Kevät tulee. Tänään on pikku Philipp poiminut minulle kimpun
lumikelloja. Ne ovat vielä pieniä ja lyhytvartisia, multa kuitenkin
virkeitä ja ihanuutta lupaavia.
En ollut kolmeen viikkoon nähnyt pikku miestä; hän oli arka ja
hämillään ja katsoi minuun vain ääneti.
"No poikaseni, mitä sinä tirkistelet?" kysyin minä vihdoin.
"Kasvonne ovat niin keltaset, ja partanne niin pitkä."
"Se täytyy minun kai leikata?"
Mutta kun lapsi toi minulle sakset, en voinutkaan niitä pidellä, käteni
vapisi. Ehkäpä Steiner tai pastori voi.