Me matkaamme kaikki kolme pitkin hyvin syviä, uurtuneita polkuja, jotka
pakenevat edessämme saarnien siimeeseen, ja jotka ovat aivan täynnä
sananjalkoja.
On ilta: taivas on pilvessä, ja tiellä vallitsee jokin yön tapainen,
jossa kurjenpolvet tuoksuvat.
Siellä täällä tien varrella on rivissä hyvin vanhoja, sammalpeittoisia
mökkejä.
Yhdestä kuuluu kehtolaulu, jota hitaassa tahdissa hyräilee hyvin vanha
ääni:
Boudoul, boudoul, galaïchen!
Boudoul, boudoul, galaïch du! -- --
[Näillä sanoilla ei bretonin kielessä ole mitään merkitystä. Tuo vanha
nainen, joka niitä hyräili, keksi kai itse ne.]
-- _Häntä_ tuuditetaan, sanoi Yves hymyillen. Nyt ollaan meillä.
Keremenen vanhusten tupa on puoleksi maan sisällä ja aivan sammaltunut.
Tammet ja saarnit levittelevät sen yli vihreätä katostaan; se näyttää
yhtä vanhalta kuin teitten multa.
Sisällä on pimeä. Näkyy vain kaappi-vuoteita, jotka ovat arkkujen
kanssa järjestetyt pitkin karkeita graniittiseiniä.
Siellä on vanha iso-äiti, valkeine kauluksineen, ja hän laulaa äsken
syntyneen kehdon ääressä, hyräilee oman lapsuutensa laulua.
Kätkyessä, joka on muinaista bretonilaista mallia, ja jota hänen
esivanhempansa olivat tuudittaneet ennen häntä, nukkuu pieni lokki:
kolmen päivän vanha, suuri lapsi, aivan pyöreä, aivan tumma, nyt jo
ruskeaihoinen kuin merimies. Se nukkuu kädet nyrkissä leuan alla. Sillä
on aivan ohuet hiukset, jotka pyrkivät myssyn alta otsalle kuin pienet
hiiren karvat. Minä suutelen sitä, ja sydämeni pohjasta, koska se on
Yves'n vauva.
-- Pikku lokki parka! sanon minä koskettaen niin varovasti kuin suinkin
sen pieniä hiiren hiuksia. Sillä ei vielä ole paljoa höyheniä.
-- Se on totta, sanoo Yves nauraen. Ja katsokaapas, lisää hän avaten
äärimmäisen varovasti pienen käden kovilla sormillaan. Minä en ole
oikein hyvin onnistunut: sillä ei olekaan _kalvoa sormien välissä_.
Meille sanotaan, että Marie Kermadec lepää joissain noista vuoteista,
joiden pinnaovet ovat suljetut, koska hän äsken oli nukahtanut.
Me alennamme ääntämme peljäten herättävämme hänet ja me lähdemme
ulos, Yves ja minä, hommataksemme kylässä kaiken sen, mitä huominen
juhlallisuus edellyttää.