Samat, Jeremejevna ja Mitrofan.
JEREMEJEVNA (tulee Mitrofanin kanssa). Mutta kyllä sinun nyt täytyy
edes hieman lukea kirjaasi.
MITROFAN. Jos vielä sanankaan sanot, vanha viirunaama, niin kyllä sinut
opetan! Minä kantelen taas äidille, ja silloin saat korvillesi kuin
eilenkin.
SKOTININ. Tuleppas tänne, pikku mies!
JEREMEJEVNA. Mene nyt enon luo!
MITROFAN. Päivää, eno! Miksi sinä noin nostat harjaksesi pystyyn?
SKOTININ. Mitrofan, katso minua suoraan silmiin!
JEREMEJEVNA. Katso nyt, kun käsketään.
MITROFAN (Jeremejevnalle). Mitä ihmeen katsomista enossa on? Näetkö
sinä hänessä mitään erinomaista?
SKOTININ. Katso vielä kerta suoraan minuun!
JEREMEJEVNA. Älä suututa enoa! Katso nyt tuonnepäin, kuinka hän
mulkoilee -- ala sinä mulkoilla samalla tapaa. (Skotinin ja Mitrofan
mulkoilevat toisiaan.)
MILON. Kas tuossa nyt asiaa selvitellään!
PRAVDIN. Mikähän siitä lopuksi tulee?
SKOTININ. Mitrofan, tällä hetkellä olet jokseenkin lähellä kuolemaa.
Sano mulle täysi totuus! Ell'en pelkäisi syntiä, niin nyt minä,
sanaakaan sanomatta, sieppaisin sinua koivista ja mätkisin vasten
seinää, niin että luut ruiskuisi ... mutta en tahdo mennä iankaikkiseen
kadotukseen, ennenkuin saan oikean syyllisen kynsiini.
JEREMEJEVNA (vavisten). Voi, voi, hän tappaa pojan! Minnekäs minä nyt
joudun?
MITROFAN. Mikä sua riivaa, eno! Vai hulluko olet? Minä, en, totta maar,
tiedä, mistä syystä käyt näin kimppuuni.
SKOTININ. Varo, varo -- älä rupea kieltämään, tai muuten minä vihan
vimmassa yhdellä iskulla murskaan sinut. Siinä ei auttaisi molinakaan.
Mutta älä myöskään ota toisten syytä omaksesi, jos tahdot välttää
kostoani!
JEREMEJEVNA. Varjelkoon Jumala väärästä syytöksestä!
SKOTININ. Tahdotko naida?