Seuraavana päivänä satoi vettä virtanaan. Mikä olisikaan korvannut
sellaisen pettymyksen! Ei ainoastaan sateen vuoksi eikä siksi että
meidän täytyi istua sisällä harmaassa tuvassa koko Luojan pitkä päivä,
vaan enin siksi, että nyt oli mahdoton odottaa mr. Burnsin saapumista.
Tosin hän ei ollut nimenomaan sanonut saapuvansa tänään, -- ja olihan
itse asiassa kauhean epävarmaa, saapuisiko hän ja milloin, mutta joka
tapauksessa me odotimme --
Se oli viimeinen asia, mistä olimme ennen nukkumistamme puhuneet -- ja
sitten me heräsimme rankkasateeseen.
Täällä ei yleensä satanut niin kauniisti ja hiljaa kuin kaupungissa.
Kaukana siitä -- tuli pitkiä vesisateita, jotka ponnahtivat takaisin
mäenrinteestä. Ja kaikkien tunturien päällä ja ympärillä riippui
harmaita pilvikuontaloita. Niin, emme nähneet silloin vilahdukseltakaan
mitään tunturia.
Jos sytytimme valkean takkaan, niin savu tuli sisään. Ja jos panimme
oven auki, niin lattia tuli likomäräksi. Hu-uu-uu!
Nyt oltiin kymmenen ajoissa aamupäivällä -- mitä ihmettä me tekisimme
kymmeneen illalla?
Kaksitoista loppumatonta tuntia! Se tuntui vielä lohduttomammalta sen
vuoksi, että olimme tavanneet mr. Burnsin edellisenä päivänä.
Vihdoin meille sananmukaisesti ei jäänyt muuta tehtävää kuin lojahtaa
sänkyyn ja ruveta lukemaan.
Ovi oli auki, muutoin olisi sisällä ollut aivan pimeä. Näimme
ovenraosta ainoastaan likomärän kynnyskiven, palan mehevää, vihreää
ruohoa ja sateen, joka pitkinä juomuina virtasi katonräystäältä.
-- Haluaisin tietää, mitä mr. Burns tekee tänään, -- sanoi Dorthe.
-- Hän tekee kai samaa kuin mekin, -- sanoi Susanna juuri kun oli
päässyt kirjaansa ahmimaan.
-- Hän kalastaa luonnollisesti, -- sanoin minä, -- kalahan nykii
sateessa.
-- Miten hauskaa hänellä onkaan! Toista on meidän laitamme, -- sanoi
Dorthe jälleen, -- uh, minulla ei ole enää halua lukea. Sellaisia
silmiä kuin hänellä en ole koskaan ennen nähnyt -- oletteko te?
-- Ne ovat keltaiset, -- sanoi Susanna.
-- Ei, tiedätkös -- väitti Dorthe.
-- Kultaiset sitten, -- ehdotti Susanna.
-- Kultaisista silmistä en ole koskaan kuullut puhuttavan, -- sanoi
Dorthe jälleen miettien; -- muuten, kyllä ne varmasti olivat
kultaiset --
Silloin Susannakin heitti kirjan pois -- minä olin tehnyt sen jo aikoja
sitten. -- Miten tottunut hän olikaan sanomaan kauniita asioita, sinä --
-- Ah, niin, -- huokasi Dorthe -- mutta ajatteleppa, minä luulen, että
hän tarkoittikin sitä.
Juuri kun hän oli sen sanonut, me kuulimme nopeita askelia ulkoa
ruohikosta -- ja siinä mr. Burns seisoi oven raossa!
Me kavahdimme pystyyn sängyistämme. -- Ah, tekö se olette! Tällaisessa
ilmassa -- miten kiltisti teittekään, kun tulitte; taivas, miten
kiltisti!
Tänään hän ei ollut valkoisissa, vaan kahvinruskea kiireestä
kantapäähän -- hänellä oli reppu ja polvihousut -- ja koko hänen
kasvonsa nauroivat.
-- Onko my ladies odottaneet minua? --
-- Emme -- olemme -- e-emme --
-- Minä arveli aamu viipy kaua tänään, minä tahto juosta heti tänne --
tuleko minä liian varhain?
Me nauroimme kaikki kolme. Emme sanoneet, että olimme odottaneet häntä,
sen kai voitte ymmärtää. Ah, emme suinkaan!
-- Olemme lepäilleet ja lukeneet, -- sanoin minä.
-- Te ole hyvin onnelline, kun jaksa luke -- minä ei jaksa lukemine
tänä -- minä tahto juosta tänne tuoda putinkijauho --
Ja hän purki vinhaa vauhtia repusta laatikoita, joissa oli
vanukasjauhoja, ananas- ja mansikkarasioita ja monenmoista muuta.
-- Eilen minä my ladies vieras -- saako minä tänä laitta päivälline --
säteilevin silmin hän katseli meitä.
Niin, hän sai armollisen luvan: -- Ah, minä teke erinomaine -- istu
rauha kaikki -- minä hoita kaikki --
Äkkiä hän pysähtyi: -- Mutta minä ei tiedä my ladies nimi -- minu isä
kysy nimi -- minä sano: ei tiedä -- minä sano: oli kolme haltia, minä
satumaassa koko päivä --
Me lausuimme nimemme, ja hän solkkasi kauheasti koettaessaan niitä
lausua, ja viehättävästi samalla kertaa.
-- Minu isä kysy, tahtoko my ladies tehdä meille se kunnia syödä meidän
kera lunch huomen?
Kiitos, kauhean mieluisasti luonnollisesti. Uh, Dorthe ja minä
punastuimme hieman ilosta -- Susanna on niin onnellinen, ettei hän
milloinkaan punastu, hän.
-- Minä tulla tänne ja seurata my ladies ja seurata takaisin, -- sanoi
Jim.