10) _Huolenpito kansalaisten sivistyksestä ja kouluista ja
oppilaitoksista, jotka saavat avustusta maakuntahallinnolta_
11) Maakuntahallinnosta riippuvan avustuksen jakaminen paikallisen
maanviljelyksen, kaupan ja teollisuuden hyväksi sekä peltojen ja
niittyjen turvaaminen elukoilta ja vahinkohyönteisiltä
12) _Maakuntahallinnolle uskottujen, sivili- ja sotilashallinnon
määräämien tehtäväin suorittaminen._
Lueteltuaan muistista tämän katkismuksensa ja huoneentaulunsa
jatkoi hän hymyillen: "Teitä tietenkin kummastuttaa näiden
kuivain asiain luetteleminen. Mutta voidaksemme saada käsityksen
niistä edellytyksistä, joiden pohjalla Aleksanteri II:n perustama
semstvolaitos toimii, tahdon ensin esittää sen ulkonaiset puitteet,
ja ennenkuin tänä iltana eroamme, selvitän teille, mihin asioihin te
suomalaiset ette _missään muodossa_ saa puuttua".
Mutta sitten hän taas rupesi kertoelemaan elämänvaiheitaan. "Menin
naimisiin ja vaimoni mukana seurasivat rikkaat myötäjäiset. Etupäässä
niiden vaikutuksesta uskottiin minulle se toimi, mitä nyt hoidan.
Se onkin katsottava luottamustehtäväksi, sillä palkkani on pieni ja
edustuskustannukset suuret.
"Edeltäjäni oli etelästä saapunut bojari, joka pian painui takaisin
sinne, mistä oli tullutkin. Mutta ennen lähtöään antoi hän minulle
muutamia ohjeita. Hän muistutti, että kihlakuntamme on kuin Suomen
selkärangasta itään työntynyt kiila, minkä asemana on Kuopion läänin
raja ja minkä huippuna on Äänisen pohjoiskärki. Kiilan kyljet taas
päättyvät Viipurin ja Oulun läänien rajaviivoihin. Siksi on sillä
myös vaakunana kärjessään seppelettä kantava pyramiidi. Tämä kaikki
ei ole minkään leikin asia. Kerran uurtautuu tähän kiilaan Suomesta
käsin särö, mikä kantaa Äänisen rannoille saakka. "Pitäkää silmänne
auki Suomeen päin. Sieltä tulee taloudellinen elpyminen!" oli bojari
varoittanut.
"Olenkin senjälkeen seurannut sekä vapaamielisiä että vanhoillisia
venäläisiä lehtiä ja vielä lukenut erään Suomea koskevan
valtio-oikeudellisen julkaisun", jatkoi Pavel Pavlovitsh kerran
oikein vauhtiin päästyään. "Olen huomannut että suomalaiset päättömän
itsepäisesti pitävät kiinni vanhoista perustuslaeistaan ja että
heidän mielestään pitäisi valtiopäiväin olla kaikki kaikessa. Ja kun
olen ottanut selvän suomalaisten virkaveljieni, kruununvoutien ja
kihlakunnantuomarien asemasta, olen havainnut että heidän toimensa
määrää kokonaan laki. Että nyt käsittäisitte, mitä tarkoitan sanoilla:
_elkää kirjoittako mitään!_ esitän asian lyhyesti.
"Minä en ole niinkään riippuvainen laista kuin kuvernööristä ja
karjalaisista, joiden vartiaksi olen pantu. En kiellä teitä yleensä
kirjoittamasta, minun virka-asemaani se ei voi vahingoittaa, mitä
ikinä kirjoitattekin. Mutta meillä on yhteinen harrastus, ja sen
nimessä sanon vielä kerran, ennenkuin eroamme: elkää kirjoittako
mitään _kahdesta_ niistä kahdestatoista pykälästä, jotka teille juuri
luettelin. Ymmärsimme toisiamme ja seurasin hänen neuvoaan.
"Nyt kun Pavel Pavlovitsh on muuttanut toiseen maailmaan, voin kertoa,
että hänen ollessaan semstvon johdossa, ilmestyi painosta paljon,
missä selostettiin hänen ja hänen suomalaisten apulaistensa työtä ja
toimintaa. Mutta hän seurasi aina uskollisesti ohjettaan, niinkuin
_hän_ sen käsitti ja se teki mahdolliseksi karjalaisalueella sen
taloudellisen toiminnan, mitä suomalaiset miehet johtivat."
Eräs esitaistelija.
Oli käsissä vuodenaika, jolloin merkit viittaavat nopeasti lähestyvään
syksyyn. Satoa korjattiin. Suurissa parvissa liikkuivat pääskyset,
istuen pitkissä riveissä puhelinjohdoilla. Poikaset olivat omaksuneet
vanhempain vaistot ja valmistautuivat muuttamaan. Koululaiset laskivat
jo päiviä ja näkivät nopeasti lähestyvän ajan, jolloin oppisalien ovet
heitä kutsuen avautuvat.
Oli käsissä Venäjällä niin kohtalokas vuosi 1905 ja elettiin juuri
niinä viikkoina, jolloin Witte, Komura ja Takahira valmistautuivat
Rooseveltin välityksellä allekirjoittamaan Portsmouthin rauhaa.
Aivan samoihin aikoihin matkusteli Suomea ristiin ja rastiin muuan
nuori Äänisen karjalainen, luonteeltaan erakko ja taipumuksiltaan
idealisti. Ominpäin suoritettava opintoretkeily, kuului hänen matkansa
virallinen nimitys. Mutta hän matkusteli tarkastaakseen meikäläisiä
yhteiskuntaoloja ja näkyi tutkistelevan maalaisväestön elämänehtoja.
Niiden suhteiden välityksellä, joita minulla jo silloin oli Äänisen
rannoilla, jouduin myös hänen kanssaan kosketuksiin juuri muutamia
päiviä myöhemmin, kuin sanomalehdet kertoivat Portsmouthin rauhan
solmimisesta. Hän kuvaili vaikutelmiaan, näkemiään ja kuulemiaan. Tein
puolestani omia huomautuksiani ja tulimme hyvin toimeen. Erityisesti
miellytti häntä silloin jo Suomessa alaa voittava pienviljelyksen
ajatus. Mutta jos jouduimme puhumaan Suomen torpparilaitoksesta,
huomasin heti hänessä piilevän selvää salattua kiukkua. Kun en ole
koskaan ottanut varsinaisesti osaa julkiseen elämään voidakseni
tapausten kulkuun vaikuttaa, en katsonut maksavan vaivaa yrittää
ruveta selittämään ja silittämään niitä epäkohtia, jotka rasittivat
torppareita. Vertailimme siis näin ollen vain niitä edullisia
vaikutelmia ja tietoja, mitä meillä kummallakin oli Suomen talonpoikain
asemasta. Hän tekikin huomioitaan yksinomaan maaseudulla, sillä
hänen kotimaassaan, Kauko-Karjalassa, ei hänen heimolaistensa
harrastuspiiriin kuulunut kaupunki.
Minuun jäi se vakaumus, että tässä miehessä piilee kipinä, mikä
Kauko-Karjalan puolesta sammumatta hehkuu. Hautautuneenakin on se
kytevä, kunnes tulee päivä, jolloin se on ilmiliekkiin leimahtava.
Erosimme sitten toisistamme, emmekä myöhemmin ole tavanneet. Sen, minkä
hänestä seuraavassa vielä kerron, olen muilta kuullut.
Salainen kokous metsässä.
"Heti valjaisiin mallitalon juoksijoista paras!" käskee Poventsan
poliisipäällikkö mukanaan voikonsulentti. "Tämä mies", jatkaa
esivallan edustaja osoittaen seuralaistaan, "on kipeän jalkansa vuoksi
laiminlyönyt kokouksen, mikä juuri on käynnissä metsässä viiden virstan
päässä kaupungista. Ettekö tiedä, haaveilija on palannut Suomesta ja
kutsunut kaikki 'arvohenkilöt' kokoukseen. Minä en vastaa seurauksista,
jos hän nyt myöhästyy. Mutta miksikä ei minulle ole aikaisemmin
ilmoitettu!"
Tähän tapaan pauhaa poliisipäällikkö pitkin ja poikin julistaakseen,
että salainen kokous metsässä on tullut ilmi. Mene tiedä on Jaappanin
sodan nolo loppu antanut hänelle viisaan opetuksen olla yrittämättä
kädestä pitäen hajoittaa kokousta. Poliisipäällikkö katsoo parhaaksi
turvautua enemmän tahi vähemmän kömpelöön ivaan.
Mutta "haaveilijan" kohtalo herätti mitä syvintä osanottoa Äänisen
rannoilla. Rauhanhäiritsijää kuletettiin vankilasta toiseen pitkin
avaraa Venäjänmaata. Kun hän kolme vuotta on tätä kärsinyt, päättyy
hänen retkensä Tuonen tuville. Kulkutauti viimein korjasi uhrinsa.
Pitkät ajat hänen kuolemansa jälkeen kuului kaksi eri selitystä
mainitun kokouksen aiheesta ja tarkoituksesta.
Toisen mukaan olisi sillä ollut aivan paikallinen luonne. Kutsua
olisivatkin noudattaneet vain kansakoulunopettaja, hevosenkengittäjä
sekä löytölastenkodin esimies. Sellainen laitos on näet olemassa
kaikkialla, missä on venäläistä asutusta, sillä slavilaisen
katsantokannan mukaan ei tällaisen "kodin" tarpeen perimmäinen aihe ole
erikoisesti moitittava. Ja kertomuksemme kaupungissa asui venäläisiä,
kun taas karjalainen maaseutu puhtaine tapoineen ei tällaista laitosta
tarvinnut. Toinen kertomus tiesi, että miehemme olisi ollut sen yleisen
vallankumousliikkeen vaikutuksen alaisena, mikä levisi Jaappanin sodan
aikana ja sen jälkeen. Tämä liike tavoitteli silloin päämääriä, joilla
olisi saattanut olla hyväkin maaperä karjalaisten keskuudessa. Päivän
tunnussana oli silloin yleinen semstvokokous, (semski sobor) tavallaan
kansan eduskunta, mikä kykenisi esittämään maan todelliset tarpeet ja
keinot niiden tyydyttämiseksi. Samalla vaadittiin Pietariin keskitetyn
hallintojärjestelmän korvaamista jo olemassa olevien semstvojen,
"maapäivien", hallinnolla, mikä olisi paremmin pystynyt paikalliset
asiat hoitamaan kuin virkamiehistö, joka pani täytäntöön Pietarista
saapuvia mielivaltaisia ja typeriä määräyksiä. Niinpä olikin tämä ainoa
laitos, missä karjalaiset saivat äänensä virallista tietä kuuluville
yleisen järjestelmän ikeen alta. Tosin heikkona, mutta sittenkin edes
jotain merkitsevänä. Tähän aikaan kangastelikin karjalaisten johtavien
semstvomiesten ajatuksissa venäläisistä eroitettu puhtaasti karjalainen
semstvoalue, joka sellaisena voisi helpommin ylläpitää suhteita Suomeen.
Naisten suosikki.
Kolmas Suomen mies, joka vuoden aikana saapui usein mainittuun pieneen
Äänisen kaupunkiin, oli nuori, varakas, elämänhaluinen agronoomi, minkä
tunteisiin ei elämä vielä suinkaan ollut kylmyyttä huokunut. Hän saapui
syksyllä pyhäinmiesten päivän tienoilla, jolloin maantöistä levätään
kesän kiireiden jälkeen.
Sekä konsulentti että insinööri olivat jo suorittaneet kaikki
tarpeelliset vieraskäynnit kaupungin hienoston luona, mikä noin
30 perhettä käsittäen oli ryhmittynyt seuraklubin ympärille.
Asiaankuuluvat vastavierailut olivat myös määrättyjä muotoja noudattaen
tapahtuneet. Noudatettiin tarkasti, mitä "hyvä tapa" vaati. Ei saanut
ketään unohtaa, mutta ei myöskään esiintyä tunkeilevana. Se oli
välttämätöntä, jos mieli välttää vaaraa jäädä eristetyksi joutuessa
vakinaisesti paikkakunnalla asumaan.
Seuraelämässä esiintyi somia ja omituisia piirteitä. Niinpä saattoi
semstvon puheenjohtaja tuttavallisesti nykäistä jotakin meidän
suomalaisistamme ja lausua: "Kuulkaapas herra X, teitä ei ole pitkiin
aikoihin näkynyt meillä. Sopisiko huomenna aamupäivällä?" Myöntävän
vastauksen suorittaa kohtelias kumarrus, eikä annettua viittausta myös
jätetty noudattamatta.
Lyönnilleen kahdeltatoista soittaa asianomainen puheenjohtajan
ovikelloa ja tiedustelee, otetaanko vastaan. "Hän ei ole kotona",
ilmoittaa palvelija.
Vieras jättää käyntikorttinsa, sen ensin reunasta taitettuaan, niin
vaatii tapa.
Sitten hän palaa kotiin, muuttaa pukua ja menee virastoonsa, missä hän
tapaakin kutsun antajan, mutta ei ole mistään tietävinään.
Tätä ei kuitenkaan ole syytä ihmetellä, vielä vähemmin siitä
loukkaantua. Koko näytelmän tarkoituksena on vain vaikuttaa naisväkeen,
minkä nähden ja kuullen tuollainen tuttavallinen kutsu on annettu. On
vain tarkoitus osoittaa, mikä erinomainen yhteisymmärrys ja sopusointu
vallitsee semstvon virkamiesten kesken, puheenjohtajasta lähtien,
"kansan hyväksi", kuten sanotaan.
Jotta eivät meikäläiset millään tavalla pitäisi tällaista kohtelua
mahtailuna ja itseään alentavana, saattaa puheenjohtaja vielä samana
iltana saapua tuttavalliselle vierailulle mallitaloon, minkä asukkaiden
vointia hän tiedustelee melkein liikuttavalla osanotolla. Teepöydässä
hän sitten ottaa puheeksi konsulentin mieliaiheet. Ja saattaapa siitä
koitua päätökseksi, että jokin karjalaistyttö saa tehdä opintomatkan
semstvon varoilla Simananniemen koululle lähellä Joensuuta.
Sellainen oli ympäristö, johon nuori agronoomimme saapui. Hän
aloitti virallisten käyntien pitkän sarjan. Jos uusi tulokas ei
jotakin perhettä erityisemmin miellyttänyt, tehtiin kyllä virallinen
vastavierailu, mikä molemmin puolin määräaikoina uusittiin, mutta
sillä välin ei oltu kosketuksissa, lukuunottamatta klubi-iltoja
seuranäytelmineen. Mutta jos haluttiin tulla enemmän tutuiksi,
saatettiin jo ensi käynnin jälkeen kehoittaa pian saapumaan "oikein
käymään".
Entä sitten Suomesta saapunut agronoomimme? Pikkukaupunki oli vajonnut
tylsään toimettomuuteen. Kuin leimaus ilmestyi hän sen keskelle. Vaikka
huvittelukausi ei ollut käsillä, muuttui koko seuraelämä yhdellä
iskulla. Niin hän vain valtasi naisten sydämet kaikki ja kaikkialla
pitkin koko linjaa, että minne hän ikinä ilmestyi, seurasi heti kutsu
tulla "oikein käymään", s.o. juomaan teetä perheen parissa. Se vasta
oli hauskaa nuorelle, elämänhaluiselle ja naimattomalle miehelle!
Kaupungin kolmestakymmenestä "perheestä" oli ainakin seitsemässä
naimaiässä olevia tyttäriä. Yhtä paljon oli toki myös rouvia, jotka
mielihyvällä odottivat joulunpyhiä saadakseen tehdä kierroksen pari
nuoren ja komean miehen ohjaamana, jolla oli niin runsaasti ihailijoita.
Teeiltoja oli joka päivä paikassa tahi toisessa. Seuraava muoti olivat
kahvikutsut ja ne löi lopulta laudalta agronoomin oma keksintö,
mallitilalla vietetyt "perunaillat". Mutta ne saivat antaa tilaa
tanssi-illoille ja lopuksi järjestettiin luistelu- ja hiihtopäiviä
Äänisen jäälle. Viimein laadittiin etukäteen luettelo "huvittavista
ja hyödyllisistä ajanvietteistä", kuten sanat kauniisti kuuluivat.
Siinä oli joka perheellä oma päivänsä. Entiset hienot ja sirot
aamupäivävierailut, joissa käyntikortti esitti tärkeintä osaa, olivat
kokonaan muodista suistuneet.
Ja kauas ulkopuolelle kaupungin rajojen vei posti suuret uutiset.
Karjalan kaukaisiin kyliin opettajattarina hajaantuneet kaupungin
tyttäret lukivat kouluillaan kirjeitä, missä tädit intomielin
kuvailivat sitä riemukasta joululomaa, mikä odotti kaikkia kaupungissa.
Jos heillä oli ollut pitkä ja iloton syksy, oli myös hyveen palkka
seuraava. Pikkukaupunki oli kerrankin näyttävä elämän iloisia
valopuolia.
Kaupungin ompelijattaret olivat työhön hukkua. Singerin asiamies
paikkakunnalla sai uusia tilauksia. Hänen varastonsa, sentään
kokonaista neljä konetta, meni kuin kuumille kiville. Petroskoilta
hankittiin hienoja, läpikuultavia kankaita. Yksi ja toinen teki
tilauksensa Pietarista asti lyödäkseen kilpailijansa. Viimein saapui
Moskovasta saakka nahkakaulus ja puuhka keskelle tätä turkismaata.
Naisväki oli joutunut hurmion valtaan.
Mutta voi! Nämät kauniit kangastelut saivat surkean lopun. Joulu oli
jo melkein ovella. Loistelias huvittelukausi oli alkava. Silloin tuli
romahdus. Sen sai aikaan sähkösanoma, konsulentille, insinöörille ja
agronoomille yhteisesti omistettu. Omaiset kutsuivat heitä kaikkia
viettämään joulua Suomessa. Ja veri on sentään vettä sakeampaa. He
jättivät Äänisen venäläistyneen pikkukaupungin ja matkustivat jouluksi
kotimaahan.