkku.
HELMI. Sinäpä nyt osaat...
HOLM. Kuule! Tiedäthän itse, — ja vakuutan sen myös minä, — että
sydämmeni oli ja on vieläkin hyvin kallellaan sinuun päin, vaikka
silloin olosuhteet veivät minut tänne ja sinun sormuksesi Erkki
Sormusen sormeen.
HELMI. Joko sinulla on sokuria kupissasi?
HOLM. Kun sinä olet tässä, sokuripalaseni, niin on kahvini makeata,
kuin hunaja, ilmankin.
HELMI. Me puhelimme tässä äsken Hertan kanssa lakosta, vaan minä en
päässyt vielä selville, mikä palvelijain tarkoitus oikeastaan on.
HOLM. Vai niin, vai sinnepäin. — No. Siitä en minäkään vielä ole
selvillä. Luulenpa kuitenkin, että heidän viimeinen vaatimuksensa
on, että Suomen kaarti muodostettaisiin uudelleen ja että jokainen
palvelija saisi oman kaartilaisensa ynnä oman erityisen kamarinsa. Ja
tuo kaikki on meidän heille hankittava.
HELMI. Ei, mutta! Sinunpa kanssasi nyt ei voi puhua vakavasti.
HOLM. Elähän toki. Jos tahdot, että sanon vakavankin sanan,
niin se kuuluu: soisin, että hallitus antaisi matkarahan meidän
palvelijoillemme, jotta pääsisivät ulkomailla käymään, niin silloinpa
saisivat nähdä, miten siellä työtä tehdään eikä napista.
HELMI. Sen minä uskon On siis totta, että olette ilman palvelijaa?
HOLM. Tietysti, etkö sitä jo kaikesta huomaa? Kun meidän Miina ilmoitti
yhtyvänsä lakkoon, niin minä ajoin hänet paikalla pellolle.
HELMI. Ja Hertta saa itse tehdä kaikki?
HOLM. Ja minä saan olla syömättä.
HELMI. Mutta sehän on julmaa.
HOLM. Se _oli_ julmaa. Vaan nyt minä elän jälleen. Kun sinä tulit,
Helmi! Ihan kuin Luojan lähettämänä.
HELMI. Mutta minun täytyy nyt lähteä.
HOLM. Mitä? Minnekä?
HELMI. Asioilleni.
HOLM. Asioillesi?! Milläs asioilla sinä täällä olet? Sitähän en ole
vielä tullut kysyneeksikään.
HELMI. Onpahan vain vähän toimitettavaa.
HOLM. Vähän toimitettavaa! Moneen vuoteen et ole Helsingissä käynyt ja
nyt tulet vain yhdeksi päiväksi! Jänisjärveltä asti! Ei. Se ei passaa.
Minä en sinua laske.
HELMI. Ei, ei. Kyllä minun täytyy.
HOLM. Täytyy? Sinulla on jotakin hampaan kolossa. Kas niin. Istu nyt
ja juo vielä toinen kuppi. Kyllä tästä sinulle vielä tilkka heruu. Ja
kerro, mitä sinne teidän kyläänne kuuluu. — Hitto vie! Tässähän minä
olen hätäisessä ilossani ja iloisessa hädässäni aivan unohtanut kysyä,
miten se sinun Erkki mökösi jaksaa?
HELMI. Kiitos, kyllä hän jaksaa.
HOLM. Eikö hän terveisiäkään lähettänyt?
HELMI. Kyllä... tuota... enkö minä jo taannoin... tullessani... sanonut
häneltä terveisiä?
HOLM. Etpä. Vai taisit sanoa. — Kuule onko hän vieläkin yhtä
silmittömästi sinuun rakastunut, kuin ennen, ja yhtä silmittömästi
mustasukkainen, ettei kukaan saa sinuun vilkaistakaan.
HELMI. En tiedä. Lieneeköhän hän sitä koskaan ollutkaan?
HOLM. Ai-ai-ai! Minua kummastuttaa, että hän ollenkaan laski sinun
yksin tänne pääkaupunkiin tulemaan. Miksikäs hän ei tullut mukaan?
HELMI (pikaisesti.) Etkö ole häntä täällä nähnyt, Tuure?
HOLM. Häh? Onko hän...? Hän on sittenkin. No, arvasinhan sen.
HELMI. Luulin, että hän on täällä teillä. Eikö hän siis ole käynytkään
teillä?
HOLM. Meillä? Ei. Ei minun tietääkseni ainakaan.
HELMI (itku kurkussa.) Mutta kyllä hänen pitäisi olla Helsingissä. Minä
tiedän ihan varmaan, että hän on täällä. Etkö sinä vain, Tuure, salaa
minulta? Ehkä hän sittenkin on täällä teillä. (Itkeä tillittää.)
HOLM. Voi, Herran terttu! Mitäs ihmettä tämä on?! Mitä salaperäisyyttä
tämä nyt on?! — Kuule, Helmi, ellet sinä nyt ihan paikalla kerro
minulle kaikkia suoraan ja selvään, niin rupean minäkin itkemään ja
silloin nostan minä paljoa pahemman möjäkän kuin Sinä. Kas niin!
(Pyyhkii Helmin silmät ja istuu hänen viereensä.) Kaikki! Suoraan ja
selvään nyt!
HELMI. Mitä minä kerron?
HOLM. Te olette rii'assa?
HELMI (nyyhkyttäen.) Niin — rii'assa.
HOLM. Mistä syystä?
HELMI. Erkki sanoo, että minä olen niin proosallinen, etten ole
ollenkaan mikään nykyajan rouva, että puhun vain ruoasta ja lapsista,
etten lue sanomalehtiä, enkä kuulu naisyhdistykseen, etten, sanalla
sanoen, ole mikään ihannevaimo ja että hänen täytyy seurassa hävetä
minun tähteni.
HOLM. Tahtoisinpa mielelläni vaihtaa minun ihannevaimoni sinuun. — No,
entä sitte?
HELMI. Ja nyt hän puuhaa avioeroa minusta.
HOLM. Sika! — Suo anteeksi!