Samat ja Pravdin.
RVA PROSTAKOFF. Veljeni, esitän sinulle arvoisan vieraamme, herra
Pravdin'in; ja teille, arvoisa herra, esitän veljeni.
PRAVDIN. Minua ilahuttaa päästä tuttavuuteenne.
SKOTININ. Hyvä on, mutta mikä teidän nimenne on? En ehtinyt oikein
kuulla.
PRAVDIN. Nimeni on Pravdin, jotta kuulisitte.
SKOTININ. Mistä kotoisin, arvoisa herra, ja missä on maatilanne?
PRAVDIN. Olen syntynyt Moskovassa, jos teidän tarvitsee se tietää, ja
maatilani on tässä läänissä.
SKOTININ. Saanko kysyä vielä, arvoisa herra, onko teidän maatilallanne
sikoja?
RVA PROSTAKOFF. Älä nyt, veliseni, viitsi ruveta sioista juttelemaan.
Puhukaamme ennemmin siitä murheesta, joka on meitä kohdannut.
(Pravdinille). Nähkääs, hyvä herra, Jumala on jättänyt tuon tytön
meidän hoitoomme. Ja tuo rupeaa saamaan kirjeitä enoiltansa; enot
kirjoittavat sille kirjeitä haudan toiselta puolen. Olkaa niin hyvä ja
lukekaa tämä kirje ääneen meille kaikille.
PRAVDIN. Suokaa anteeksi, rouva, minä en koskaan lue kirjeitä ilman
niiden lupaa, joille ne on lähetetty.
SOFIA. Mutta minä pyydän teitä lukemaan. Olisin teille siitä hyvin
kiitollinen.
PRAVDIN. Jos te käskette (lukee):
"Rakas sisarentytär! Toimeni ovat pakoittaneet minut elämään monta
vuotta erossa sukulaisistani; enkä ole siellä kaukana ollessani saanut
teistä mitään tietoa. Nyt olen Moskovassa, vietettyäni monta vuotta
Siperiassa. Minä voin olla esimerkkinä siitä, että rehellisellä
työllä voi koota omaisuutta. Sillä kun minulla vielä lisäksi on
ollut onnea, niin olen hankkinut itselleni kymmenen tuhannen ruplan
vuotuiset tulot."
SKOTININ ja molemmat PROSTAKOFFIT. Kymmenen tuhannen tulot!
PRAVDIN (lukee) ... "Joiden perilliseksi teen sinut, rakas
sukulaiseni..."
RVA PROSTAKOFF. Sinut perilliseksi!
PROSTAKOFF. Sofian perilliseksi! (Yht'aikaa.)
SKOTININ. Hänet perilliseksi!
RVA PROSTAKOFF (rientää syleilemään Sofiaa). Toivotan onnea, rakas
Sofia, olkoon onneksi! Olen ihan sekaisin onnesta! Nyt sinä tarvitset
sulhasen. Parempaa morsianta en osaisi Mitrofanillekaan toivoa! Se se
vasta on eno -- ei oma isä voisi olla parempi! Sitähän minäkin yhä
olen ajatellut, että Jumala kyllä hänet varjelee ja että hän nyt
jaksaa hyvin.
SKOTININ (ojentaen kätensä). No sisko! Tehdään sitte kauppa heti
paikalla!
RVA PROSTAKOFF (hiljaa Skotininille). Älä hätäile, pitäähän ensin kysyä
Sofialta, tokko hän sinusta huolii!
SKOTININ. Mitä hittoa tämä on? Täytyykö tässä ruveta häntä
suostuttelemaan?
PRAVDIN. Sallitteko minun lukea kirjeen loppuun?
SKOTININ. Mitä suotta! Vaikka sitä lukisi koko elämän ijän, niin ei
sieltä mitään parempaa tule, kuin kymmenen tuhannen ruplan tulot!
RVA PROSTAKOFF (Sofialle). Rakas Sofia, mennäänpä minun huoneeseeni!
Minun on puhuttava sinulle erittäin tärkeästä asiasta. (Vie Sofian
mukanaan.)
SKOTININ. Vai niin! Tuskin tästä täksi illaksi tulee minun
kihlajaisiani.
PROSTAKOFF. Jo nyt on hitto! Milläs me nyt pelastumme niiden
rosvouksista?
PRAVDIN. Miksi te noin valitatte?
PROSTAKOFF. Kyllä tässä on syytäkin. Meillä on surkea kokemus. En minä
uskalla mennä niitä katsomaankaan.
PRAVDIN. Älkää peljätkö! Sotamiehiä johtaa tietysti upseeri, joka
varmaankaan ei salli mitään laittomuutta. Menkäämme vaikka yhdessä
hänen puheilleen. Olen ihan varma siitä, että te ainakin tällä kertaa
pelkäätte ihan suotta. (Pravdin, Prostakoff ja palvelija menevät.)
SKOTININ. Minut nuo kaikki jättivät yksin. Mitähän, jos lähtisin
joutessani katsomaan karjapihaa!
(Esirippu laskee.)