Kesäkuun yö laskeutui hiljaa, hyvin tyynenä ja äänettömänä, Bretagnen
maan yli. Uurretulla tiellä näki tuskin mitään.
Vanha Corentin Keremenen oli todella jo palannut peltotöistään ja
odotti meitä ovella. Hänellä oli ollut aikaa muuttaa pukuakin: hän oli
pannut päähänsä hopeasolkisen, leveän hattunsa ja ylleen siniverkaiset
juhlaliivinsä, jotka olivat koristetut metallihelyillä ja selkämys
pyhää sakramenttia esittävällä koruompelulla.
-- -- -- Mökissä oli iloista hälinää, suuren päivän tuntu. Vaskiset
kynttiläjalat palavat pöydällä, jota peittää valkoinen liina. Kirstut,
jakkarat ja vanhat tammipuiset laudoitukset loistavat kuin peilit;
tuntee että Yves on ollut siellä tekemisissä.
Kynttilät eivät valaise kauvas ja mökissä on pimeitä nurkkia. Siellä
liikkuu hyvin suurta ja valkoista: naisten leveäsiipiset päähineet
ja poimuiset kaulukset. Muuten ovat nurkat hyvin pimeät. Valo kuolee
väristen seinien graniittimöhkäleillä, epäsäännöllisillä ja ajan
tummentamilla vuoliaisilla, jotka kannattavat katto-olkia. Nuo
katto-oljet ja karkea graniitti tuovat yhä bretonilaisiin kyllin
alkuperäisten aikojen tunnun.
-- -- -- Pöydälle tuodaan hyvä, höyryävä liemi ja me istuudumme
ympärille, Yves oikealle, Anne vasemmalle puolelleni.
Illallinen on muhkea: Monta kananpoikaa erilaisine kastikkeineen,
pannukakkuja, kinkku- ja sokeroituja omeletteja, viiniä, ja kullan
kellertävää siideriä, joka kuohuu lasissamme.
Yves sanoo minulle erikseen, kuiskaamalla: -- Minun appeni on oikein
kunnon mies ja anoppini Marianne myöskin. Ette voi kuvitella miten
kunnon eukko hän on! Pidän paljon apestani ja anopistani.
Illalla tuopi nuori tyttö kylästä äsken tärkättyjä, hyvin kankeita
tavaroita. Anne kiiruhtaa sulkemaan ne kaikki arkkuun sill'aikaa kun
Yves iskee minulle salamyhkää silmää sanoen:
-- Olin kyllä arvannut mitä ne olivat: juhlapäähine ja suuri,
tuhatpoimuinen kirjailtu kaulus, jotka tulevat koristamaan Annea
huomenaamuisessa juhlassa.
Minulla on omasta puolestani paljon pieniä kääröjä, jotka tahdon
huomaamatta saada esiin arkustani Yves'n avulla: makeisia, sokeriin
keitettyjä hedelmiä, kultainen risti naiskummille. Mutta Annekin on
nähnyt kaiken tuon silmäkulmallaan ja naurahtelee. Sitä pahempi! Ja
onhan mahdotonta toimia salaa asunnossa, jossa on vain yksi ovi, ja
yksi ainoa huone kaikille.
Pikku Pierre, yhä pyöreänä kuin pronssinen vauva, nukkuu yhä samassa
asennossa, käsi nyrkissä leuvan alla. Koskaan ei äsken syntynyt vauva
ole ollut niin sievä ja kiltti.
-- -- -- Kun minä jätän hyvästit kaikille, nousee Yves'kin lähteäkseen
saattamaan minua kylään, missä minä nukun majatalossa.
-- -- -- Ulkona ontevalla polulla oksien alla, oli aivan pimeä, siellä
verhoo kulkijan kaksinkertainen pimeys, suurten puiden ja yön varjo.
Metsän rauha on sellaista, mihin me emme enää olleet tottuneet. Eikä
mertakaan ole lähellä. Toulvenin seutu on siitä hyvin kaukana. Me
kuuntelemme; meistä tuntuu, että meidän pitäisi kuulla sen tuttu kohina
kaukana; mutta ei, kaikkialla on hiljaista. Vain tuskin kuuluvaa
kohinaa tiheän vehreyden keskellä, hienoa, avautuvien siipien suhinaa,
lintujen hiljaista liikahtelua, kun ne näkevät pieniä unia nukkuessaan.
Kurjenpolven tuoksu tuntuu yhä; mutta yön mukana on tullut lisäksi
läpitunkevaa viileyttä, sammalten, maan, bretonilaisen kosteuden
tuoksua.
Koko tuo nukkuva maaseutu, kaikki nuo meitä ympäröivät metsäiset
kukkulat, kaikki nukkuvat puut, koko tuo rauha painostaa meitä. Me
tunnemme olevamme hiukan vieraita kaiken tuon keskellä, ja meiltä
puuttuu meri, meri, joka sanalla sanoen on suuri, avoin tila, vapaa
kenttä, jolla me olemme tottuneet juoksemaan.
Yves tajuaa nuo vaikutelmat ja ilmaisee ne minulle naivilla tavalla,
omalla, erikoisella tavallaan, jota tuskin kukaan muu kuin minä saattaa
käsittää. Onnensa keskellä häiritsee häntä tänä iltana huoli, melkeinpä
katumus, että on ajattelematta kiinnittänyt kohtalonsa tähän kaukaiseen
majaan.
Ja sitten tapaamme me ristin, joka pimeässä ojentelee
harmaita käsivarsiaan, ja me ajattelemme kaikkia noita vanhoja
graniittikappaleita, jotka sijaitsevat siellä täällä ympärillämme,
eristettyinä keskellä saaristometsiä, ja joissa kuolleiden henget
valvovat -- -- --