Olen sangen väsynyt ja menestyn oikeastaan parhaiten vuoteessa. Me
laittaudumme yhä enemmän talvikuntoon; olen teettänyt talvi-ikkunat
huoneeseeni ja tukkinut raot sammalilla. Uunissa räiskyvät pihkaiset
kuusipuut; se on jotakin somaa, elävää, tuo tuli, varsinkin kun on
aina yksin. Usein hämärän hetkellä minä avaan uuninpellit, kyyristyn
uunin eteen ja katselen leimahtelevia liekkejä. Minä jaksan olla
siten melkein kuinka kauan tahansa, vain silmiin koskee räikeä valo
ja pää kuumentuu. Sitten tulee Laurin, joka pitää kovasti lämmöstä,
asettuu minun viereeni alas, katsoo minuun surullisesti alakuloisilla
silmillään ja heiluttaa sen ohessa tyytyväisenä häntäänsä. Sillä on
selvästi iloinen ja surullinen puoli. Mutta silmistä puhuu sen sielu,
ja siinä on jotakin vangitun tuskasta. Olen iloinen tuosta uskollisesta
eläimestä, se on todellakin minulle toveri. Kun minua öisin vaivaavat
levottomuus ja kuumeiset unet ja kuulen sen rauhallisen hengityksen
uunin takaa, niin tekee se minulle hyvää. Äskettäin, kun laitani oli
hyvin huono, huusin sitä nimeltä ikäänkuin voisi se auttaa minua. Se
kuuli heti ja hyppäsi luokseni vuoteeseen, nuoli käsiäni ja kasvojani
eikä väsynyt osoittamasta minulle osanottoaan ja rakkauttaan. Ja kun
minä hyvin surullisena sanoin: Laurin, sinun isäntäsi on hyvin sairas,
silloin päästi se valittavan ulvonnan eikä tahtonut asettua ennenkuin
leikin sen kanssa lohduttaakseni sitä. Mutta vuoteestani ei se tahtonut
lähteä pois ja nukkui lopulta minun käsivarrellani uneen. Kun rouva
Bühler aamulla hiipi hiljaa huoneeseen sytyttääkseen tulen uuniin,
löysi hän meidät molemmat poski poskea vasten lepäämässä rauhallisesti
kuorsaten. Sillä kiusoittelee hän minua nyt ja on sen ilmaissut
Heilwigillekin.
Siitä lähtien, kun olen ollut sairaampi, tulee tuo rakas tyttö melkein
joka päivä ennen hämärän tuloa luokseni palatessaan kävelyltään, ja
tuo mukanaan terveyden, metsän, ja raikkaan, kylmän vuoristoilman
tuoksun. Sitten juttelee hän koulustaan, lasten hullunkurisista
vastauksista, Steineristä ja pastorista. Tai hän kertoo kirjoista,
jotka hän on lukenut, intoilee hiukkasen naisasiasta ja yksikolmatta
vuotiaan ihanasta vapaudestaan. Sen ohessa houkuttelee hän minulta
arkaillen esiin sairaskertomuksen, kuinka olen nukkunut ja onko
minulla ruokahalua; tällöin on hän aina valmis nopeasti poikkeamaan
tästä aiheesta, johon nähden hän tietää minut herkkätunteiseksi. Kun
hänen silmänsä sitäpaitsi säteilevät hiljaista, syvää hyvyyttä, olen
tottunut pois arkuudesta ja annan tytön, koska muuten ei mitään rauhaa
kuitenkaan olisi, katsoa päivieni ja öitteni surkeuteen. Kun hän sitten
lempeästi lohduttaen sivelee kättäni ja vapisevalla äänellä puhuu,
silloin tahtoo sydämeni kuohua yli äyräittensä. Ah, jospa saisin edes
kerran painaa hänet rinnalleni ja peittää suudelmilla nuo lempeät
kasvot! Taikka vain hiljaa painaa pääni hänen hartiaansa vasten —
Kun sitten tulee niin hämärä, etten enää voi eroittaa hänen
piirteitään, sytyttää hän lampun, varjostaa sen huolellisesti,
tuulettaa huoneeni, sulkee ikkunaluukut, kohentaa tulta ja tahtoisi
kaikkein mieluimmin peittää minut lämpimästi aina kaulaan asti. Ja
sitten lukee hän minulle vielä vähän mielikirjailijoitani Goetheä ja
Mörikeä, tai kappaleen Carlyleä. Viimeksimainitusta ei hän kuitenkaan
paljoa pidä, se on hänelle liian seikkaperäistä. Tänään päivällä, kun
olin erikoisen masennuksissa, luki hän minulle jopa muinaishebrealaisia
runojakin oman valintansa mukaan.
"Kun herra palauttaa Sionin vangit, niin me olemme kuin unta
näkeväiset..."
Ja sitten edelleen: "Jotka kyynelillä kylvävät, ne ilolla niittävät. He
menevät matkaan ja itkevät, ja vievät ulos kalliin siemenen; ja tulevat
riemulla ja tuovat lyhteensä".
Kun hän oli lopettanut ja ryhtyi edelleen kääntämään lehtiä, tartuin
hänen käteensä: "Riittää," sanoin lyhyesti, "kiitän teitä."
Hän katsoi minuun pelästyneenä.
"Se oli kaunista, mutta tällä kertaa ei enempää sitä lajia."
Hetkisen äänettömyyden jälkeen sanoi hän arasti: "Psalmi on myöskin
sävelletty."
"Teidän pitää joskus toiste laulaa se minulle." Hän nyökkäsi ja sanoi
heti senjälkeen hyvästi. Niin me olemme kuin unta näkeväiset... kuin
unta näkeväiset...