"Et suinkaan, aarteeni, tämä ei kuulu sinuun lainkaan. Minähän tätä
pientä ylellisyyttä halusin."
Nuori mies oli olevinaan vihainen: "Ei, saakeli sentään, sitä minä en
salli."
Rouva de Marelle meni hänen luokseen ja laski rukoilevasti kätensä
hänen olkapäilleen: "Oh, pyydän sinua, Georges, olisin niin onnellinen,
jos saisin huolehtia pienestä pesästämme, aivan yksinäni! Ethän sinä
suutu siitä? Vai mitä? Minähän teen sen meidän rakkautemme takia. Sano,
että suostut, sano, pikku Geo, sano, että suostut!"
Hän rukoili rakastettuaan katseellaan, huulillaan, koko olemuksellaan.
Duroy antoi hänen rukoilla, kieltäytyi suuttuneen näköisenä ja myöntyi
lopulta, koska koko ajan oli toivonut asian juuri näin järjestyvänkin.
Ja kun Clotilde oli mennyt, hän hieroi käsiään ja mutisi, selvittämättä
itselleen sen tarkemmin, mistä juuri tänään tämä mielijohde tuli: "Hän
on sentään hyvin mukava."
Muutamia päiviä myöhemmin tuli uusi "sinilintu", jossa kerrottiin:
"Mieheni tulee kotiin tänä iltana kuuden viikon tarkastusmatkalta.
Saamme siis olla viikon erillämme. Kurjaa elämää, rakkaani! _Clo_.""
Duroy hämmästyi. Hän oli aivan unohtanut, että Clothilde oli
naimisissa. Siinäpä mies, jota hän olisi tahtonut silmäillä vähän
tarkemmin, vaikkapa vain yhden ainoan kerran, oppiakseen hänet
tuntemaan.
Hän odotti kuitenkin kärsivällisesti aviomiehen lähtöä. Hän vietti
kaksi iltaa Folies-Bergères’issâ ja ne päättyivät Rachelin luona.
Sitten eräänä aamuna tuli uusi sähkösanoma, jossa oli neljä sanaa:
"Vihdoinkin, kello viisi. — Clo."
Molemmat tulivat jo ennen määräaikaa kohtaukseen. Clotilde heittäytyi
rakastajansa syliin aivan huumautuneena ja suuteli hänen kasvojansa.
Sitten hän sanoi: "Jos haluat niin voimme mennä ulos syömään
päivällistä jonnekin, sitten kun olemme oikein kovasti rakastaneet.
Olen järjestänyt iltani vapaaksi."
Oli juuri kuukauden alku, ja vaikka Duroy oli nostanut palkkansa
etukäteen pitkäksi aikaa eteenpäin ja eli päivästä päivään kaikilta
mahdollisilta tahoilta haalimillaan rahoilla, hän oli nyt sattumalta
varoissaan. Ja hän tunsi mielihyvää siitä, että hän nyt saisi
tilaisuuden uhrata jotakin Clotilden puolesta.