Tekmessa, (mukana) Saattaja.
TEKMESSA.
Jo onko päivä metsän taakse laskenut,
Vai ruskottaako taivas vielä? Sano se.
Mun kasvoillani tuntuu illan viileys,
Vaikk' ilma tyyni on. Jo eikö joudu yö?
SAATTAJA.
On hämärtävä päivä vielä valveilla.
Viel' ehtii veri tulvaella ennen kuin
Pelottamasta katsojata lakkaa se.
TEKMESSA.
Siis kauan vielä tappelu on kestävä.
Oi Zeus! Myös luonto tyyntyy, myrskyt nukkuvat
Povehen iltapäivän; myrskyt ihmisten
Ne vaan ei huoli levätä, ei yölläkään;
YÖ kuoleman vaan voi ne asettaa.
SAATTAJA.
Oi, noin
Sä ällös sure, kuningatar, kestäköön
Vaan tappelu, on voitto puolellamme nyt.
TEKMESSA.
Niin kuuluu, kiitos Zeusin!
SAATTAJA.
Alku tappelun
Lähellä oli, ensin melske aseitten
Ja huudot kuului niinkuin jyry ukkosen.
Ne hälvenivät verkalleen; se todistaa
Ett' on nyt vihollinen poispäin paennut.
TEKMESSA.
Sä näitkö nuoret ruhtinaat, mun poikani
Ja hänen sotakumppalinsa, molemmat
Puvuissa vaihdetuissa? Loistivatko he
Muun joukon ylitse?
SAATTAJA.
Kuin taivaan laella
Nuo kaksoistähdet.
TEKMESSA.
Etkö heidän välillään,
Sä lapsi, jotain eroitusta huomannut?
Vai eikö mitään etevämpää toisessa
Kuin toisessakaan ollut? Eikö toisen pää
Ylemmä toisen kohonnut ja eikö hän
Myös kauniimmalta, jalommalta näyttänyt
Ja eikö silmäin loiste häntä syntyneeks
Hallitsijaksi todistanut?
SAATTAJA.
Vaaditko
Sä vastuun äidin mielen mukaan?
TEKMESSA.
Sydämmein!
Oi kuinka heikko, kuinka läpikuultava
On äidin sydän! Saattajani, vastaus
Mun vaatimani olkoon todenmukainen.
SAATTAJA.
Siis vastaan ett'ei kenkään voinut huomata
Välillä ruhtinasten erotusta, ei
Jalossa käytöksessä eikä voimassa.
Kuin kaksi kotkaa vuoren päällä kiitävää,
Niin yhdenlaiset olivat; heit' eroitti
Paljaastaan kypärät ja puvut toisistaan.
TEKMESSA.
Mut kasvot?
SAATTAJA.
Kyllä erosivat ennen kuin
He kypärinsä varjostimet laskivat
Ja niiden taakse otsat, silmät kätkivät.
Mut sittemmin kun sotatorvi särähti
Ja päivä loisti heidän poskillensa vaan
Ja huulillensa hilpeille, sä itsekään,
Jos oisit nähnyt, tuskin heitä muusta kuin
Aseista oisit eroittanut toisistaan.
TEKMESSA.
Niin yhdenlaiset siis?
SAATTAJA.
Niin ihmeellisesti.
TEKMESSA.
Oi sinä neitseellinen kilven kantaja,
Sä turva sotajoukkojen ja tuho myös,
Sä vaihteleva jumalatar voittojen!
Mua kuule, äitinä en nyt mä rukoile,
Mä tiedän äidin rukouksen olevan
Sun kuullaksesi halvan, tuntemattoman,
Kun et sä tunne, mit' on ihmisheikkous.
Mun rukoukseni nyt lähtee lähteestä,
Jok' on niin puhdas inhimillisyydestä
Kuin vuotais se sun mielestäs, se tulvailee
Kiitollisuuden lähtehestä kirkkaasta.
Siis kuule! Sodan tappeluissa varjele
Sä auttajaamme, nuorukaista jaloa.
Aseta kilpes vasten niitä nuolia,
Jotk' etsii hänen sydäntänsä, hajoita
Vihollisjoukot, jotka häntä piirittää,
Ettei hän kaatuis. Lisää hänen voimiaan
Jalosti miekkaa käyttämään, siks kunnes hän
Saa voittorikkaana sen hälle tarjota,
Jonk' on hän vallan perustanut. Rukoilla
Mun suo myös toisen, toverinsa edestä!
En rohkene ma kunniata rukoilla,
En edes turvaakaan, mut säälimistä vaan.
Armahda, sääli häntä, ällös rangaise
Sä vainottua poikaa tähden isänsä.
Ja unhot' Aiaan pahat työt, sä kostaja.
Ne säätämääsi hulluutta vaan olivat.
Mut hiljaa! Leppymätön, onko pyyntöni
Sua vihoittanut? Kuule, sota lähestyy!
SAATTAJA
Sä erehdyt, oi kuningatar!
TEKMESSA.
Poikasein,
Mä kuulen kaukaa aivan selvän huminan.
Athenen viha nousee taas, voi mua, voi!
Nyt meikäläiset peräytyvät. Kuuntele!
SAATTAJA.
Se aallon kuolonhuokaus on, kuuluva
Tuon niemen kaukaiselta ulkorannalta.
Siis malta vaan ja ällös korvaas kiihota;
Koht' ompi kaikki hiljaa; nyt mä huomaan kuin
Jo aallot alkaa tyyntyä ja nukkua
Yö-vuoteillensa.
TEKMESSA.
Kuule miekkain melskettä;
Vaikk' on se aivan kaukana, se kuitenkin
Jo kuuluu.
SAATTAJA.
Erehdyt. On laakson takana
Tuon vuoren huipun seeterpuihin kyyhkyjä
Asettunut, ja haukka niitä ajelee;
Nyt kuulet siipein suhinan.
TEKMESSA.
Ei vierahat
Nuo äänet ole, ovat Areen terveiset
Kun verisiä retkiään hän matkustaa.
Nyt ensi kerranko mä niitä kuuntelen,
Ett' en mä niitä kyyhkyin siipi-humusta
Vois eroittaa? Oi, monet vuodet sotaiset
Tekmessa muinoin, istuin Xanthon rannalla
Ja Siimoin, päiväkaudet kuuli pauhinaa.
Kuin nyt, niin olen ennen vavissut, kuin nyt,
Niin kuunnellunna tietääkseni minne päin
Ol' onni sodan vaihetellen kääntyvä.
Mua silloin Aias neuvoi kuulo-taidossa,
Eurysakes nyt siitä mua muistuttaa.
SAATTAJA.
Oi kautta jumalain!
TEKMESSA.
Sä mitä vakuutat?
SAATTAJA.
Mä luulen oikein kuullees.
TEKMESSA.
Hyvä! Kilvet kun
Jo kumisevat keihään, miekan iskuista
Ja torvein vaskiäänist' ilma vapisee,
Sä silloin vasta kuulet. Neitsy vihainen
Ei salli mainita mun Aiaan nimeä;
Nyt sortaa hänen poikansa.
SAATTAJA.
On tappelu,
Oi kuningatar, kaukana, ja verkalleen
Sen mieto jyry, jota kuulet, lähestyy.
Se ehkä katoo jälleen.
TEKMESSA.
Etkö mitään nää,
Et ketään lähestyvän?
SAATTAJA.
En nää ketäkään.
TEKMESSA.
Nyt tarkkaa; kuului tuolta selvä kahina,
Mä askeleita kiiruhtavan eroitan.
Ken tulee?
SAATTAJA.
Kumma aavistus, kas, metsässä
Mä monen nuolenlennon matkan päästä nään
Nyt miehen tänne kiirehtivän.
TEKMESSA.
Taidatko
Jo kasvot eroittaa sä, onko tuttu hän?
SAATTAJA.
En vielä, hämärtää.
TEKMESSA.
Hän onko aseissa?
SAATTAJA.
Niin näyttää, juurkuin oikeassa kädessään
Ois miekka taikka joku kirves kiiltävä.
TEKMESSA.
Ken lie hän, ei hän meitä mahda uhata.
Lähellä hän jo eikö oo?
SAATTAJA.
Jo, Hyllon nyt
Mä tunnen käytöksestään. Tänne rientää hän.
TEKMESSA.
Oi millä sanomilla? Ole varoillas.
Ei ilosanomaa hän tuone, kosk' on hän,
Tuo urhoollisin, sotakentän jättänyt.
Mut nyt hän saapuu. Hyllos, astu tänne päin
Ja kiiruhda!