Hän on kumma Sinusta kuin kijtät
Nykyjsen ajan arwoa,
Kuin rauhan touwot turhin käytät
Rakastain Tansin rujhua;
Wajn Pojka Pohjan, wuorill sjennyt,
Kujnka se turhin tytyypi?
Hän taasen luonnon tejlle rjennyt
Isänsä iloon mjeltyypi.
v. 3.
Wajn Sota Sopaa ylentäissä
Wojma on hällä wajawa;
Se käypi raskaaksi, kuin kyrssä,
Jonk' yli kulkee Otawa:
Ilossa mjehuus oli mennyt,
Tarmoki Isäin tuhlattu;
Ja Göthan Leijo lewon löynnyt,
Mies walitujhin werrattu.
v. 4.
Ah! itke ystäwäni -- ollut
On ajka -- mujnon ihana:
Sen meno, mainioksi tullut,
On monell' outo tarina;
Wjelä wähätki työt ja tawat
Kauniiksi kyllä kerskataan,
Waan annas wuojet toistawat:
Niin Carlen wertaa kaiwataan.
v. 5.
K'en wuosisatain kuluttuwa
Saa wjelä kansan kyyneleet,
Mikä ääni tuonen ouwostuwa,
Nyt hejkkoja herättelet?
Net owat kuolleet kuninkaamme.
Kuin rjensit kohen taiwaasta;
Näjn kotkan pojat nähä saamme
Menewän Isäins majasta.
v. 6.
O Carle! siwulles sowitaan
Mä työstin kauniin mjehuuwen,
Kujn käwi ulos saksaan Sotaan
Wojttamaan uskon wapauwen;
Myös heitä moni pahan suopa
Kjelellä kärmeen häwäsee;
Wain ken' on tähet alastuopa?
Ken' linnun raan ratkasee?
v. 7.
Nyt Tekin, jalot Sota kempit
Iloiten multa muistellaan,
Ej tomuanne kätke Templit
Wajin kunniaanne kattellaan;
Sen wanhat näyttä Sota rauwat
Ej sitten keltään käytetyt.
Hajauneet kuin ne pyhät hauwat
Joiss' owat luunna kätketyt.
v. 8.
Ken' woj sen pimeyywen pojstaa,
Kujn ajat pejttää kohtaamat?
Wjeläkö niitten walta lojstaa
Kuin kempeillen nyt uhrawat?
Pojka! jos pyhyys rinnas palaa,
Niin kunnias myös kukoistaa:
Maast' ej se tule mutta salaa
Se tulee sullen tajwaistaa.
v. 9.
Ett usko arwon antaa töjllen
Sen tunsit suuri Carleni!
Mjekkasi nostit Sä rukojllen
Ja Tajwas jalo aukeni;
Jost astuit alas wallan wojmat
Ja wäkes Sotaan warustit,
Jaottain kaikki joukot tujmat,
Kuin Woijeltua wastustit.