Eubulos. Rhaistes.
RHAISTES.
Hyvä että mä
Sun täällä tapasin. Et niiden joukossa
Siis ollut, jotka sorti rauhaa kuninkaan.
En niitä uskonunna, jotka vannoivat
Ett'et sä ollut siellä, omin silmin siis
Mä tahdoin nähdä.
EUBULOS.
Mene siis kun nyt sen näit.
RHAISTES.
Viel' on mun kysyttävä; miss' on poikasi?
Ett' oli hän, sun opettamas kapinaan,
Myös siellä, todistaapi rahvaan rohkeus,
Kun sitä kuninkaamme koki hillitä.
EUBULOS.
Ja joko kansa asettui?
RHAISTES.
Se väistyi pois,
Kun lähettien lausehet se kuulla sai.
EUBULOS.
Niin väisty sinäkin nyt täältä!
RHAISTES.
Missä on
Sun poikasi, se sano, sitten väistyn mä.
EUBULOS.
Hän äsken kaivoi tämän haudan, sitten hän
Läks kotihimme tuonne, jossa nyt hän on.
RHAISTES.
Hän jääkö sinne taikka tänne palajaa?
EUBULOS.
Hän tulee kohta.
RHAISTES.
Siis mä viivyn nähdäksen'
Ett' olet, niinkuin luulen, valhetellut sä.
EUBULOS.
Mä oisin sua roistomaisempi, jos en
Edessäs rohkenisi totta puhua.
RHAISTES.
On ylpeyteen, pilkkaan kieles tottunut.
Mut jos mä sulta kysyn, kelle hautaa teet,
Niin kyllä osaat kiertää kysymykseni;
Et tunnustaisi todeks että olet sen
Sä tehnyt kuninkaasi pojan haamulle.
EUBULOS.
Ken muu siis hälle haudan suojan suonut ois?
Kas, tuoss' on Hyllos. Oonko totta puhunut?
RHAISTES.
Oi Zeus! hän tulee, mutta kirves kädessä.
Mua aikoneeko murhata tuo hurja mies?
Hänt' estä siitä, niin mä rauhaan jätän sun.
(Menee.)