Rafael yksinänsä.
RAFAEL. Minä melkein kadun, että olen tullut häntä tervehtimään.
Ainoasti vuoriseudun yksinäisyydessä, luonnon juhlallisessa
hiljaisuudessa, kaukana ihmisten kohinasta, minä vielä voin lohdutusta
löytää. (Sattuu näkemään valokuvat seinällä, ottaa yhden alas). Mitäs
tämä on! Eiköhän nämät juuri ole hänen kasvonsa? Niin oikein, hän se
on, hän se on! (painuu polvillensa, selkä päin Doloresta, joka nyt
tulee sisälle.) Enkelin kuva, laskeu alas tänne maan päälle, sulotar,
oi jospa minulle ilmestyisit!