Ensimäinen kohtaus.
JEPPE (Makaa entisessä talonpoikaisessa puvussaan rikkatunkiolla, herää
ja huutaa:) Hoi sihteeri, kamaripalvelijat, lakeijat! Vielä lasillinen
kanaljan säkistä!
(Katselee ympärilleen ja hieroo silmiään kuin ennenkin, puristelee
päätään ja saa vanhan leveäreunaisen hatun käsiinsä, hieroo
silmiään ja kääntelee hattuansa kaikilta puolilta, tarkastelee
pukuaan ja huomaa olevansa entisellään ja alkaa puhua:)
Kuinka kauan oli Abraham paratiisissa? Hohoi! Nyt huomaan surukseni
kaikki olevan taas entisellään. Tunnen vanhan vuoteeni, mekkoni,
napalangon-lakkini ja itseni. Tämä on toista, Jeppe parka, kuin
kallistella kanaljansäkistä täytettyjä kultaisia maljoja ja istua
pöydässä, kun lakeijat ja sihteerit seisovat tuolin takana passaamassa.
Hyvä ei valitettavasti kestä koskaan kauan. Ho-hoi, että minun, joka
äsken ikään vielä olin semmoista herraa, pitää nyt tyytyä näin kurjaan
tilaan. Komea sänkyni on muuttunut rikkatunkioksi, kultakirjainen
myssyni nukkavieruksi napalangon-lakiksi, lakeijani porsaiksi ja minä
itse astunut armollisen herran asemasta kurjaksi talonpojaksi jälleen.
Luulinpa herätessäni näkeväni sormeni täynnä kultasormuksia, mutta
niissä on [suoraan sanoen] toisenlaista kultaa koristeena. Aioin vetää
palvelusväkenä tilille, vaan nyt saan itse panna selkänahkani
parkittavaksi, kun kotiin pääsen ja joudun tekemään asioista tiliä
akalleni. Luulin herätessäni tarvitsevani vaan koukistaa käsivarttani
tarttuakseni kanaljansäkistä täytettyyn lasiin, vaan sain suoraan
sanoen sianp... sormiini. Niin, niin Jeppe parka! paratiisin elämä ei
kestänyt kauan ja ilosi sai pikaisen lopun. Vaan kukaties sama onni voi
kohdata minua uudelleen, jos heittäydyn vielä hetkiseksi levolle.
Suokoon taivas, että se minulle tapahtuisi -- -- että pääsisin
paratiisiin takaisin.
(Laskeutuu jälleen nukkumaan.)
Toinen kohtaus.