"Koska... koska vain haluat... huomenna?"
"Hyvä, huomenna. Kello kaksi?"
"Kello kaksi."
Du Roy nousi lähteäkseen, mutta änkytti sitten vähän hämillään:
"Tahtoisin ottaa, ymmärrätkö, yksinäni haltuuni rue de Constantinoplen
huoneiston. Tahdon ehdottomasti. Puuttuisipa vielä, että sinä
edelleenkin maksaisit sen vuokran."
Nyt oli Clotilden vuoro ihaillen suudella rakastettunsa käsiä: "Saat
tehdä kuten haluat. Minulle riittää, että olen pitänyt huoneet meitä
varten voidaksemme siellä jälleen tavata."
Ja Du Roy lähti sydän täynnä tyytyväisyyttä.
Kun hän meni erään valokuvausliikkeen näytekaapin ohitse, niin erään
komean, suurisilmäisen naisen kuva johdatti hänen ajatuksensa rouva
Walteriin: "Miksipä ei" hän ajatteli, "hän voi vielä olla sangen hyvä.
Kuinka on selitettävissä, etten koskaan aikaisemmin ole sitä huomannut?
Onpa hauska nähdä, kuinka hän suhtautuu minuun torstaina."
Kävellessään hän alituisesti hieroi käsiään. Sen aiheutti sisäinen
riemu, kaikkinaisen menestyksen aiheuttama riemu, onnen suosiman
taitavan miehen itsekäs riemu, se suunnaton riemu, jossa yhtyvät
mairiteltu turhamaisuus ja naisten suosion kautta saatu aistillinen
tyydytys.
Kun torstai tuli, hän sanoi Madeleinelle: "Etkö lähde mukaan Rivalin
miekkailunäytökseen?"
"En. Se ei huvita minua. Aion mennä edustajakamariin."
Ja Du Roy lähti noutamaan rouva Walteria avovaunuissa, sillä oli
suurenmoinen ilma.
Hän hämmästyi nähdessään päällikkönsä rouvan, joka vaikutti perin
nuorelta ja kauniilta. Hän oli pukeutunut vaaleaan pukuun, joka oli sen
verran avoin, että valkoisten pitsien alta saattoi aavistaa rintojen
täyteläiset kummut. Hän ei koskaan ollut näyttänyt Du Roysta niin
tuoreelta, ja nuori mies alkoi pitää häntä mitä suurimmassa määrin
tavoittelemisen arvoisena. Hänellä oli rauhallinen, sovinnainen
ilmeensä, ja hänen ryhtinsä oli levollinen äidin ryhti, niin että hän
saattoi huomaamatta sivuuttaa naisia katselevien miesten silmät. Sitä
paitsi hän puhui vain silloin, kun olivat kysymyksessä aivan tunnetut,
tavalliset ja intohimottomat asiat, sillä hänen mielipiteensä olivat
viisaat, metodiset ja järkevät ja kaihtoivat kaikkea liioittelua.
Hänen tyttärensä Suzanne, jota päästä jalkoihin verhosi vaalea silkki,
muistutti juuri vernissattua Watteauta.
Ja hänen vanhempi sisarensa näytti opettajattarelta, jonka tehtäväksi
oli annettu pitää seuraa kauniille tyttölelulle.
Rivalin portin edustalla seisoi jono vaunuja. Du Roy tarjosi rouva
Walterille käsivartensa ja he menivät sisään.
Miekkailunäytäntö annettiin kuudennen piirikunnan orpolasten hyväksi,
ja sen suojelijoina olivat kaikkien _La Vie Françaisea_ lähellä olevien
senaattorien ja valtiopäivämiesten rouvat.
Rouva Walter oli luvannut tulla tyttärineen, mutta hän oli
kieltäytynyt ryhtymästä juhlan suojelijattareksi, koska hän avusti
vain papiston alkuunpanemia yrityksiä, ei sen vuoksi, että hän olisi
ollut tekopyhä, vaan koska hän arveli juutalaisen kanssa solmimansa
avioliiton pakottavan hänet noudattamaan jonkinlaista varovaisuutta
uskonnollisissa asioissa. Ja tällä sanomalehtimiehen järjestämällä
juhlalla oli eräänlainen tasavaltalainen vivahdus, joka saattoi
vaikuttaa antiklerikaaliselta.
Kaikkiin puolueisiin kuuluvissa lehdissä oli viimeisten kolmen viikon
aikana ollut luettavana:
"Tunnettu virkaveljemme Jacques Rival on keksinyt yhtä onnellisen
kuin avokätisenkin tuuman: hän aikoo järjestää miekkailunäytännön
kauniissa miekkailusalissaan, joka kuuluu hänen nuorenmiehenasuntoonsa.
Kutsukorteissa ovat allekirjoittajina rouvat Laloine, Remontel
ja Rissolin, joiden miehet ovat senaattoreita, sekä rouvat
Laroche-Mathieu, Percerol ja Firmin, joiden puolisot ovat tunnettuja
edustajakamarin jäseniä. Väliajalla järjestetään rahankeräys, ja
summa luovutetaan heti kuudennen piirikunnan määrille tai hänen
edustajalleen."
Nokkela sanomalehtimies oli keksinyt juhlansa hyväksi suurenmoisen
reklaamin.
Jacques Rival otti vieraansa vastaan huoneistonsa hallissa, jonne oli
katettu tarjoilupöytä, jonka antimien kulungit oli määrä vähentää
tuloista.
Sitten hän osoitti rakastettavin elein pieniä portaita, joita pitkin
pääsi kellariin, jossa hänen miekkailu- ja ampumasalinsa sijaitsi. Ja
hän sanoi: "Alaspäin, hyvät naiset, alaspäin. Miekkailu suoritetaan
kellarikerroksessa."
Hän kiiruhti päällikkönsä rouvaa vastaan ja puristi sitten Du Royn
kättä: "Päivää, Bel-Ami."