Leiokritos. Adamastor. Medon.
LEIOKRITOS.
No, terve tultuasi, Adamastor sä,
Ja poika Likhaan, sinä Medon! Sanoman
Nyt hyvän vaiko pahan tuotte myötänne?
Te toimituksistanne suoraan kertokaa,
Ei peittäin pahaa säälistä, ei lisäten
Mun mielikseni, hyvä jos on sanoma.
ADAMASTOR.
Iloa kyllin paljas totuus, kuningas,
On kaunistelematta sulle antava.
LEIOKRITOS.
Sua kiitän tuosta ilosanomastasi,
Sen vakuutukseks ilmoita nyt onneni.
ADAMASTOR.
Mitenkä myötä-, miten vastatuulessa
Sun asioissas purjehdimme merellä,
Se koskee meitä vaan. Nyt täällä olemme.
Mä tulen Menelaon luota Spartasta,
Tää Medon Delphosta. Niin erimatkoilla
Sun käskyjäsi kävimme ja yhdyimme
Taas aluksessa, joka meitä odotti.
Nyt ota ensin Menelaon terveiset.
Hän valta-oikeutes täällä tunnustaa
Ja tarjoomaasi liittoon suostuu mielellään.
Mä ilokseni sanojansa kuuntelin,
Kun urhoa tuot' uljasta mä katselin,
Jaloa, Hellaan häväistyksen kostajaa.
LEIOKRITOS.
Sua ystävällisestikö hän tervehti
Tavalla esi-isäin?
ADAMASTOR.
Kohtauksemme
Tällainen oli: Kohta esihuoneesta
Ma vietiin saliin, jossa ystävinensä
Hän istui, äsken retkiltänsä tultuaan,
Nyt surutonna atrioiden pöydässään.
Mun nähtyänsä heti kohta istuimen
Minulle vierellensä käski asettaa,
Ja minut syöttää, juottaa ylen runsaasti.
Kun olin syömä-, juomahalun täyttänyt,
Hän silloin vasta kysyi: ken ja kusta on
Tää vieras, mistä syystä on hän saapunut?
Kun nimen ilmoitin ja että kotimaan'
On Salamis ja että sieltä tulin mä,
Pimeni kasvot kuninkaan kuin pyhä yö
Ja mua kohtaan silmästään lens' salama.
Mä vapisin mut asiani toimitin.
Mä lausuin että olin lähetettynä
Tään saaren haltijalta, että yhteinen
On teillä viha vasten Aiaan sukua,
Ja että pyydät hänen kanssaan liittoa.
Kirkastui silloin kasvonsa ja silmistä
Pois lensi uhkauksen varjo, leppyen
Hän antoi vastauksen ystävällisen.
LEIOKRITOS.
Hän pimeni kun sanoit täältä tulevas,
Viel' eläneekö joku, jota pelkää hän?
ADAMASTOR.
Oi kuninkaani, kuule! Kun hän leppyi taas,
Mä varovasti sovitellen puheeni
Eurysakeesen kysymyksen johdatin;
Ja sivumennen huolistasi mainiten,
Ett' ehkä joku voisi pyytää valtaasi,
Sun riitaveljestäsi suoraan kysäsin,
Hänestä oisko mitään kuullut kuningas.
Atridi silloin hymyellen maljansa
Ain' ääriin asti täytti. Katso, sanoi hän,
Niin huoletonna vihamiehen' pojasta
Kuin maljani mä tyhjennän, niin voipi myös
Omansa kuninkaasi tyhjentää. Vaikk' on
Mont' epävarmaa, varmahan ei tarvitse
Kenenkään peljät' enää Aiaan sukua.
LEIOKRITOS.
Noin lausui Menelaos, Spartan kuningas?
ADAMASTOR.
Sä kuulit mitä hänen suustaan kuulin mä.
LEIOKRITOS.
Oi mik' on voima teillä sanat, kepeät
Kuin tuulonen, mun sielun' avaruudesta
Nyt siihen kootut huolten pilvet poistamaan!
Mut suo mun kuulla, mitä vastas jumala
Ja palvelija temppelinsä ennusti,
Sill' ihmissana ompi ihmissana vaan,
Ja sallimus voi oikealla kädellään
Hyväillä, vasemmallaan surmaa tarjoten.
ADAMASTOK.
Niin käypi. Tok' ei tällä kertaa taitane
Jumalan lause sallimusta syytellä
Kaksmielisyydestä. Nyt, Medon, lausu sä.
LEIOKRITOS.
Mä kuuntelen.
MEDON.
Siis kuningas, mä kerron nyt,
Mit' olen matkallani tarkoin tutkinut,
Ja tiedän toivees tulleen hyvin täytetyks,
Mä tulin Delphoon, saavuin pyhään luolahan
Parnasson juureen, temppeliin; naispappi sen
Siell' istui, tietäjä tuo tulevaisuuden!
Siin' unelmissaan tullessani istui hän
Niin lempeä, käs' otsan alla valkean.
Mut antimesi kun mä juureen jalkansa
Sain lasketuks ja esittelin asias,
Kas, muuttui muoto pyhän neitsyen. Hän nous
Nyt istuimeltaan, lausuin: vaiheitanne miks
Te heikot kuolevaiset tiedustatte, vaikk'
Iloineen, huolineen on lyhyt elonne?
LEIOKRITOS.
Hän turmiota ennustava oliko?
MEDON.
No kuule! Lähtehelle nyt Kastaalian
Hän meni, palasi ja, puhdistettuna
Edellisen ja nykyajan tiedoista,
Hän taitti lehvän laaker-puusta pyhästä
Ja söi sen saadaksensa hengen jumalan.
Hän kohta liikutetuks' luolan höyrystä
Ja vavistukseen joutui, huulet vapisi
Ja tukka pystyyn nousi, pyhä houraus
Se kauheana loisti hänen silmistään,
Niin aivan kuin ois noussut sydämmestä maan
Kaikk' ilot, kauhut, tuskat tulevaisuuden,
Naispapin hengen kautta ilmi tunkien.
Hän virkkoi viimein vavisten: sun kuninkuus
Siis tahtoo tietää kohtalonsa kauttani;
Siis kuule, tiedä, päätä: siks kun kaatunut
Isänsä miekan kautta on Leontes, siks
Leiokritos on Salaminin kuningas.
LEIOKRITOS.
Noin kuuluivatko sanat, Delphon jumalan?
MEDON.
Naispappinsa ne omat sanat olivat.
LEIOKRITOS.
Siis oikein, Adamastor, onnelliseksi
Sä lausuit lähetystänne, ja ilolla
Mä teitä kuninkaallisesti palkitsen.
Mut ensin toinen työ on mulla tehtävä,
Juur äsken haaksirikko liki rantaamme
On tapahtunut, kaikk' on pelastettava.
Siis Xuthos vuoren rantaan joutuun rientäkää
Ja nimessäni mun nyt kansaa käskekää
Vesille kiirein venheet kaikki laskemaan.
Rukoilkaa kansaa, pyytäkää sit' auttamaan.
Jos saatte jonkun noista onnettomista
Pelastetuksi maalle, älkää epäilkö
Jos oiskin henkensä jo sammumaisillaan,
Niin häntä henkiin jälleen saada pyytäkää.
(Lähettiläät menevät).