Edelliset. Tekmessa, (mukana.) SAATTAJA.
SAATTAJA.
Käy tänne päin,
Oi kuningatar, täss' on paikka.
TEKMESSA.
Kuuleeko
Leontes jos mä häntä täältä tervehdin?
LEONTES.
Edessäs on hän.
TEKMESSA.
Terve, nuori ruhtinas!
Miss' ompi avunpuutteinen?
LEONTES.
Kuink' alttiisti,
Jalosti astut, itse huolen alainen,
Lievittämähän muitten huolia! Mist' on
Se suuri taito sulla, muitten haavoja
Omilla kärsimisilläsi parantaa,
Sen kukan lailla, joka taitettunakin
Suloisen tuoksun vielä meille lahjoittaa?
TEKMESSA.
Mun murheistani ällös puhu, ruhtinas;
Nyt olen onnellisempi kuin ennen, ei
Mua murheet paina, kuollut on Eurysakes.
LEONTES.
Käy puhe hänen kuolostaan, se kuitenkin
On epäiltävä. Mutta tuota vierasta
Nyt itse puhuttele, äsken tointui hän;
Hän ehkä tietää enemmän.
TEKMESSA.
Oi miss' on hän?
LEONTES.
Niin kaukana ei ole, ettei huutoas
Hän kuulisi.
TEKMESSA.
Sä vieras tänne lähesty!
HAAKSIRIKKOINEN.
Hän on se!
TEKMESSA.
Ääni!
EURYSAKES.
Äitini!
TEKMESSA.
Eurysakes!
EURYSAKES,
Sä elät!
TEKMESSA.
Sydämmesi sykkii, lapseni!
Mä tunnen sinun hengitykses lämpimän
Mun kasvoillani.
LEONTES.
Hän se ompi. Outo tää
On kuolon kolkko rauha, jonka tunnen nyt,
Kun kovan kohtaloni mitta täysi on.
TEKMESSA.
Oi silmäni, nyt vasta kaipaan valoasi!
EURYSAKES.
Valoksi silmäs muinoin mua mainitsit;
Nyt sit' et kaipaa, olen luonasi.
TEKMESSA.
Niin kyllä, vaan oon sokea, en sua nää.
EURYSAKES.
Oi kauheata, milloin tulit sokeaks?
TEKMESSA.
Maailma pimeni kun sinut kadotin.
EURYSAKES.
Oi kosto, kosto, toivossa jo suloinen,
Kun todeks tulet, kuinka lienet makea!
Iloitse äiti, kohta kova onnemme
On vainoojaimme päälle lankeava; nyt
On hetki minun, nyt on minun kosto myös.
TEKMESSA.
Oi lapseni, ei uhata vaan rukoilla
Sun tulee tilassas.
EURYSAKES.
Ja miksi? Kuningas
Mä enkö ole maassa esi-isien,
Jot' ai'on mä, kuin hekin ennen, hallita?
Sopiiko hallitsijan ketään rukoilla?
TEKMESSA.
Sua kohtaan, jalo ruhtinas, mä rukoillen
Mun käteni nyt nostan; sulje korvasi,
Ett'ei ne kuulis hänen rohkeutensa
Lapsellisesti vilpitöntä puhetta.
Hän kalttaisensa isän, Aiaan poika on.
Noin Aias vapaana ja rohkeana myös
Ain' astui tietään, kunnes joutui turmioon.
Sä ole poikaa kohtaan laupiaampi kuin
Ol' Aias-isällensä Hellaan ruhtinaat,
Ja vaatimuksiansa älä turmioks
Hänelle käännä. Hälle suo, jos valtaa et,
Tok' ilmaa, päivää, metsän vehreyttä ees
Isäinsä maassa: täällä elää kanssani
Suo hänen, jonka hengen äsken pelastit.
LEONTES.
Hän kuninkaani on; sä hänen henkeään
Et paremmin voi varjella kuin mä; vahv' on
Velvollisuuden side niin kuin lemmenkin.
Velvollisuus, tuo pyhä, vaatii minua
Ei ainoastaan hänet rauhaan jättämään,
Vaan häntä puoltamaan ja hältä poistamaan
Jokaisen vaaran, joka häntä uhkailee.
Mä tiedän kyllä uhraavani onneni
Ja enemmänkin Diiken alttarille nyt.
Mut mitä painaa kaikki mitä mulla on,
Mit' ollut on, ja mitä voisin kadottaa,
Kun Diiken käskyn rinnalla ne punnitaan?
Siis, Aiaan poika, vaikka onkin turmios
Mun pelastuksen' ainoa, mä varoittaa
Sua tahdon syöksymästä omaan turmioos.
Siis tiedä ett' on sulla tällä saarella
Enemmän mahtavia vihollisia
Kuin niitä, jotka ystävikses yhtyvät.
Jos joku vihollisistasi aavistais
Sun sukuperääs, oisi turhaan säälinyt
Sua meri, eihän sääli nämät ihmiset.
Siis sulje suusi ettei sanaa yhtäkään
Varomatonta pääsisi sen sulusta
Sua ilmaisemaan. Näytäte vaan semmoisiin
Kuin olet, haaksirikkoisena kurjana,
Ja hiljaa seuraa äitiäsi kotiinsa.
Ehk' aika muuttuu pareinmaks, sit' odota.
Sä nuori olet, vanhuus häntä painaa jo,
Jot' enin on sun peljättävä. Odota
Siks kunnes luonto kohta vaatii velkansa;
Kun astut sitten esiin Aiaan poikana,
Saat kieltämättä valtikan.
EURYSAKES.
Tuo puhuja
Hän onko vihollinen taikka ystävä?
TEKMESSA,
Ei vihollinen varoittaisi noin kuin hän.
Hänt' opi tuntemaan. Vaikk' on hän poika sen,
Jok' isäs valtikkaa nyt pitää täällä, ei
Hän tahdo sua turmella vaan varjella.
Sä vaadit hänen isältänsä valtikkaa,
Hält' itseltänsä vastaisuuden loistehen;
Ei ole hällä vihollista pahempaa
Kuin olet sä, ja kuitenkin hän sinua
Nyt tahtoo pelastaa, ei katsoin itseensä
Mut siihen mik' on jumalten ja ihmisten
Edessä oikea. Siis seuraa neuvoaan.
Ei voisi hän, jok' edestäs nyt vapisee,
Ei voisi äitis parempaa nyt antaa neuvoa.
Nyt mennään!
EURYSAKES.
Jumalat, siis onko semmoinen
Tää suku maailmassa, teidän johtama,
Ett' avosilmin julki tietään astua
Ei kenkään saa, mut salaisesti hiipiä
Vaan sinne, minne viepi häntä sallimus.
Mä luulin viekkauden, valheen löytyvän
Vaan Iiliossa, luulin yksin Odysseun
Ja Atreun pojat ilkitöihin tottuneiks.
No, valmis olen kaikkiin, mull' on tarkoitus,
Johon mä pyrin, jota vielä tavoitan,
Jos niinkuin jalopeura julki astunen
Tai maassa matelen kuin käärme myrkkyinen.
Sen tarkoituksen tähden, tähden kostoni,
En henkeni, mä aaltoin kanssa taistelin.
Mut äiti, äiti, täytynenkö polkuja,
Joit' Aias sankar-aseissaan on astunut,
Mä, hänen poikans', aseetonna hiipiä,
Ja ryysypukuun peittää kuninkuuteni!
Mut olkoon! kaikki tahdon kantaa, kärsiä.
On työni tehtävä, mun täytyy elää. Pois
Nyt menkäämm', äiti!
TEKMESSA (Saattopojalleen.)
Poika, mennään kotiini,
Ja muista, jos on sulle kallis henkemme,
Ett'et sä julkaise mit' olet nähnyt nyt.