estää meitä pyytämästä pääarmeijasta lisäväkeä? Sitä paitsi, vähänkös
se merkitsee, että saamme Tampereen sillan ja sikäläiset varastot
hävitetyksi. Sitten voivatkin taas tulla Tampereelle, jos mielivät.
-- Ja kaikkein parasta on, Spoof lisäsi, että saadaan taas haistella
hiukan ruudinsavua. Tämä sota jauhosäkkejä vastaan alkaa käydä niin
armottoman nukuttavaksi.
Tultiin Saukonsaarelle, jossa kaikki oli ennallaan. Vangit saivat käydä
aitaukseen toisten joukkoon, missä vasta vangiksi joutunut luutnantti
tapasi pari upseeritoveriaan. Heidän naamansa venähtivät pitkäksi kun
he tapasivat toisensa tällaisissa oloissa. Ensi hämmästyksestä
toivuttuaan he alkoivat omalla kielellään vilkkaasti kiroilla kovaa
kohtaloaan.
Saarelle oli sillä aikaa saapunut nimismies Bergström. Hänessä oli
herännyt vastustamaton halu saada tavata noita rohkeita miehiä, joista
tätä nykyä puhuttiin kaikkialla. Lähiseutujen väestö halusi toimia, ja
kun vain olisi aseita, nimismies kertoi, heistä saisi kokoon
minkälaisen armeijan hyvänsä. Iltamyöhällä saapuikin saarelle useita
venekuntia miehiä tarjoutuen Rothin joukkoon. Mutta kun ei ollut
aseita, ei heitä voitu ottaa. Sen sijaan he saivat veneensä täyteen
jauhoja ja naapureilleen vietäväksi he saivat terveiset, että hekin
tulisivat täältä muonaa hakemaan.
-- Kun vihollinen hävittää Suomen maata, niin me ruokimme Suomen kansaa
vihollisen leivällä, eikö se ole oikeus ja kohtuus? Spoof arveli.
-- Nyt te saatte vapaasti palata jaaloinenne kotiin, sanoi Roth
Idmanille, kun alus oli tyhjennetty.
-- Sitäpä minä varon tekemästä, Idman vastasi. -- Jokseenkin varmasti
he alkaisivat syyttää minun olleen samassa juonessa teidän kanssanne ja
hyvässä lykyssä joutuisin nuoran silmukkaan. Ei, kyllä minä katson
parhaimmaksi jäädä tänne.
Kuultuaan Rothin päätöksestä hyökätä Tampereen kimppuun nimismies
Bergström innostui sissien rohkeista tuumista siinä määrin, että hän
tarjoutui lähtemään päämajaan pyytääkseen sieltä lisäväkeä, joka
mahdollisen Tampereen valtauksen jälkeen kävisi aivan välttämättömäksi.
Kun Roth oli laatinut hänelle tarkan selostuksen siihenastisesta
toiminnastaan sekä vastaisista suunnitelmistaan, innokas nimismies
lähti oitis matkaan mennäkseen kiertoteitä suomalaisten päämajaan.
Aamuyöllä Kortman palasi retkellään. Hänellä oli mukanaan melkoinen
kuormasto ja muutamia vankeja. Saalis jaettiin paikkakuntalaisille aina
hevosia myöten, jotka heidän tuli kuljettaa etäisimpiin salokyliin,
etteivät ne tilanteen mahdollisesti muuttuessa enää voisi joutua
vihollisen käsiin. Koko yön oli saarella ja sitä ympäröivillä vesillä
vilkas liikenne, kun tyhjiä ja täyteen lastattuja veneitä heinäkuisen
yön hämyssä souti eri suunnille.
Seuraavana aamupäivänä jehut lähtivät kahdeksankymmenen miehen kera
soutamaan Tamperetta kohti. He olivat päättäneet ryhtyä hyökkäykseen
puolenyön tienoissa, jolloin hämy suojaisi yritystä ja vihollisista oli
suurin osa makuulla. Kortman sai tällä kertaa jäädä lepäilemään ja
vartioimaan saarta.
Illan suussa pieni laivue nousi maihin Siivikkalassa. Siitä oli maitse
noin peninkulman matka Tampereelle. Suunnitelma oli seuraava: Roth
lähtisi kolmenkymmenen miehen kanssa maitse Tampereelle ja aloittaisi
hyökkäyksen puolenyön aikana. Kun hän siten oli kääntänyt venäläisten
huomion itseensä, tekisi Spoof päähyökkäyksen järven puolelta.
Hiukan levähdettyään Roth lähti pienen joukkonsa kanssa liikkeelle.
Pehmoinen hämärä kätki tienoot vaippaansa ja kesäyön hiljaisuus
vallitsi kaikkialla. Huomiota herättämättä joukko pääsi Pyynikin
rinteille saakka. Siellä he kohtasivat äkkiarvaamatta venäläisen
kulkupartion. Ensimmäiset laukaukset pamahtivat. Pari miestä
menetettyään vihollinen vetäytyi nopeasti takaisin. Hurraata huutaen
alkoi Roth miehineen juosta kohti pientä kaupunkia, joka tuolloin
pikemminkin muistutti maalaiskylää.
Mutta viime päivien tapaukset olivat saaneet majuri Judenjevin
valppaaksi. Ennen kuin Rothin pieni joukko oli ehtinyt kaupungin
reunaan, heidän eteensä levittäytyi toista sataa venäläistä. Syntyi
kiivas ammunta.
-- Kyllähän venäläinen on mestari pyssyään paukuttamaan, virkkoi Roth
vieressään olevalle jääkärille, -- eikä se hevillä piittaa toisenkaan
ampumisesta. Mutta jospa koettaisimme vanhaa porilaista tapaa ja
antaisimme heidän maistaa pistintä. Sitä ne kyllä osaavat kunniassa
pitää.
Hän kohosi seisaalleen antaakseen ryntäyskäskyn. Mutta silloin hän
huomasi, että ketjussa oli ainoastaan hänen viisitoista porilaistaan.
Toiset viisitoista, jotka olivat venäläisiltä saaduilla aseilla
varustettuja talonpoikia, olivat rytinän alettua hiipineet
hiljaisuudessa tiehensä. Kuulien vinkuna oli näissä ensikertalaisissa
herättänyt sellaisen kammon.
-- Saamari! tuli Rothilta sydämen pohjasta.
Että heitä pitikin olla niin vähän! Kyllähän he olisivat venäläisten
läpi tunkeutuneet kaupunkiin, mutta mitä siitä olisi ollut hyötyä.
Heidät saarrettaisiin joka puolelta ja lopuksi he olisivat joka mies
tuhon omia. Ei, parasta oli vetäytyä hiljalleen takaisin ja jatkaa
ampumista.
Venäläiset lähenivät askel askelelta ja samassa tahdissa perääntyivät
porilaiset ladaten ja laukoen muskettejaan, jotka alkoivat jo kuumeta.
-- Ehee, jopa siellä on Spoofkin puuhassa, Roth virkkoi, kun
vastakkaiseltakin puolen kaupunkia alkoi kuulua ammuntaa.
Venäläiset pysähtyivät ja joutuivat selvästikin hämilleen. Uhkasiko
heitä vaara selän takaakin? Juoksujalkaa heidän lähettinsä riensi
kaupungille.
-- Pojat, yhteislaukaus ja sitten huikea hurraa päälle! komensi Roth.
-- Koetetaan mitä ääni vaikuttaa, koska on uskallettua tuoda näin vähiä
pistimiä näkösälle.
Käsky täytettiin reippaudella, joka ei jättänyt toivomisen varaa.
Säikähtyneinä venäläiset ottivat jalat alleen ja porilaiset päästivät
makean naurun nähdessään ja kuullessaan, kuinka pakenevien päällikkö,
luultavasti itse Judenjev, ärjyi ja huitoi miestensä keskellä.
Porilaiset saivat hyvän tilaisuuden panostaa uudestaan muskettinsa.
-- Kas pahalaista, siellä on jo tykitkin äänessä! lausahti Roth, kun
kosken puolelta kuului kaksi kanuunan laukausta. -- Taitaapa siellä
Spoofkin tarjeta. Hänellä on tietysti vastassaan toinen puoli ryssiä ja
lisäksi vielä kanuunoita. Myttyyn taisi yrityksemme mennä. Mutta
yrittänyttä ei laiteta.
Judenjev oli nähtävästi tullut jo vakuuttuneeksi vastustajien
vähälukuisuudesta, sillä yhä itsepintaisemmin hän alkoi ahdistella
Rothin vähäistä joukkoa. Yrittipä hän kiertoliikettäkin, mikä pakotti
Rothin sitä nopeammin vetäytymään taaksepäin. Puolitaipaleessa
Siivikkalaan mennessä venäläiset lopettivat ammunnan uskaltamatta
poistua sen kauemmaksi Tampereelta. Porilaiset jatkoivat rauhassa
matkaansa ja aamun sarastaessa he saapuivat Siivikkalaan melkein
yhtaikaa kuin Spoofin laivuekin laski rantaan.
-- Hukkaan meni hyvät humalat! huusi Spoof veneestä nousten. -- Olivat
penteleet paremmin varuillaan kuin luulimmekaan. Maalle me sentään
nousimme, mutta pitemmälle ei kärsinyt mennä. Saimme parista kanuunasta
raehauleja ympäri korviamme niin että vinkui. Olisin niin hiivatin
mielelläni siepannut ne kanuunat itselleni, mutta sitä varten olisi
täytynyt tehdä pieni saarrostus ja siihen ei liiennyt väkeä. Niinpä ei
auttanut muu kuin hetken siinä rannalla teutaroituamme palata kiltisti
veneisiin ja kartessipanosten vonkuessa ympärillämme soutaa selälle
minkä airoista irti sai.
-- Entä silta? Se teidän tietysti täytyi jättää rauhaan?
-- Viisi miestä lähetin heti hyökkäyksen alkaessa pikku veneellä sillan
kimppuun. He ampuivat vartijat ja räjäyttivät yhden arkkuvälin. Mutta
mitäpäs siitä, pianhan ne sen vertaisen vahingon korjaavat.
-- Entäs mieshukka?
-- Ei sorkkaakaan!
-- Ei minultakaan, vastasi Roth ja lisäsi iloisesti: -- Kaikki hyvin
sitä myöten. Uusi yritys tehdään paremmalla menestyksellä, jahka
Bergström tuo meille apuväkeä.
-- Sitä saamme kyllä vartoa, arveli Spoof. -- Meillä on hitaanpuoleinen
ylipäällikkö.
Lähdettiin soutelemaan takaisin Ruovedelle. Rothin matkassa olleet
talonpojat, jotka olivat jo Siivikkalassa toisten sinne saapuessa,
saivat arkanahkaisuutensa takia pitkin matkaa niellä kirpeitä
sukkeluuksia, joita jääkärit heille taritsivat.
Torjuttuaan hyökkäyksen majuri Judenjev kirjoitti raportin kreivi
Buxhövdenille. Hätääntyneessä äänilajissa hän kuvaili siinä
vaaranalaista asemaansa, häntä kun "maan puolelta lakkaamatta ahdisti
kenraali Rutt ja meren puolelta amiraali Spuff". Pikainen apu oli
välttämätön tahi muutoin hänen täytyisi jättää Tampere ja hävittää
siellä olevat varastot.
Samaan aikaan kenraali Rajevski piti Alavudella sotaneuvottelua
upseerien kanssa. Synkin värein hän kuvaili sitä tukalaa asemaa, mihin
Roth oli hänen armeijansa saattanut. Lyhyin yhteys etelään oli
katkaistu ja muonalähetykset enempää kuin kuriiritkaan eivät enää
saapuneet. Viime päivinä oli sotilaitten täytynyt elätellä itseään
juurilla ja nauriilla.
Kokouksen kestäessä saapui viesti kertoen muona-aluksen Näsijärvellä ja
kuormaston Orivedellä joutuneen suomalaisten käsiin.
-- Siinä kuulette, hyvät herrat! huudahti Rajevski.
Yksimielisesti päätettiin peräytyä Jyväskylän kautta Hämeenlinnaan.
Jehut olivat siis kourallisella miehiään katkaisseet venäläisten
pääarmeijalta elinhermot ja pakottaneet sen pitkälle perääntymistielle.
Jospa pääarmeija tai paremmin sanoen ylin johto olisi osoittanut
vähänkään samanlaista uskaliaisuutta ja toimintatarmoa, mitä kaikkea
olisikaan saatu aikaan!
Virroilla oli venäläisillä isohko varasto, jota vartioimassa oli
kolmisensataa miestä. Jehut olisivat niin mielellään jo tulomatkallaan
hävittäneet tuon varaston, mutta niin suurta ylivoimaa vastaan he eivät
sentään katsoneet voivansa viedä pientä joukkoaan. Tampereen retkeltä
palattuaan he saivat pohjoiseen lähetetyiltä tiedustelijoilta kuulla,
että venäläiset olisivat itse polttaneet varastonsa ja lähteneet sen
jälkeen matkoihinsa näiltä vaarallisilta seuduilta.
-- Ohhoh, nythän tämä käy jo itsestään! huudahti Spoof, -- meidän ei
tarvitse muuta kuin paistaa perunoita ja kuorsata täällä saarellamme.
Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan he saivat ennen pitkää kylliksi
tekemistä. Muutaman päivän kuluttua Bergström palasi matkaltaan, mutta
yksinään. Klingspor ei ollut suostunut lisäväen lähettämiseen, koska
oli uhkarohkeata ryhtyä mihinkään hyökkäystoimintaan. Sen sijaan
käskettiin Rothin vetäytyä takaisin pääarmeijaan.
-- Tähänkö nämä juhlat sitten loppuivatkin! huudahti Spoof.
Eivät olleet erikoisen mairittelevia ne nimitykset, joilla Bergströmin
tuomien uutisten johdosta sotamarskia muisteltiin Saukonsaaren
leirillä. Tavallisen hyväntuulisuutensa kadottaen Rothkin raapi
korvallistaan ja näytti ylen happamelta. Mutta kun hänelle saapunut
paluukäsky oli suusanallinen eikä siis täysin tarkka, hän päätti lykätä
lähtönsä paikkakunnalta.
Siellä rupesi olo kuitenkin käymään kuumaksi. Peräytyvän Rajevskin
tilalle lähetetty uusi komentaja, kreivi Kamenski, lähetti eversti
Sabanejevin johdolla kokonaista kaksi pataljoonaa jehujen kimppuun.
Heinäkuun viimeistä edellisenä päivänä jehut kävivät äkkiarvaamatta
tämän ylivoimaisen vihollisjoukon kimppuun lähellä Ruoveden kirkonkylää
saattaen äkillisellä hyökkäyksellään venäläiset vaikeaan asemaan. Oli
vähällä, ettei Sabanejev lähtenyt paluumatkalle. Moneen päivään hän ei
uskaltanut liikkua Ruoveden kirkolta minnekään. Vesille hän ei alusten
puutteessa voinut yrittääkään. Vasta elokuun kolmantena päivänä hän
eteni varovasti Kautunsalmelle. Siellä jehut olivat taas vastassa ja
iltahämärään saakka paukkuivat musketit. Kun aamulla ei vastustajia
näkynyt eikä kuulunut, Sabanejev rakennutti lauttoja, joilla alettiin
lähestyä Saukonsaarta varovasti ja sydän kurkussa. Sieltä ei kuulunut
hiirenhiiskausta. Odottaen joka hetki saavansa yhteislaukauksen
niskaansa venäläiset nousivat maalle ja kapusivat vallitusten yli.
Saari oli typötyhjä. Edellisenä yönä olivat jehut miehineen,
sotasaaliineen, vankeineen ja lukuisine veneineen lähteneet lipumaan
pohjoista kohti. Viikkoa myöhemmin he yhtyivät Porin rykmenttiin
Kauhajoella. Kolmisen viikkoa sitten Roth ja Spoof olivat lähteneet
neljänkymmenen miehen kanssa matkaan. Nyt he palasivat sadan miehen,
saaliin ja ison vankijoukon kanssa pakotettuaan sitä ennen venäläisten
pääarmeijan pitkälle perääntymisretkelle. Tämän loistavan sotaretken
aikana he olivat menettäneet yhden ainoan miehen.
Eräs aikalainen lausuu Rothin ja Spoofin toiminnasta: "Jos tämä
sankarillinen partiointi olisi suoritettu Euroopan sydämessä, se olisi
saavuttanut loistavan sijan suurtenkin kansain historiassa." Mutta
meidän kehno ylijohtomme ei kiinnittänyt siihen tarpeellista huomiota
eikä ryhtynyt omalla tahollaan vastaaviin toimenpiteisiin, joten
jehujen sankariretki jäi yksinäiseksi ilmiöksi, samalla kun se on
räikeä esimerkki siitä, miten meillä jo menneinä aikoinakin syvät rivit
ja ylin johto katselivat asioita eri tavalla. Silloin kun edelliset,
antamatta turhien kuvittelujen pelotella itseään, kävivät uskaliaasti
taisteluun maamme perivihollista vastaan, horjui, epäröi ja vitkasteli
ylin johto, päästäen valtit veltosti käsistään. Mutta Rothin, Spoofin
ja monien muiden heidän kaltaistensa suomalaisten sankarien muisto on
meihin luonut vahvan uskon ja luottamuksen, että Suomen kansa kerran
vielä on myöskin ylimpään johtoonsa saapa itsensä mittaisia miehiä.
_Kyösti Wilkuna_