Koetin tehdä johtopäätöksiä hänen menettelystään, sillä minä tiesin
hyvin, että hänen iloisuuteensa olivat täydet syyt. Koko pitkän
marraskuun illan odotin kärsimättömänä hänen paluutaan. Viimeinkin
kello vähän yli yhdeksän tuotiin minulle kirjelappu, joka sisälsi
seuraavaa:
"Syön päivällistä Golduisin ravintolassa, Gloucester Road, Kensington.
Tule tänne pian. Ota mukaasi murtorauta, tiiriikka, salalyhty ja
revolveri. S.H."
Sepä vasta oli kaunis kokoelma kapistuksia kunniallisen porvarin
kannettavaksi. Pistin ne kaikki nutun taskuun, otin ajurin ja ajoin
määrättyyn paikkaan. Siellä, kauniisti sisustetussa italialaisessa
ravintolassa istui ystäväni pienen, pyöreän pöydän ääressä.
-- Oletko jo aterioinut? Vai olet, no, juo sitten kanssani kahvia ja
likööriä. Muistapa myös isännän sikaareita. Ne eivät ole niinkään
huonoja! Onko sinulla muassasi pyytämäni esineet?
-- Ne ovat taskussani.
-- Mainiota! Annapa minun nyt muutamin sanoin tutustuttaa sinut siihen,
mitä on tekeillä. Olemmehan päässeet selville siitä, Watson, että tuon
nuoren miehen ruumis oli pantu vaunun katolle. Olin siitä seikasta
varma heti kun tein sen johtopäätöksen, että ruumis oli pudonnut
katolta eikä vaunusta.
-- Eikö se olisi voinut pudota sillalta?
-- En usko sitä. Jos lähemmin tarkastelet kattoa, huomaat, että se on
hieman kupera eikä sivuilla ole mitään suojustimia. Senvuoksi voimme
varmasti otaksua, että nuori Cadogan West oli pantu sinne.
-- Missä hän sitten olisi sinne pantu?
-- Sepä meidän juuri pitää saada tietää. Se on saattanut tapahtua vain
yhdellä tavalla. Tiedäthän, että maanalainen rautatie tulee tunnelista
eräässä yksinäisessä paikassa West Endissä. Muistelen hämärästi, että
erään talon ikkunat olivat vain muutaman askeleen vaunuja korkeammalla.
Voi olla varsin mahdollista, että ruumis on heitetty vaunun katolle
juuri tuon talon ikkunasta.
-- Se ei tunnu laisinkaan todenmukaiselta.
-- Epätodenmukainen on useinkin todellisuus. Kun sain tietää, että
kansainvälinen johtava asiamies, joka on poistunut Lontoosta, asui
eräässä talossa tuon rautatien vieressä, ilostuin niin että -- -- sinä
varmaankin hämmästyit riemukkuuttani!
-- Vai niin, siis siitä syystä!
-- Niin. Henkilö on Hugo Oberstein, Caulfield Gardens 13. Alotin
tutkimukseni Gloucester-Roadin asemalta, missä lähdin erään apumiehen
kera käymään pitkin linjaa. Tulin tyytyväiseksi huomatessani, että
Caulfield Gardenin talojen taka-ikkunat ovat radallepäin vielä sitä
suuremmalla syyllä kun kuulin, että maanalaisen radan junat usein
seisovat siinä muutaman minuutin, odottaen vastaantulevaa, suurempaa
junaa.
-- Suuremmoista, Holmes! Sinulla on siis kaikki selvillä.
-- Niin, sitä myöten. Edistymme, mutta päämaalia ei silti vielä ole
saavutettu. No niin, kun olin nähnyt talon takapuolen, kävelin ympäri
nähdäkseni myöskin fasaadin. Tulin vakuutetuksi siitä, että lintu on
lentänyt pois. Se oli suuri talo, joka ei suinkaan täyttänyt
erityisempiä kauneusvaatimuksia. Oberstein asui siellä yhden ainoan
palvelijan kanssa, joka kaikesta päättäen on hänen liittolaisensa ja
uskottunsa. Oberstein on matkustanut Europan puolelle viemään saalista
-- mutta pakenemisaikomusta hänellä ei ole, sillä hänen ei tarvitse
pelätä tulla vangituksi, eikä hän ole voinut ottaa huomioon, että joku
amatööri panisi toimeen kotitarkastuksen. Mutta mepäs panemmekin
toimeen salaisen kotitarkastuksen.
-- Emmekö voisi hankkia itsellemme valtuutta tunkeutua sinne sisään
vapaasti.
-- Tuskin.
-- Mitä meillä muuten on siellä tekemistä?
-- Mistä voi tietää, minkälaisia kirjeitä sieltä löydämme.
-- Tämä ei minusta tunnu oikein hyvältä.
-- Hyvä ystävä, sinä voit vaikka jäädä vain vahtimaan puutarhaan, jos
niin tahdot. Meillä ei ole aikaa viivytellä. Ajattele vain Mycroftia,
korkeita virastoja, hallitusta ja sitä korkeata henkilöä, joka odottaa
saavansa meiltä tietoja. Meidän on välttämätöntä lähteä nyt.
Vastaukseksi minä nousin pöydästä.
-- Sinä olet oikeassa, Holmes, menkäämme!
Holmes nousi ja puristi kättäni.
-- Tiesin kyllä, ettet sinä peräytyisi, virkkoi hän, ja minä näin hänen
silmissään ilmeen, jota melkein voi kutsua helläksi. Seuraavassa
silmänräpäyksessä oli hän jälleen sama rautainen, käytännöllinen mies
kuin ennenkin.
-- Sinne on melkein puolen peninkulmaa. Astukaamme sinne. Älä hukkaa
työkalujamme! Jos sinä nyt pidätettäisiin epäiltävänä henkilönä, olisi
se suuri onnettomuus.
Caulfield Gardens oli rivi pilarifasaadeilla varustettuja taloja, joka
on niin tavallista Lontoon West Endissä Victorian hallituskauden
keskivaiheilla. Jossain talossa oleskeli lapsilauma, kuulimme kauas
lasten helakkaa naurua ja pianon rämpyttämistä. Päivä oli sumuinen, ja
näin ollen suojeli se meitä ystävällisesti. Holmes oli sytyttänyt
lyhdyn ja valaisi sillä talon suurta ovea.
-- Tämä ei käy helpolla, sanoi hän. Oven takana on varmaankin vahva
puomi. Luulen, että pääsemme paremmin sisään pihan puolelta.
Minuutti sen jälkeen olimme pihamaalla. Juuri kun olimme päässeet
piiloon, kuulimme poliisin askeleita. Kun ne olivat häipyneet, alkoi
Holmes työskennellä alimmaisen oven kanssa. Huomasin, mitenkä hän
ponnisti kaikki voimansa. Viimein ovi aukesikin, päästäen terävän
kirahduksen. Astuimme pitkin pimeätä käytävää ja menimme ylös ylisten
rappusia. Hänen pieni lamppunsa valaisi erään ikkunan.
-- Katsokaamme nyt, Watson!
Hän avasi ikkunan, ja me kuulimme junan kaukaista kohinaa, joka läheni.
-- Tästä ne ovat heittäneet ruumiin. Mutta mitä tuolla on? Ei ole
epäilystäkään, etteivät nuo olisi veripilkkuja.
Holmes osotti muutamia pikkusia pilkkuja ikkunan laudalla.
-- Niitä on myös kivirappusissa. Näyte on täydellinen. Odottakaamme
tässä siksi kuin juna menee ohi.
Meidän ei tarvinnut odottaa kauvan. Juna tuli kohisten ja pysähtyi
juuri ikkunan alle. Ei ollut kuin noin neljä jalkaa ikkunasta vaunun
katolle. Holmes sulki hiljaa ikkunan.
-- Näin pitkällä me nyt olemme, Watson. Mitä sinä arvelet?
-- Tämä on mestarinäyte. Milloinkaan sinä et ole tehnyt mitään näin
suuremmoista.
-- En ole kanssasi yhtä mieltä siitä. Siinä silmänräpäyksessä kun tein
sen havainnon, että ruumis on pantu vaunun katolle, seurasi kaikki
itsestään. Suurimmat vaikeudet kuitenkin ovat vielä edessä. Mutta ehkä
löydämme täältä jotain, mikä auttaa meitä.
Menimme kyökin portaita toiseen kerrokseen. Ruokasalissa ja
makuuhuoneessa ei ollut mitään merkillistä. Kolmannessa sen sijaan oli
jotakin, jota ystäväni alkoi tarkkaan tutkia. Siellä oli paljon kirjoja
ja papereita, ja oli huone nähtävästi ollut työhuoneena. Lokero
lokerolta, kaappi kaapilta tarkasti Holmes johdonmukaisesti ja
järjestyksessä huoneen, mutta ei kertaakaan voinut hänen vakavilla
kasvoillaan huomata mitään erikoisempaa ilmettä. Tunnin kuluttua emme
olleet vielä asiassamme pitemmällä kuin tullessammekaan.
-- Se viekas koira on peittänyt kaikki jälkensä, sanoi hän. Hän ei ole
jättänyt jälkeensä mitään, josta voisi päästä hänen kimppuunsa. Hänelle
vaarallisen kirjevaihtonsa on hän hävittänyt tahi vienyt pois.
Hän otti kirjoituspöydältä pienen arkkusen ja avasi sen. Siinä oli
kaikenlaisia papereita, joissa oli kuvioita ja laskuja, mutta niistä ei
päässyt selville, mitä niillä tarkoitettiin. Usein toistetut sanat,
kuten "seinänpaine" ja muut sellaiset, viittasivat siihen, että
kysymyksessä olivat vedenalaiset laitokset. Kärsimättömästi heitti
Holmes ne syrjään. Sitten hän löysi pienen paperikäärön, jossa oli
sanomalehtileikkeleitä. Hän levitti ne pöydälle ja samalla näin hänen
kasvonilmeensä kirkastuvan.
-- Mitähän tämä on Watson? -- Ja tämä? Kokoelma ilmoituksia ja
vastauksia. "Daily Telegraph'in" hakukuulutuksia aluksi. Tämä lienee
ensimäinen:
"Toivon kuulevani jotakin pian. Olkoon menneeksi hintaan nähden.
Kirjoita perinpohjin kirjeessä tulevalla osotteella. -- Pierrot."
Seuraava: "Liian monimutkaista kerrottavaksi. Täytyy saada täysin
selväksi. Rahat saatavana tavaroita vastaan. -- Pierrot."
Ja näin: "Alkaa olla kiire. Ottakoon tarjouksensa takaisin, ellei
sopimusta noudateta sanasta sanaan. Sopimus kirjeellisesti. Vahvistan
sen ilmotuksessa -- Pierrot."
Lopuksi: "Maanantai-iltana yhdeksän jälkeen. Kaksi lyöntiä. Ainoastaan
me itse. Älkää olko niin epäluuloinen. Maksu kilisevässä kullassa
tavaroita vastaan. -- Pierrot."
-- Selvä ja täydellinen todistus, Watson! Nyt on vain mies saatava
kiinni!
Hän vaipui syviin mietteisiin ja rummutteli sormillaan pöytään. Äkkiä
hypähti hän ylös.
-- Kentiesi se ei olekaan niin vaikeata. Meillä ei ole enää täällä
mitään tekemistä, Watson. Käykäämme sen sijaan läpi "Daily Telegraph"
ja lopettakaamme hyvin käytetty päivämme.
* * * * *
Seuraavana päivänä saapuivat Mycroft Holmes ja Lestrade sopimuksen
mukaan aamiaisen jälkeen, ja Sherlock Holmes kertoi edellisen päivän
toimista. Poliisimies pudisti päätänsä ja oli hämmästyneen näköinen.
Sellaista me emme voi tehdä poliisilaitoksessa, herra Holmes, sanoi
hän. Eihän se ole harvinaista, että saavutatte parempia tuloksia kuin
me. Mutta kerran menette liian pitkälle, nähkääs, ja silloin joudutte
ystävinenne vaikeaan asemaan.
-- Englannin, vaimojemme ja lapsiemme tähden, Watson -- mitä?
Marttyyrejä isänmaan alttarilla. Mutta mitä arvelet asiasta, Mycroft?
-- Erinomaista, Sherlock! Oivallista! Mutta miten käytät sitä
hyödyksesi?
Holmes otti pöydältä "Daily Telegraph'in".
-- Oletko nähnyt Pierrot'in tämänpäiväisen ilmotuksen?
-- Mitä? Onko taas sellainen ilmoitus?
-- Täällä se on: "Tänä iltana. Samalla kellonlyömällä. Sama paikka.
Kaksi lyöntiä. Äärimmäisen tärkeätä. Oma turvallisuutemme vaarassa. --
Pierrot."
-- Mutta, sanoi Lestrade. Jos hän vastaa, että me olemme ottaneet hänet
vastaan!
-- Tarkotukseni juuri oli panna ilmotus lehteen siihen vastaukseksi.
Luullaksemme voimme saada arvotuksen ratkaistuksi, jos molemmilla
herroilla on aikaa tulla meitä tapaamaan kahdeksan aikaan Caulfield
Gardeniin.