Ja hän meni asianajajan luokse selittäen hänelle suunnitelmansa, jonka
hän väitti vaimonsa keksimäksi.
Seuraavana päivänä molemmat allekirjoittivat viidensadantuhannen
frangin vapaaehtoisen lahjan, jonka Madeleine Du Roy antoi miehelleen.
He lähtivät asianajotoimistosta, ja koska oli kaunis ilma, Georges
ehdotti, että he menisivät kävelylle bulevardeille. Hän osoitti
vaimoaan kohtaan hyvyyttä, kohteliaisuutta, hienotunteisuutta,
hellyyttä. Hän nauroi ja oli onnellinen, kun sen sijaan Madeleine oli
miettiväisen ja hieman kärtyisen näköinen.
Oli sangen viileä syyspäivä. Ihmiset kulkivat nopein askelin. Heillä
näytti olevan kiire. Du Roy vei vaimonsa myymälän luokse, jonka ikkunan
takana hän usein oli katsellut haluamaansa kronometriä.
"Saanko ostaa sinulle jonkin koristeen?" hän kysyi.
Madeleine sanoi välinpitämättömästi:
"Kuten haluat."
He menivät sisään. Du Roy kysyi:
"Minkä ottaisit mieluimmin, kaulanauhan, rannerenkaan vai korvarenkaat?"
Kullan ja jalokivien kimallus karkotti heti Madeleinen tahallisen
kylmyyden, ja hän alkoi loistavin, uteliain katsein tutkia koristuksia
täynnä olevia lasilaatikoita.
Ja äkkiä häntä alkoi miellyttää eräs esine: "Katsohan, miten komea
rannerengas!"
Se oli omituisen muotoinen ketju, jonka jokaisessa renkaassa oli
erilainen kivi.