Selostusta lukiessani valtaa minut, vanhan valtiopäiväreferentin,
miellyttävä, turvallinen tunne siitä, että kaikkihan täällä näkyy
alkavan käydä niinkuin ainakin ja että suottahan minä olen tainnut
hätäillä ja harmitella, että maan asiat muka menevät päin mäntyyn.
Maan "toverit" näyttävät osaavan hoitaa maan asioita aivan niin kuin
maan "isät" ennen vanhaan. Eihän ne ole mitään vallankaappaajia ja
-anastajia. "Jos tahdotte, toverit, toisia miehiä, on heti meistä
jokainen valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte." Sehän on
silkkaa parlamenttarismia. Eihän ne istukaan pistinten varassa!
Siellähän ei ole kuin 5 punakaartilaista. Ja niin pian kuin me
kansan viholliset olemme voitetut, pääsemme kaikki yleisellä
kansanäänestyksellä hyväksymään itsellemme uuden valtiosäännön.
Lahtarit siellä Pohjanmaalla, jos tietäisitte... laskekaa pian aseenne
ja tulkaa äänestämään!
*
Suurista miehistä.
Yrjö Mäkelin sanoo tänään joukon kärkeviä sanoja meille porvareille
siitä, että me huokailemme: "Anna meille profeetta, anna meille
johtaja!" Meillä on ollut suuren persoonallisuuden kaipuu ja me
olemme sitä varsinkin viime aikoina ruikuttaneet. "Olisipa meillä
vain Mechelin vielä keskuudessamme -- ovat porvarit näinä aikoina
usein huokaisseet." Porvarit otaksuvat, että joku semmoinen
elävä persoonallisuus voisi puhaltaa henkeä heidän kuolintautia
sairastaneeseen luokkaansa. Kyllä heillä on käytettävänään henkisiä
kykyjä, mutta eivät ne mitään silloin enää saata toimittaa, kun koko
luokan historiallinen tilinteon hetki on koittanut.
Totta onkin, että meiltä on puuttunut johtavia miehiä. Totta, että
entiset ja uudet johtajat eivät ole olleet tehtävänsä tasalla. Onhan
tässä huokailtu, jos lie haikailtukin, että mistä saadaan sekään Suomen
tasavallan presidentti, kun sen valitsemisen aika tulee.
Luulen kuitenkin, että Y. M. liian aikaisin iloitsee siitä, että
porvarillisten johtajan-etsintä on oleva turha. Miehiä ilmestyy aina,
kun niitä tarvitaan, joskaan ei heti ensi hätään, niin ainakin toiseen.
Venäläisen sorron vastustamis-aikana ei tarvittu niin paljon miestä
kuin mieltä. Mieltä oli, sitkeää ja lujaa rintamaväkeä, joka oli joka
paikassa eikä oikeastaan missään. Muita päitä pitemmät päät olisi pian
katkaistu. Ne, mitä oli muita näkyvämpiä, ne poistettiinkin, mutta ei
vastarinta siitä sanottavasti kärsinyt. Saattoipa olla parempikin,
ettei vasituista kapteenia ollut, jonka varaan ja komentoon olisi
heittäydytty -- niin miehistö tunsi sitä suuremman vastuun ja kehittyi
vähä itsekukin siihen tehtävään, jota se tämän viimeisen tingan tullen
nyt suorittaa valtiolaivaamme pelastaessaan.
Kun tämä sota puhkesi, niin tarvittiin kuitenkin välttämättä
sen johtajakin, ja ylipäällikkö putosi kuin pilvistä, tuli
suomalais-kansallisen suuren nousun etumies sieltä, mistä häntä
kaikkein vähimmin olisi voinut odottaa -- Venäjän rintamalta.
Kuka tämän maan suomalaisista oli ennen kuullut puhuttavankaan
Mannerheimista? Mannerheim tuli, näki ja -- voittanut hän ei vielä
ole, mutta voittaa varmasti. Siinä on nyt _se_ huokailtu ja haikailtu
suurmies sillä sijalla, joskaan ei Kustaa Vaasa, niin ainakin Vaasan
Kustaa. Kun hän on tehtävänsä suorittanut ja kun ilmestyy uusia
tehtäviä, jotka mahdollisesti eivät ole hänen, nousee varmaankin
aikanaan uusia miehiä. Mäkelin ilkkuu meitä liian varhain Mechelinien
puutteesta.
Heillä on toisin -- kehuu Mäkelin. Heillä on niin hyvin asiat, että
he eivät suuria miehiä tarvitse eivätkä kaipaa. Epäilen sitä tosin,
luulen, että heidän valtiollinen ja strateeginen asemansa olisi
hiukan toisin, jos valtuuskunnassa ja esikunnassa ei olisi Manner
ja Haapalainen. Mutta olkoon, että riittää, kun he kaikki ovat vain
"rintamaväkeä" ja "heidän yhteinen käskijänsä on historiallinen
välttämättömyys".
Se ajoi heidät liikkeelle. Jokainen kunnon toveri ryhtyi uusissa
oloissa täyttämään hänelle määrättyä velvollisuutta. N.s. johtajat
saivat käskyn ja tekivät työtä käskettyä. Ja tulevat edelleenkin sitä
käskyä noudattamaan, "sillä me olemme päättäneet yhdessä taistella ja
voittaa".
Mutta jos on niinpäin parempi, niin juuri sitenhän on myöskin
tapahtunut porvarillisellakin puolella. Rintaman takaa ei tänne paljoa
kuulu, mutta on kuulunut sentään jotain. Pohjalaisten talonpoikien
luja tempaus, valkoisen Suomen nousu -- mitä se on muuta kuin
historiallisen välttämättömyyden aikaansaamaa _kansan_ nousua, jossa
jokainen kunnon kansalainen täyttää hänelle määrättyä velvollisuutta.
Siellä siis samoin kuin täällä. Mutta siellä _sen lisäksi_ Mannerheim
-- täällä Svetsnikoff. Alussa ei sielläkään ollut suurmiehiä, ei edes
johtomiehiä. Mutta kun tarvittiin, jo tuli. Rukous: "Anna meille
profeetta, anna meille johtaja!" kuultiin.
Sosialistit ovat kaikessa laskeneet väärin, arvioineet kieroon,
kaikessa erehtyneet Suomen kansasta, luultavasti siitäkin osasta, jota
he luulevat tuntevansa ja vielä johtavat.
Liitän tähän enemmittä omittani Yrjö Mäkelinen kirjoituksen
ennustukselliset loppusanat:
"Johtajia porvaristolle ei ilmesty enää. Niitä on voinut, erinäisin
edellytyksin, ilmestyä vain luokan historiallisena nousuaikana.
Mutta nyt elää porvaristo surkeata laskeutumisaikaa ja siksi se
kykenee synnyttämään vain rosvopäälliköitä, -- mitkä järjestynyt
työväki, ihmiskunnan yhteisen hyvän takia, pyytää sulkea punakaartin
suosiolliseen huolen pitoon."
*
Senaattori runoilee.
Lieneekö koskaan mikään senaattori tai muu hallitusmies julaissut
runojaan virallisessa lehdessä, Keisari Nero kai olisi, jos siihen
aikaan olisi ollut sellaisia julkaisuja. Tapauksen harvinaisuuden
vuoksi kopioin tähän Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain
valtuutetun Suomen kansanvaltuuskunnan "Tiedonantajassa" tänään
julkaiseman runon: