Iltasilla lähti Juutisen talosta kaikki muut luentoa kuulemaan,
paitsi emäntä, joka yksin jäi kotia hoitamaan. Hän piti viimeiseen
asti kiinni siitä ajatuksesta, että vierasten on tultava heille
yöksi. -- Kyllä te olette syöttänyt ja juottanut meitä niin kyllältä
että hyvä jos jaksetaan mennäkään, suositteli maisteri.
Emäntä sanoi sittenkin jäävänsä odottamaan.
Kansakoululle oli puolen tunnin kävelymatka. Meno muodostui
juhlakulkueen tapaiseksi. Pojat kantoivat matkalaukkua ja
päällystakkeja ja naiset keräilivät tien varsilta kukkia, joita
nuori miniä sovitteli ja sitoi vihkoihin ja jopa rohkeni tulla
kiinnittämään maisterin ja Laulaisen rintaan. Edellinen ihastui kovin
tästä kunnianosoituksesta, mutta Laulaisen mieltä vaivasi kukka
rinnassa käveleminen, hänen tehtävänsä kun oli olla tien neuvojana.
Koululle tultua näkyi, että poika oli suorittanut kunnollisesti
tehtävänsä. Joukkoa istui odottamassa paljon enemmän kuin illalla
majatalossa. Maisteria se näkyi miellyttävän ja hän nosteli hattuansa
ja kumarteli joka suunnalle. Laulainen pysytteli nyt syrjäpuolilla,
ett'ei rinnassa oleva kukka olisi tullut kovin yleisesti huomatuksi.
Pois ottaminenkin olisi ollut loukkaus antajaa kohtaan.
Kaunis kesä-ilta ja uusi ja valoisa kouluhuone tekivät alusta aikain
mieltä virkistävän vaikutuksen. Laulu helähteli raikkaana ja kaikui
avattujen ikkunain kautta kauvas ympäristöönkin. Maisterikin näytti
nyt oikein juhlalliselta noustuansa kukkarintaisena huoneen perälle
asetetun alustan päälle. Sanatkin ponnahtelivat aivan eri voimalla
kuin matalan tuvan pöydän takaa.
Mutta mitä ihmettä... Tuotako samaa Suomen kansan esi-historiaa hän
täälläkin aikoo selitellä? Niin totisesti... Laulaisen innostus
laimeni kokonaan. Täällähän olisi ollut paikallaan oikein ponteva
ja repäisevä luento. Mitä ne tuosta... Mutta kun Laulainen katseli
ympärilleen, niin kaikki kuuntelivat paljon tarkkaavaisempina kuin
illalla... Niin, uuttahan se onkin näille, vaikka ei hänelle. Ja
tulipa lopussa uutta hänellekin. Maisteri kääntyi siinä naisten
puoleen, vetosi heidän harrastukseensa ja sanoipa heitä vielä
voittamattomiksi mihin vaan ryhtyvät. Toipa esimerkkejäkin
historiasta, kuinka naisten innostus on vaikuttanut suuriin
voittoihin sodassa, orjien vapautukseen, ynnä muihin.
Laulainen ajatteli, että kukatkohan tämän vaikuttivat. Mutta
vaikuttipa mikä tahansa, luennon loppu oli hyvä.
Keskustelut ja muut päätökset menivät vilkkaasti. Kylän nuoret
ottivat innostuneina huolekseen kirjaston perustamisen ja
kansanopistoon halukkaita ilmestyi useita.
Enimmän joukon poistuttua jäi vielä muutamia miehiä istumaan
maisterin puheelle. Jäi vanha, vähäkuulonen ukko Möykkynenkin, mutta
vasta viimeisenä lähenteli maisteria juron näköisenä ja hattuansa
hieroskellen.
-- Olisiko isännällä minulle sanottavaa? kysyi maisteri.
-- Olisihan minulla vähän, virkkoi ukko.
-- Sanokaa vaan.
-- Minä vanha mies en enää oikein ymmärrä tätä nykyistä maailmata,
alkoi ukko kiivastuen joka sanalla. Päivällä juoksee meille
Juutisen renkipoika ja huutaa kuin hyväkin lukkari että maisteri
tulee iltasilla koululle lukemaan. Minä tulen ja asetun lähelle
kuuntelemaan, kun en enää oikein hyvästi kuule, enkä näekään.
Mutta mitä lukemista tämä oli, sitä minä en ymmärrä. Minä luin
ennen raamatun läpi, Mooseksen kirjat ja kaikki ja tiedän mitä
oikea lukeminen on. Vaan eihän tämä ollut kuin kaiken maailman
kalentarjumia, samallaista kuin sekin tyttö täällä tolkutti, ei lakia
eikä evankeliumia. Minä tunnen Mooseksen lain ja muistan, kun se mies
puhui, niin vuoret vapisivat ja kun se löi sauvallaan kallioon, niin
siitä suitsi vettä ja tulta ja kansa pääsi juomaan.
Kuulijoita tämä ukon kiivasteleminen huvitti, mutta Juutiselle se
varmaan muistutti hänen omaa kantaansa kouluun ja hän nousi ukkoa
keskeyttämään.
-- Nyt sinä ukko taas horajat, sanoi hän. Et sinä niin vanha ole,
että muistaisit Mooseksen aikoja, eikä sitä kukaan muista että kansa
olisi tulta ja vettä juonut.
-- Elä sinä väärentele Mooseksen sanoja, kivahti ukko. Et ole
sinäkään sen parempi...
-- En toki pyri veroiseksikaan, pisti Juutinen väliin.
-- ... et ole läheskään isäsi lainen mies, jatkoi ukko pysähtymättä:
surutoin pökkelö, et ymmärrä mitään niistä oikeista asioista.
-- Eipä ukkokaan ymmärrä näistä oikeista asioista, pisti Juutinen.
-- En ymmärrä enkä tahdo ymmärtääkään; pois lähden, kivahti ukko ja
alkoi osailla ulos.
Maisteri jäi pahoittelemaan, kun ei tämän omituisen ukon annettu
enempää puhua, mutta Juutinen selitti, ett'ei siitä ole enää
mihinkään puheeseen, se kun on höperöityessään takertunut tuohon
Moosekseen. Nuorempana oli ukko ollut tunnettu siitä että pani
vastaan kaikissa kylän ja kunnan asioissa, eikä siitä päässyt muuten
erilleen kuin että joku suututti ukon, jolloin se heti lähti pois
kuten nytkin.
-- Isäntä Juutinen näyttää tuntevan tarkoin naapurinsa, naurahti
maisteri.
-- Kyllä tämä tuntee, alkoivat toiset isännät kehua.
-- Minäpä teen ukko Möykkysen tavalla, koska rupeatte minusta
puhumaan, sanoi Juutinen leikissään ja nousi kotiinsa lähteäkseen.
Tottahan naapurit pitävät vieraista huolen, nämä kun eivät enää
suostuneet meille palautumaan.
-- Kyllä pidetään huoli, vakuuttivat läsnäolijat.
Laulainen kävi vähän matkaa Juutista saattamassa ja palasi sitten
toisten luokse, jossa oli parhaallaan kiista siitä, kuka saapi
vieraat kotiinsa yöksi. Lopulta täytyi panna määrääjäksi se, kenen
koti oli enimmän huomispäivän matkan mukaan.