Leiokritos. Eubulos.
EUBULOS.
Mlk' on
Sun tahtos?
LEIOKRITOS.
Lausu, riennätkö sä rannalta,
Kuss' alus tuntematoin hukkui äskettäin?
EUBULOS.
Mä saavun sieltä.
LEIOKRITOS.
Minkä sanoman sä tuot?
EUBULOS.
Sen sanoman, jok' ei lie sulle suloinen.
LEIOKRITOS.
Kaikk' onko auttamattomasti hukkunut?
EUBULOS.
Yks pelastettiin, vaikk' ei sulle mieluinen.
LEIOKRITOS.
Ken on se?
EUBULOS.
Nuorukainen, jonka pelasti
Mun poikan' aalloin kuohusta ja maalle toi.
LEIOKRITOS.
Ken olevansa sanoo hän ja mistä myös?
EUBULOS.
On suunsa suljettu ja niin myös silmänsä,
Ja hiukan henkeä vaan enää häness' on.
LEIOKRITOS.
Ja meren kuohuun hukkuneet on kaikki muut?
EUBULOS.
Uip' aaltoin harjoilla nyt pirstaleita vaan.
LEIOKRITOS.
Oi kova onni! Miks' en ennen tietänyt,
Nyt minkä tiedän? Tok' on pelastettu yks.
Ken hoitaa nuorukaista? Koetellaanko
Taas hengen kipunata häneen herättää?
EUBULOS.
Leontes, ollen läsnä, hänet korjasi.
LEIOKRITOS.
Ei huolta siis; on hällä hyvä hoitaja.
EUBULOS.
Jos mulle lupa sallitaan, oi kuningas,
Mä kysymyksen tekisin.
LEIOKRITOS.
Se sallitaan.
EUBULOS.
Siis sano, koska ihmisyyttä ilmoitat
Nyt puheessas ja muodossasi, valheko
Vaan oli puhe Rhaistehen tuon heittiön,
Kun nimessäs hän kielsi avun rannalla?
LEIOKRITOS.
Voi kaikki muuttaa silmänräpäys; en se,
Mik' olin ennen, enää olla tarvitse.
EUBULOS.
Kuin niin?
LEIOKRITOS.
Its', ukko, olet myös sen tunteva.
Jo ohitse on aika, jona rannalla
Sun täytyi ylenkatsottuna, köyhänä
Ja peljäten kuin lokki aaltoin kuohusta
Töin tuskin niukkaa saalistasi pyydellä,
On ohitse se aika, vanhus, eikä taas
Se palaja, niin voipi kaikki muuttua.
EUBULOS.
Voi!
LEIOKRITOS.
Maasi entisen saat kohta takaisin,
Omilla juhdillas saat kyntää peltosi,
Ja omat laihos leikata.
EUBULOS.
Voi kuningas!
LEIOKRITOS.
Sä vihaat Rhaistesta ja pelkäät että hän
On sulta ryöstävä, mit' olet saanut taas;
Saat olla huoleti, nyt olen turvasi,
Ja suurempi lie valtani kuin hänen on.
EUBULOS.
Voi mitkä mustan murheen pilvet nousevat!
LEIOKRITOS.
Mä tiedän ettei sua oma kohtalos
Niin huoleta kuin hänen, jok' on turvissas.
Tekmessan tähden pelkäät, jätä pelko pois!
Hän kadotettunsa on saapa minussa.
Vaikk' onkin Aias kuollut, jos hän huolehtii
Eurysakesta, kuningas mä olen myös
Ja voin ja tahdon häntä hoitaa hellästi
Ja kohtalonsa keventää.
EUBULOS.
Mä äsken näin
Lähettilääs kun palasivat luotasi.
Oi onneni, oi toivoni, jää hyvästi!
LEIOKRITOS.
En, vanhus, ymmärrä sun turhaa puhettas.
Sä vaikeasti valitat ja huudat "voi"
Kun sulle hyvää muutosta mä ennustan.
Sinua turmiollako mä uhkailen?
Siis onko paha rikastua köyhästä
Ja kurjuudesta päästä armoon kuninkaan
Ja nähdä kohtalonsa kukoistavan taas?
Vai luuletko sä että asuu viekkaus
Mun lupauksissan' ja että valheilla
Mä turvatonta tilaas tahdon pilkata?
Oi Zeusin kautta! Onnetonta polkemaan
En syntynyt. Jos olin kova kohtaasi
Mä ennen, olin pakosta, en halusta.
Mua ymmärrä.
EUBULOS.
Jo liiaks sua ymmärrän.
Se juuri että suoraan totta puhut nyt,
Se mua huolettaapi, sillä, kuningas;
Se näyttää ettet pelkää enää ketäkään.
LEIOKRITOS.
Siis onneani pelvotonta kadehdit?
Sä peität itses syviin arvoituksihin.
EUBULOS.
Ne, kuullen kysymykseni, ehk' ymmärrät:
Viel' onko elossa Eurysakes, vai ei?
LEIOKRITOS.
Ei ole. Perusta siis toivos toisehen,
Eurysakeessa turvaa etsit turhaa vaan.
EUBULOS.
Oi ilkityötä! Eikö kosto jumalten
Noit' ole kukistava, jotka murhaavat
Mit' isäin maa on synnyttänyt jalointa?
Ei löytyne siis sallimuksen johtajaa?
Mä elän, Telamon on kuollut, kuollut on
Myös Aias, ompi murhattu Eurysakes.
Mä mato ryömin vielä päivän valossa
Ja heitä peittää yö! No, äsken lupasit
Sä onneani edistää; nyt miekkasi
Mun sydämmeeni pistä. Se on ainoa
Työ hyvä, josta tahdon kiittää sinua.
Mä eläisinkö nähdäkseni valtaasi,
ja maineen kuullaksen' Atridin voitoista,
Kun olen kaiken rakkauden puutteessa,
Ja tulevaisuus kieltää koston nautinnon.
Mun vereni nyt jalkais juureen vuodata.
Mä soisin että Nesson myrkyn lailla se
Sun päälles vuodattaisi kaiken vihansa
Ja sinut korventais.
LEIOKRITOS.
Sä olet katkera,
Mut murhe katkeroittaa, itse katkera.
Jos oikein tahi väärin vihaat minua,
Sen päättäköhön Zeus, mä annan anteeksi.
En onneani ansaitseva ois, jos en
Mä tuntisi myös ett' on parhain lahjansa
Ett' armias ja suopea nyt olla saan.
Mua vihaat. Viha, ei se pysy ainiaan,
Ei enemmän kuin talven lumi vuorilla:
Se sulaa kun vaan hyvyys kevät-ilmallaan
Sit' uupumatta päiväkaudet hautelee.
On aika tuleva, sä jolloin ymmärrät
Ett' Aiaan suku yksinään ei ansaitse
Sun rakkauttas, eikä yksinänsä myös
Sit' omista. Siks pane jääsi vastaani,
Sen lempeyden auringolla sulatan.
(Eubulos menee pois.)