Rva Prostakoff, Jeremejevna, Trishka (ja viimein) Mitrofan.
RVA PROSTAKOFF (Trishkalle, joka juuri on tullut Jeremejevnan
kanssa). No, astuppa nyt lähemmäksi, sekin vintiö! Enkös minä sulle
sanonut että takki piti tehdä hyvin väljäksi? Ensiksikin on poika
vielä kasvuijässä ja toiseksi: ilman tuota ahdasta takkiakin hänen
ruumiinsa on niin hento, ett'ei saa noin puristaa. Milläs ihmeellä
sinä nyt puolustat itseäsi?
TRISHKA. Armollinen rouva, minähän olen vaan itsekseni oppinut
neulomaan. Kyllä minä silloin neuvoin antamaan tuon takin oikean
räätälin tehtäväksi.
RVA PROSTAKOFF. Pitääkö todella olla täysoppinut räätäli, ennenkuin
osaa ommella säällisen takin? Onpas tuokin järkeä!
TRISHKA. Niin, niin, rouva, räätäli on sen oppinut, mutt'en minä.
RVA PROSTAKOFF. Vielä tuo kiistelee! Räätäli on oppinut toiselta,
toinen kolmannelta; mutta keltäs ensimmäinen räätäli on taitonsa
oppinut? Vastaa siihen, jos osaat, hölmö!
TRISHKA. Sekö se ensimmäinen räätäli? Se lienee ommellut vielä
huonommin, kuin minä.
MITROFAN (tulee juosten). Kutsuin jo isää. Se sanoi heti tulevansa.
RVA PROSTAKOFF. Kisko se tänne vaikka väkisin, ell'et hyvällä saa
tulemaan!
MITROFAN. Tuossapa hän jo onkin.