Eräs Sherlock Holmesin merkillisimpiä ominaisuuksia on hänen taitonsa
antaa palttua jollekin jatkuvalle työlle joksikin aikaa ja askarrella
muissa, keveimmissä hommissa, silloin kun häntä haluttaa ja kun hän on
väsynyt. Minä en sitä voi ja päivä tuntuikin loppumattoman pitkältä.
Tulin senvuoksi varsin tyytyväiseksi, kun me vihdoinkin kevyen
päivällisen jälkeen läksimme toimittamaan tehtäväämme. Lestrade ja
Mycroft odottivat meitä sopimuksen mukaan Gloucester Roadin aseman
edustalla. Ja kello 9 istuimme kaikki Caulfield Gardensin työhuoneessa
odottamassa miestä saapuvaksi.
Kului tunti ja vielä toinenkin. Lestrade ja Mycroft katsoivat kelloaan
pari kertaa minuutissa. Holmes istui vaiti ja ajatuksissaan
alaspainunein silmäluomin, mutta joka hermo jännityksessä. Vihdoinkin
kohotti hän päätään.
-- Nyt hän tulee, virkkoi Holmes.
Kuulimme askeleita ja sitten lyöntejä oveen. Holmes nousi, antaen
meille merkin, että istuisimme rauhassa. Käytävässä paloi kaasu juuri
sen verran, että saattoi vaivalla toisensa erottaa. Holmes avasi
ulko-oven ja päästi sisään jonkun olennon. "Tulkaa tänne!" kuulimme
hänen sanovan ja silmänräpäys tämän jälkeen seisoi mies meidän
edessämme. Holmes oli seurannut häntä aivan hänen jälessään ja -- kun
mies kääntyi takaisin, huudahtaen hämmästyksestä ja säikähdyksestä,
otti Holmes häntä kauluksesta ja veti hänet takaisin. Vankimme huomasi,
että ovi oli lukittu ja Holmes seisoi selin sitä vastaan. Mies katseli
onnettomana ympärilleen ja kaatui tajuttomana lattialle. Hänen
leveälierinen hattunsa putosi maahan, hänen huivinsa irtautui kaulasta
ja me näimme pitkän parran sekä erotimme eversti Valentin Waltersin
kauniit kasvonpiirteet.
Holmes hätkähti hämmästyneenä.
-- Voit kirjottaa, Watson, virkkoi hän, että minä tällä kertaa olen
ollut täysi aasi, ellei tuo vain ole se lintu, jota minä olen
metsästänyt.
-- Kuka hän on? kysyi Mycroft.
-- Sir James Waltersin nuorin veli, vedenalaisen laivaosaston
päällikkö.
Kannoimme hänet sohvalle. Vankimme kohottautui ylös, katseli
ympärilleen pelokkain silmäyksin, painoi kädellään otsaansa ja näytti
sellaiselta, joka ei tahdo uskoa omia havainnoitaan.
-- Mitä tämä on? sanoi hän. Minä tulin tänne vierailulle herra
Obersteinin luokse.
-- Me tiedämme kaikki, eversti Walters, virkkoi Holmes. Minä en
ymmärrä, mitenkä englantilainen gentlemanni on voinut käyttäytyä tuolla
tavalla! Me tunnemme koko teidän kirjevaihtonne ja tuttavuutenne
Obersteinin kanssa. Siis sillä tavoin kuoli nuori Cadogan West! Neuvon
teitä rauhoittamaan omaatuntoamme kertomalla meille kaikki -- on
nimittäin muutamia meille vielä tuntemattomia yksityisseikkoja, jotka
tahtoisimme saada kuulla teidän omasta suustanne.
Miekkonen painoi kasvonsa käsiinsä. Me odotimme, mutta hänen suustaan
ei lähtenyt sanaakaan.
-- Vakuutan teille, sanoi Holmes, että me tunnemme jutun
pääpiirteissään. Me tiedämme, että te tahdoitte saada rahaa, että te
laitatitte itsellenne samallaiset avaimet kuin oli teidän veljellänne,
että olitte kirjevaihdossa herra Obersteinin kanssa, joka vastasi
teille "Daily Telegraph'issa". Me tiedämme, että te menitte konttoriin
maanantai-iltana, ja että nuori Cadogan West, jolla henkilöllä oli
syytä epäillä teitä, huomasi sen. Hän näki, että te varastitte paperit,
mutta hän ei tahtonut tehdä hälyytystä, syystä, että hän luuli teidän
ottaneen paperit veljellenne Lontoossa. Niinkuin vikkelä mies aina
seurasi nuori West teitä junaan, seurasi siihen saakka kuin te tulitte
tähän taloon. Täällä tunkeutui hän sisään ja peittääksenne rikoksenne
teitte te toisen suuremman rikoksen: murhan.
-- Sitä minä en ole tehnyt! Minä en sitä tehnyt. Jumalan kautta minä
vannon, etten tehnyt sitä! huusi hän.
-- Kertokaa sitten meille, miten Cadogan West kuoli ja kuinka hänen
ruumiinsa pantiin junan katolle!
-- Minä teen sen. Minä kerron teille totuuden. Sen toisen rikoksen minä
olen tehnyt. Minä tunnustan sen. Asia on kuten te olette kuvannut.
Minulla oli velkoja, jotka minun piti maksaa. Oberstein tarjosi minulle
viisi tuhatta. Minä tarvitsin välttämättömästi rahoja. Tarjous oli sama
kuin minun pelastukseni. Mutta murhaan minä olen viaton.
-- Miten se tapahtui?
-- Niinkuin sanoitte, epäili hän ja seurasi minua. Oli sumuinen päivä
eikä voinut nähdä kolmea askelta eteenpäin. Minä koputin kaksi kertaa
ovelle, ja Oberstein tuli itse aukasemaan. Nuori Cadogan West tahtoi
tietää, mikä tulisi paperien kohtaloksi. Kun hän tunkeutui sisään, iski
Oberstein häntä päähän. Viisi minuuttia sen perästä kuoli hän. Olimme
aivan pyörryksissä siitä, miten nyt menettelisimme. Silloin Oberstein
keksi ajatuksen heittää hänet ikkunan ulkopuolella seisahtavan junan
katolle. Mutta ensin silmäsi hän niihin papereihin, jotka minä olin
tuonut hänelle. Hän sanoi, että kolme niistä oli erittäin tärkeätä, ja
että hän tahtoi ne pitää. "Te ette saa niitä pitää, te ette saa niitä
pitää", sanoin minä. "Ajatelkaa, mikä melu syntyy Woolwichissä, jos ne
eivät ole takaisin aamulla." "Minä pidän ne, sillä ne ovat laadultaan
niin vaikeat, että minun on vaikeata tehdä jäljennökset niistä." "Ne
täytyy saada takaisin kaappiin", sanoin minä. "Kolme niistä tahdon minä
pitää", vastasi hän. "Toiset panemme tuon miehen lompakkoon, niin
lankeaa syy hänelle." Minäkään en keksinyt muuta keinoa ja me teimme
niin. Odotimme ylisillä puolen tuntia junan tuloa. Kuten sanottu, oli
päivä sumuinen, joten meidän oli varsin helppoa heittää ruumis junan
katolle. Siinä kaikki mitä minä tiedän.
-- Entäs teidän veljenne?
-- Hän ei sanonut mitään. Hän oli kerran tiedustellut minulta avaimia,
joten minä arvelen, että hän epäili minua. Luin sen hänen silmistään.
Te tiedätte, hän ei milloinkaan saanut tietää mitään enempää.
Huoneessa vallitsi hiljaisuus. Vihdoin virkkoi Myccroft Holmes;
-- Ettekö voi millään tavalla parantaa tekoanne? Voisitte ehkä jotenkin
lieventää tuomiotanne!
-- Mitä minä voisin tehdä?
-- Missä on Oberstein ja paperit?
-- En tiedä.
-- Eikö hän ilmottanut mitään osotetta?
-- Hän sanoi, että Hotel du Loupreen osotetut kirjeet tulisivat perille
hänelle.
-- Teidän vallassanne on siis tehdä selvä asiasta, sanoi Holmes.
-- Teen mitä voin. Tahdon tehdä mitä hyvänsä. Tuo mies on saattanut
minut perikatoon.
-- Tässä on kynä ja paperia. Istukaa pöydän ääreen ja kirjottakaa minun
saneluni mukaan. Kirjottakaa ensin tuo mainittu osote: "Hyvä herra,
katsoen meidän asiaamme olette kai huomannut, että eräät paperit ovat
jäljellä. Olen hankkinut ne ja te voitte ne saada. Se on tuottanut
minulle erikoisia vaikeuksia, joten pyydän siitä korvausta viisi sataa
puntaa. En luota postiin, jonka vuoksi en tahdo ottaa tuota summaa
vastaan muuta kuin kullassa tai pankkiosotteena. Haluaisin matkustaa
luoksenne, mutta se epäilemättä herättäisi huomiota. Siksi varron teitä
Charingin Grofs-hotellissa kello 9 lauantaina. Otan vastaan joko kultaa
tai englantilaisen pankkiosotteen."
-- Olenpa hämmästynyt, ellei hän mene tähän ansaan!
Ja hän meni. Hän saapui -- ja sai istua viisi vuotta brittiläisessä
vankilassa. Hänen salkustaan löydettiin nuo kadonneet Bruce-Partington-
piirustukset, joita hän olisi kaupannut kaikille Europan laivastoille.
Eversti Walters kuoli vankilassa pari vuotta jälkeenpäin.
Kaikkien näiden tapahtumain perästä oli Holmes äärettömän hyvällä
tuulella. Muutama viikko viimeksi kerrotun kohtauksen jälkeen saapui
hän erään kerran kotiin mukanaan äärettömän komea, jalokivellä
varustettu neula. Kun tiedustelin häneltä, mistä hän oli sen saanut,
vastasi hän saaneensa sen eräältä hyvin korkeassa asemassa olevalta
naiselta, jolleka hän kerran oli saanut tilaisuuden tehdä pienen
palveluksen. Enempää hän ei sanonut, mutta minä olen varma, että tuo
neula aina muistuttaa ystävääni Bruce-Partington-piirustuksista.