Edelliset ja Juan.
JUAN (antaa Don Cletolle kirjeen). Lennätinsanoma.
CLETO. Minulleko? (avaa kiiruusti). Hurraa, minä olen
terveys-neuvoston jäsen! Eläköön hallitus! Nyt ainoiseni...
(syöksähtää polvilleen Marianan eteen).
FEDERICO. Marianahan se on.
CLETO. Suokaat anteeksi, riemu minun silmiäni häikäisee. (Leoncian
eteen polvistuen.) Nyt Leoncia, minä kumarran oikean eteen, minun
suloisen morsiameni eteen.
LEONCIA. Pois syliini, sinä paha, hyvä mies, kuinka paljon minä olen
sinun tähtesi tuskaillut. -- Lapset, meidän liittomme on särjetty,
minun tuleva puolisoni tahtoo niin, me lähdemme hoviin.
RAFAEL (polvilleen langeten Doloreen eteen). Noudattakaamme mekin,
armas Dolores, näin jaloa esimerkkiä ja Cadiziin...
DOLORES. No, koska äiti on alkanut, ottakaat te pois minä.
RAFAEL. Minä olen kaikkein onnellisin ihminen.
FEDERICO (hiljaa). Jumalan kiitos, molemmat anopit kolmannessa
asteessa! (Ääneen, kyyneleitänsä pyhkien.) He ovat iso-äidin meiltä
ottaneet, nyt ottavat he vielä äidinkin? Sitä niinä en salli!
MARIANA (hiljaa). Mikä veitikka mieheni on.
RAFAEL. Älä sure, ystäväni, saat usein meistä kuulla.
FEDERICO. Siinä tapauksessa olen tyytyväinen. (Ottaa Marianaa kädestä
ja sanoo, esiin astuen.) Näetkös, Mariana, näin anopeista päästään!
(Esirippu lankee.)