Edelliset. Rhaistes.
RHAISTES.
Sun käskyäskö, kuningas, nyt seurataan?
LEIOKRITOS,
Mik' ompi tapahtunut?
RHAISTES.
Kuule! Laaksossa
Kun olin turhaan etsinyt Leontesta,
Katsastamahan nousen Xuthos-vuorelle.
Ei myrskystä juur paljo tunnu laaksossa
Mut vuorella se raivoaapi hurjasti,
Se taittaa, kaataa puut ja rannan karille
Luop' etelästä vaahtopäitä aaltoja.
Mä katson merelle ja kaksi laivaa nään
Sodassa aaltoin kanssa; toinen tunnettu
Tuo tänne sanansaattajias Spartasta,
Ja myötätuuleen pääsee suojaan sataman.
Mut toinen tuntematoin, tullen idästä,
Päin Pelopsia laskee, kiertäin Kreitonin
Salaista karia ja pyrkii sivuitse
Galastor-luodon päästä; silloin repaleiks
Lyö myrskytuuli purjeen, vasten luotoa
Nyt laiva, syösten niinkuin kaarna, särkeytyy.
Samassa kalastajan poika rohkea
Maamiesten joukon kanssa rantaan kiiruhtaa
Ja aluksista vedetyistä rannalle
Kahdeksan-hankaisen he valitsevat jo
Ja vesille sen työntävät. Nyt riennän mä
Ja auttamasta heitä kiellän nimessäs.
Mua toiset nurkuin tottelevat, Hyllos vaan
Hän käskee, uhkaa, rukoilee, ja viimein kun
Ei kenkään häntä kuule, ottaa raivossa
Hän venheen, kaataa minut, joka estää koin.
Ja lähtee yksinään.
LEONTES.
Sä roisto, rohkenet
Tät' ilkityötäs kuninkaalles ilmoittaa.
LEIOKRITOS.
En moiti Rhaistesta. Hän täytti käskyni.
LEONTES.
Sanasi kerro, isä! Sit' en tajunnut.
LEIOKRITOS;
En salli vieraan saarellemme saapua.
On mereltä, niin tietäjä mull' ennusti,
Mun turmioni kerran vielä tuleva.
Jos joku vieras jumaloiden vihaama
Siis ajautuisi saareemme, ei kenkään saa
Jumalten tahtoon tarttua, se käskyn' on.
Jos tahtoo toiset lepytetyt jumalat
Hädässä olevalle antaa apunsa,
Hän ihmisavuttakin pelastua voi.
Niin mietin.
LEONTES.
Suuri Diike, älä vihastu
Ett' uhritules pyhän nyt mä sammutan.
Kun ihmisrakkautta, vieraan hoitoa,
Sun pyhimpiä sääntöjäsi poljetaan,
On itse maa ja ilma täällä saastainen,
Ja uhri, sulle säätty, oisi pilkka vaan.
LEIOKRITOS.
Käyt pois?
LEONTES.
Pois.
LEIOKRITOS.
Minne?
LEONTES.
Jossa hätä, jalous
Mun apuani vaatii.