Rva Prostakoff, Jeremejevna, Mitrofan, Kutjeikin ja Tsifirkin.
RVA PROSTAKOFF. No, Mitrofan, lueppa nyt vaikka jotakin vanhaa!
MITROFAN. Jotakin vanhaa! Niinhän sitä luulisi.
RVA PROSTAKOFF. Oppia ikä kaikki, sanoo sananlasku. Niin on asian
laita.
MITROFAN. Kai, kai! Mikäs sitä on oppiessa? Sinä vielä toimitat
kimppuuni kaiken maailman enot!
RVA PROSTAKOFF. Mitä ihmettä sinä puhut?
MITROFAN. Ei tässä tiedä, milloin saa enolta tukkapöllyä tai toiselta
ympäri korvia, niin että hampaat kalisee. Ei, tämä ei kelpaa -- ennen
minä itse teen lopun hengestäni!
RVA PROSTAKOFF (säikähtyen). Mitä, mitä sinä aiot tehdä? Ethän vaan
ole järjiltäsi, poikani?
MITROFAN. Tuolla on lähellä joki. Kun kerran sinne sukellan, niin
ottakaa hännästä kiinni, jos saatte.
RVA PROSTAKOFF (suunniltaan). Voi, voi, minä en kestä tätä! Armahda
Jumala!
JEREMEJEVNA. Eno hänet noin säikäytti: oli vähällä tarttua hänen
tukkaansa. Ihan se ilman mitään syytä...
RVA PROSTAKOFF (vihaisena). No...
JEREMEJEVNA. Eno kävi Mitrofanin kimppuun ja kysyi: tahdotko naida...
RVA PROSTAKOFF. Ja sitten...
JEREMEJEVNA. Lapsi ei salannut, vaan vastasi: kyllä minulla jo kauan
on ollut siihen halua. Mutta silloinkos eno vasta oikein julmistui --
se raivosi kuin hullu!
RVA PROSTAKOFF (vavisten). No ... ja sinä, riiviö, kai hölmistyit
etkä iskenyt kynsiäsi veljeni naamaan etkä reväissyt sen kuonoa
kappaleiksi...
JEREMEJEVNA. Olin minä vähällä iskeä! Voi, voi, kyllä minä...
RVA PROSTAKOFF. Niin, niin ... kyllä sinä olit vähällä ... lapsi muka
ei ole sinun ... et suinkaan sinä liikahtaisi, vaikka lapsi piestäisiin
kuoliaaksi!
JEREMEJEVNA. Voi sentään, armollinen rouva! Ell'ei eno olisi samassa
hetkessä mennyt tiehensä, kyllä minä olisin sen kanssa tapellut,
vaikka mikä olisi tullut. Minä olisin iskenyt sen lihaan (näyttää
kynsiään), enkä olisi torahampaitanikaan säästänyt.
RVA PROSTAKOFF. Kaikki te raukat olette hyviä kehumaan, mutta itse
teossa teistä ei ole apua.
JEREMEJEVNA (itkien). Vai ei minusta ole apua! Eihän tässä enää tiedä,
kuinka voi paremmin palvella ... en säästä henkeänikään, mutta
sittenkään ei kelpaa.
KUTJEIKIN. Kotiinko meidät päästätte?
TSIFIRKIN. Minne meidät käskette?
RVA PROSTAKOFF. Vielä sinä siinä kollotat, vanha noita! Mene ja toimita
noille päivällistä, ja sitten syötyänne tulkaa heti tänne takaisin!
(Mitrofanille). Tule sinä pois minun kanssani. En minä päästä sinua
enää näkyvistäni. Jahka minä sanon sinulle erään asian, niin kyllä
taas haluat elää. Ei sinun tarvitsekkaan koko ikääsi lukea kirjoja --
Jumalan kiitos, kyllähän sinä jo sen verran ymmärrät, että voit jo
itsekin hankkia lapsia maailmaan. (Jeremejevnalle). Veljeni kanssa
selvitän asian toisella tapaa, kuin sinä. Saakoot kaikki kunnon ihmiset
nähdä, mikä ero on entisen imettäjän ja oikean äidin välillä. (Menee
Mitrofanin kanssa.)
KUTJEIKIN. Sinun elämäsi, Jeremejevna, on kuin vaivaisen syntisen.
Mutta menkäämme sentään aterialle ja ottakaamme murheessamme aluksi
ryyppy.
TSIFIRKIN. Ja sitten toinen ... yhteensä kaksi.
JEREMEJEVNA (itkien). Kunpa edes pääsisin tästä maailmasta! Olen jo
palvellut neljäkymmentä vuotta, mutta aina kohdellaan yhtä pahasti.
KUTJEIKIN. Suuriko on palkkasi?
JEREMEJEVNA. Viisi ruplaa vuodessa ja viisi korvapuustia päivässä.
(Kutjeikin ja Tsifirkin ottavat häntä kainaloista).
TSIFIRKIN. Laskekaamme sitte pöydässä, paljonko saat vuodessa!
(Esirippu laskee.)