Leontes. Haaksirikkoinen.
HAAKSIRIKKOINEN.
Hoi, odota!
LEONTES.
Hän herää, kieli Hellaan on.
HAAKSIRIKKOINEN.
Oi viivy, viivy hetki, hurja!
LEONTES.
Hämärtää
Nyt uni hänen mielessään.
HAAKSIRIKKOINEN.
Mies, sanon ma,
Luodosta pidä kiinni.
LEONTES.
Toverillensa
Hädässä noin hän huutaa.
HAAKSIRIKKOINEN.
Äiti, äiti, oi!
LEONTES.
Hän äitiänsä mainitsee, hän lieneekö
Myös hädässä, vai hyvästikö äidilleen
Hän huutanee? Oi kuink' on sulo äänensä!
Hän nuori on; ja nimi kallein kaikista
Ei vielä ole kuollut hänen huulillaan.
HAAKSIRIKKOINEN.
Sun pelastan, ei huolta! Haa, sä pettäjä,
Nyt kuole! Voi!
LEONTES.
Hän mielessänsä taistelee,
Vaikk' ei nyt toimeen pysty kuollut kätensä.
Mä tahdon häntä puhutella. Nuori mies,
Sä pelastettu olet, lepää.
HAAKSIRIKKOINEN.
Jumalat!
Hän luodolla on yksin, turvaton. Oi kuin
Hän huutaa: armoa!
LEONTES.
Ken on tuo turvaton?
HAAKSIRIKKOINEN.
Maa, syöksy Hadeen hautaan, ettei löytäisi
Zeus ketään, jota salamansa peljättäis,
Kun sen hän tänä hetkenä on säästänyt.
LEONTES.
Mies nuori, silmäs aukaise ja toinnu taas.
Oi mitkä näöt kauheat nyt herättää
Näin suuren raivon?
HAAKSIRIKKOINEN.
Surmaa minut koska et
Suo mulle voimaa kukistamaan kaikkea.
Voi äiti, äiti, en voi sua pelastaa.
LEONTES.
On suuri tuskansa, kun mereen hukkuvan
Hän näkee kalliimpansa, eikä auttaa voi.
HAAKSIRIKKOINEN.
Sä kuningas, noin ihmisien kiittämä
Ja kuitenkin noin rietas; eikö milloinkaan
Sua kosto kohdanne?
LEONTES.
Mua hirvittää kun noin
Hän kauheasti soimaa ehkä Zeusiä.
HAAKSIRIKKOINEN.
Sua kansain ylikuninkaaksi kutsutaan,
Sua kuulee rahvas, kavala kuin sinäkin.
Edestäs, konna, vuoti Hellaan veri siis.
LEONTES.
Hän vasten ketä ihmistä tai jumalaa
Vihassaan raivoaa?
HAAKSIRIKKOINEN.
Te rosvot, laskekaa!
En syntynyt mä orjankahleen kantajaks,
Mut pojaks kuninkaan.
LEONTES.
Kai sammuttaneet on
Jo meren aallot valon hänen järkensä.
HAAKSIRIKKOINEN.
Kas, purje näkyy, hiljaa, jo se lähestyy
Ja laskee sinne, minne hänet jätettiin,
Nyt kaiu ääneni kuin jyry ukkoisen!
Oi tähden jumalten, Foboinaan laskekaa!
LEONTES.
Nuo sanat kertoi äsken vaimo sokea.
Mies nuori, kenen suusta olet saanut ne?
Ma sinuun tartun, herää, seikka selvitä!
Ken olet?
HAAKSIRIKKOINEN.
Haa, sä yksin olet, silmäni
Mua pettäneekö? Orja, miss' on kumppalis?
Sun yksin nään.
LEONTES.
Et pety, yksin olen vaan.
HAAKSIRIKKOINEN (nousten ylös)
Siis kuole!
LEONTES.
Kauttasi? Sä hullu, henkesi
Pelastajata noinko kiität, palkitset?
HAAKSIRIKKOINEN.
Voi teitä jäseneitä kunnottomia,
Miss' on nyt voimanne?
LEONTES.
Sua kiittämätöintä
Mä rangaisisin ellen katsois käytöstäs
Jumalten suomaks, tähden järkes puutteisen.
HAAKSIRIKKOINEN.
Oletko muita, etkä noita rasvoja?
Mun silmän' aukenee ja muisti heräjää.
Mä enkö äsken aaltoin kanssa taistellut?
Miss' ovat toiset saman hädän alaiset?
En ketään huomaa.
LEONTES.
Meren aalto säälittä
On kaikki niellyt.
HAAKSIRIKKOINEN.
Kaikki, kaikki, sanot sä.
LEONTES.
En vastausta parempaa sull' antaa voi.
HAAKSIRIKKOINEN.
Ei jäänyt ketään? Kerro kerran vieläkin
Tuo sulo sana: kaikki.
LEONTES.
Julma oot!
Kov' onni kumppalies sua miellyttää.
HAAKSIRIKKOINEN.
Zeus, ota kiitos sydämmeni vastahan.
On päivän valo silmilleni suloinen,
Ja vihatulla elollan' on arvonsa
Niin kauan kun vaan ajatus tuo tyydyttää,
Ett' ovat kovat vaivani nyt kostetut.
LEONTES.
Käy kohtalosi mulle aina oudommaks
Ja synkeämmäks, uhkaavammaks. Lausu siis
Ken olet?
HAAKSIRIKKOINEN.
Olen vieras haaksirikkoinen,
Pyhällä oikeudellansa kysyvä:
Maan minkä rantaan olen pelastettuna?
LEONTES.
Sä jouduit maahan, jonka maine kauaksi
On kuulunut, tää Salamis on mainio.
HAAKSIRIKKOINEN.
Maa, kallis maa!
LEONTES.
Hän kasvoillensa lankeaa
Ja huulillansa vaaleilla hän suutelee
Maan multaa hellemmin kuin sulho neitoaan,
Ja joka kerta kun hän päänsä kohottaa
Nään kyyneleitä kasvoiltansa valuvan.
Mit' ajatella tästä?
HAAKSIRIKKOINEN.
Terve isäin maa!
Mun kotimaani, Telamonin, Aiaan maa!
Sun näänkö, koskeeko nyt sua huuleni?
LEONTES.
Mua enemmän vaan oudostuttaa puheensa.
HAAKSIRIKKOINEN.
Mun aatosteni ikävöimä satama,
Sä, jonne toivoni on aina lentänyt,
Mun autuuteni koti olet Salamis,
Sä saari, jonka nimeä mun kieleni
Samahan aikaan lausumahan oppi kuin
Isän ja äidin nimeä. Nyt löysin sun,
Mä nään, mä kosken sinun pyhää maatasi,
Mä sitä syleilen ja nyt sen omistan.
Sä olet mun, ei kenkään meitä eroita.
LEONTES.
Oi järkikö vai hulluus häntä vallitsee?
HAAKSIRIKKOINEN.
Maan tämän lapsi, nuorukainen, olet myös,
Siis polves notkista ja kiitä armoa
Zeus jumalan, kun pelastajakseni on
Sun valinnut ja ensimmäiseks kaikista
Sun kuningastas tervehtimään maassansa.
LEONTES.
Mahdollisuus nyt liekkö rajans' au'aissut,
Mahdottomuuden vallan vienyt, koska nyt
Voi tapahtua mik' ei ennen saattanut?
Vai valtikkansa kadottanut tuoni lie,
Ja haamunsa taas päässeet ruumiillisesti
Vaeltamahan elävinä kuoltuaan?
HAAKSIRIKKOINEN.
Puhettan' etkö ymmärtänyt koska noin
Sä vaivut aatoksiin, ja etkä riemuitse,
Vaikk' olet jälleen saanut oman kuninkaas?
LEONTES.
Hän Aiaan näköinen on, sanoi isäni,
Ja oma kielensä, kun taannoin tunnoton
Hän uneksien näki äiti raukkansa
Luodolla seisovan, ja vihanvimmansa
Ja avunhuutonsa, ne kaikki yhtehen
Tekmessan kertomuksen kanssa sopivat.
Ei! mahdotonta! Kuollut on Eurysakes,
Ei kuolo heitä saalistaan. Jos miekkani
Juur heti huolet päättäisi ja pettäjän
Nyt rangaisisi rohkeasta valheestaan!
(ääneen)
Maan tämän kuningas siis olet, sanot sä,
Mik' ompi nimes.
HAAKSIRIKKOINEN.
Vieras tahi orja vaan
Sä lienet tässä maassa, joll'et tietäne
Mut kysyt, kuinka Aiaan poikaa kutsutaan.
LEONTES.
Mitenkä taidat todistaa ett' olet hän?
HAAKSIRIKKOINEN.
Sen todistavat kasvoni. Ei unhota
Zeus hallitsija-sinettiään istuttaa
Otsalle kuninkaaksi syntyneen.
LEONTES.
Ei vaan
Se otsan merkki aina riitä, jos niin ois,
Mun myöskin kuninkahan pojaks tuntisit.
HAAKSIRIKKOISEN.
Siis olet vieras täällä niin kuin arvasin.
Jos totta puhut sä, jos juoksee suonissas
Niin jalo veri, terve, terve meille siis!
Kuin tuntee nuori kotka, vuoren kasvatti,
Veikkonsa luonnon, lento-tavan rohkean,
Niin toisiamme tuntekaamme, auttakoon
Siis toinen toistaan. Työhön kiinni käykäämme!
Mult' ihmiset ja aallot vaatteet ryöstivät
Ja alastonna seison valtakunnassani.
Se sopimatont' on. Siis linnaan kiiruhda
Nyt pian Aiaan entisehen asuntoon,
Ja käske linnan ja sen aarteen hoitajaa
Lähettämähän mulle kaikkein kauniimman
Ja kallihimman asepuvun isäni.
Myös tulkoot orjattaret mua huuhtomaan
Ja voitamahan, että suolavedestä
Noin jähmettynyt ruumiini taas virkistyis.
Mua sitten seuraa kansan kokouksehen,
Ja katso silloin, ainoastaan sanoissa
Olenko Aiaan poika, täällä kuningas.
Sä katso saaren harmaapäitä urhoja,
Jotk' ovat nähneet isäni. Jos eivät he
Mun nähden riemukyyneleitä vuodattais,
Ois pettääksensä maininnut mun äitini
Nimeä Aiaan, Salaminin urhot ois
Mua suotta muinoin kilvillänsä kantaneet.
LEONTES.
Nyt kaikki yhdistyy sen todeks näyttämään,
Jot' olen peljännyt ja jot'en kuitenkaan
Voi estää. Mutta vielä keinon käyttänen,
Ennenkuin kokonaan mä jätän toivoni.
Sokea vaimo tulee tuolla.
HAAKSIRIKKOINEN.
Mietitkö
Pitäiskö antaa apu anottu vai ei.
Jos niin, oot työstäs palkkaa saamaan tottunut
Ja väärin kutsut itses pojaks kuninkaan.
LEONTES.
Odota joku hetki vielä tyynenä.
Käy selväks kaikki, kun vaan ennätän
Mä puhutella sokeata vaimoa.
HAAKSIRIKKOINEN.
Mi pilkkaava on näkö yhtäläisyyden!
Pois käännän kasvoni ja tammen tuuhean
Mä taakse kätkeyn ja suljen silmäni
Jott'ei se kuva, jonka, etääll' ollen, hän
Mun nähdä suopi, muuttuisi ja hälveneis,
Kun lähemmä hän lähestyy. Oi äitini!
Sua saanenko ma koskaan nähdä hengissä
Niinkuin nyt näen haamusi?