Mutta istuuduttuaan vaunuihin Du Roy otti hänen kätensä ja suuteli
sitä intohimoisesti: "Rakastan teitä, rakastan teitä. Saanhan luvan
sanoa sen? En koske teihin. Tahdon vain sanoa, tahdon vain sanoa, että
rakastan teitä."
Rouva Walter änkytti: "Oh!... Tehän lupasitte... Teette hyvin väärin...
hyvin väärin..."
Du Roy oli hillitsevinään itseään ja jatkoi sitten hiljaisemmin:
"Katsokaa nyt! Minähän hillitsen itseni. Mutta kuitenkin... Antakaa
minun edes sanoa teille... Minä rakastan teitä... ja sanoa se monta
kertaa... niin, antakaa minun tulla luoksenne ja polvistua viisi
minuuttia jalkainne juuressa saadakseni sanoa nämä kolme sanaa ja
katsella ihania kasvojanne."
Rouva Walter oli antanut kätensä hänen hallittavakseen ja huohotti:
"Ei, en voi, en tahdo. Ajatelkaa, mitä ihmiset sanoisivat, palvelijat,
tyttäreni. Ei, ei, se ei ole mahdollista..."
Du Roy jatkoi: "En voi elää näkemättä teitä. Kotona teidän luonanne
tai muualla, mutta minun täytyy saada nähdä teidät, vaikkapa vain
aivan pienen tuokion verran joka päivä. Minun täytyy saada koskettaa
kättänne, hengittää sitä ilmaa, jota teidän pukunne on koskettanut,
katsella teidän vartalonne ääriviivoja ja teidän suuria ihania
silmiänne, jotka tekevät minut hulluksi."
Rouva Walter kuunteli tätä arkipäiväistä rakkausmusiikkia ja sai
sanotuksi: "Ei... ei... se on mahdotonta. Olkaa vaiti, minä pyydän!"
Du Roy puhui hyvin hiljaa. Hän oli kumartunut aivan rouva Walterin
korvan juureen, sillä hän ymmärsi, että hänen täytyi voittaa tämä
yksinkertainen nainen askel askelelta, että hänen täytyi pakottaa hänet
myöntämään hänelle kohtaus jossakin. Tämän kohtauspaikan saisi nainen
määrätä ensin; sitten olisi hänen, Du Royn vuoro.
"Kuulkaa... minun täytyy... minun täytyy... saada nähdä teidät...
asetun portillenne... kuin kerjäläinen. Ellette tule kadulle, niin
tulen luoksenne... mutta minun täytyy saada nähdä teidät... minun
täytyy saada nähdä teidät... jo huomenna."
Rouva Walter toisti: "Ei, ei, älkää tulko. En ota teitä vastaan.
Ajatelkaa tyttäriäni."
"Sanokaa sitten, missä voin teidät tavata... kadulla... missä
tahansa... milloin vain haluatte... kunhan vain saan nähdä teidät... En
sano muuta kuin hyvän päivän... ja sen jälkeen sanon: 'Minä rakastan
teitä.' Sitten menen matkoihini."
Rouva Walter oli murtunut ja epäröi. Ja kun vaunut ajoivat hänen
portilleen, hän sopersi kiireesti: "Tulen Kolminaisuudenkirkkoon
huomenna puoli neljältä."
Sitten hän hyppäsi vaunuista ja huusi kuskille: "Viekää herra Du Roy
takaisin kotiinsa."