_Pharnabazos, Tomyris, Smerdis, Magaios_ ja _Susamithres_ tulevat
perältä. Heidän edellään _kaksi sotilasta_, jotka saatuaan valtiaan
viittauksen poistuvat ovipielestä. _Alkibiades_, herttaisesti
hymyilevänä, ottaa vastaan tulijat keskinäyttämöllä. _Thrasybulos_
äärimmäisellä vasemmalla, jyrkkänä, totisena, kyräillen
epäluuloisesti tulijoihin.
PHARNABAZOS: Terve sinulle Alkibiades, Persian ystävä!
ALKIBIADES: Terve sinulle, suuri valtias, niin myös sinulle, ylevä
valtiatar. — Olkaa tervehdityt, jalot prinssit, Alkibiadeen alhaisen
katon alle. (Viittaa vieraat istumaan.)
PHARNABAZOS (leveästi ja hyväntahtoisesti): Myöhäinen tulomme
kummastuttaa sinua? — Tiedä siis, että olemme olleet metsästämässä ja
uskaltaneet sinulta lupaa kysymättä pystyttää telttamme talosi
läheisyyteen.
SMERDIS: Olemme oikeastaan Astarten juhlaa paossa, joka nyt on
kaupungissa yksinvaltias. Se yksin selittää käyntimme muodottomuuden.
TOMYRIS (kärkevästi): Astarte on katkonut kaikki tapojen kahleet. Mutta
Alkibiades on varmaan sitäkin mieluummin suova oudon tulomme anteeksi,
kun hän itse niin hyvin osaa paeta samaa jumalatarta.
SUSAMITHRES: Hyvä, että Alkibiades pakenee häntä, sillä pelkäänpä, että
jumalatar muuten jäisi ijäksi hänen majaansa asumaan ja kokonaan
unohtaisi meidät muut kuolevaiset.
MAGAIOS: Eikä Alkibiadeen kuitenkaan onnistu paeta häntä, sillä lemmen
jumalatar seuraa aina hänen kintereillään, kussa hän kulkeneekin.
(Vieraat ovat sijoittuneet vasemmalle pöydän ääreen, _Pharnabazos_
pöydän päähän, _Tomyris_ ja prinssi _Smerdis_ hänen vasemmalle
puolelleen. _Magaios_ ja _Susamithres_ seisovat heidän takanaan
liukkaissa hovimies-asennoissa. _Thrasybulos_ liikahtamatta
paikallaan vasemmalla etualalla. _Alkibiades_ pöydän ääressä
oikealla kumartelee puoleen ja toiseen niellen ystävällisellä
hymyllä kaikki salatut myrkyllisyydet. — _Timandra_ tulee, tuoden
lisää viinimaljoja ynnä hedelmiä, ja poistuu jälleen äänettömästi
oikealle. _Smerdis_ prinssin silmät seuraavat häntä.)
SMERDIS: Se on totta, rakas setä Magaios! Alkibiadeella on Astarten
juhla aina sydämessään.
ALKIBIADES (Smerdiille): Alkibiadeen sydän, nuori ystäväni, on yhtä
avoin niin jumalille kuin heille, jotka syntyperänsä korkeuden ja
älynsä hienouden kautta kuolemattomien kera kilpailevat. — (Koko seuran
puoleen kääntyen.) Mitä muuten käyntinne harvinaiseen aikaan tulee,
jalot vieraat, toivon ettei päivä ole oleva liian varhainen eikä yö
liian myöhäinen Alkibiadeen ystävien käydä tästä ovesta sisälle.
Maljanne!
PHARNABAZOS: Kauan eläös, poika Kleiniaan.
(Kaikki juovat.)
ALKIBIADES (kaksimielisesti): Sama on myöskin minun toivoni, suuri
valtias. — Salli minun nyt esitellä sinulle ystäväni Thrasybulos,
sotapäällikkö Ateenasta, Hellaan impien ihanne, sulhojen sotijalo,
tyrannien kauhu ja kansanvaltainen kiireestä kantapäähän. —
(Thrasybulokselle.) Ystäväni: Phrygian satraapi.
(_Thrasybulos_ vastaa tuskin huomattavasti tervehdykseen.)
PHARNABAZOS (kohteliaasti): Thrasybuloksen nimi ei ole tuntematon
meidänkään etäisen maamme äärillä. — (Kohottaa maljansa.) Tervehdän
sinua, sotapäällikkö!
(_Thrasybulos_ vastaa maljaan vastenmielisesti.)
MAGAIOS: Huomaa, valtias: sinä tapaat Alkibiadeen luona ainoastaan
kuuluisia miehiä!
ALKIBIADES (Thrasybulokselle): Tässä näet hänen veljensä Magaioksen,
yhtä urhoollisen sodassa kuin viisaan neuvospöydässä, ja tässä hänen
enonsa Susamithreen, kaikkivaltiaaksi kutsutun, suurkuninkaan erityisen
suosikin Phrygian palatsissa.
(Magaios ja Susamithres tervehtivät kohteliaasti, _Thrasybulos_
tuskin päätä nyykähyttäen.)
SUSAMITHRES: Jos meidän jumalallisen suurkuninkaamme silmä olisi
kantanut yhtä kauas kuin sinun jalon miekkasi välke, sotapäällikkö,
en epäile, että hän jo aikoja sitten olisi rientänyt sinulle
kunnioitustaan osoittamaan. — (Hienolla ivalla.) Tässä tapauksessa
tahdon pyytää Alkibiadesta sinua suurkuninkaalle suosittelemaan.
ALKIBIADES (puraisee huultaan, vaikenee; hetken perästä): Ja tässä
vihdoin näet sinä pöytämme parhaan kaunistuksen, meidän kaikkien ylpeän
ja ylhäisen valtiattaremme Tomyriksen, Persian runoniekkain ylistämän,
jonka silmä on tuli, silloin kun se sinulle suotuisa on, mutta pyhä
tuli, silloin kun se sinulle vihassa välkähtää. — Tämä on hänen poikansa
prinssi Smerdis, meidän yhteinen lemmikkimme.
(_Thrasybulos_ kuten edellä. _Alkibiades_ kokee turhaan tehdä
merkkejä hänelle.)
TOMYRIS (ilkeästi): Jos minun silmäni on tuli, kuten lausut,
Alkibiades, luulen että ystäväsi korva sen sijaan on vesi, sillä
nähtävästi on se sammuttanut kaikki kohteliaisuutesi vasamat ennen kuin
ne ovat hänen aivoihinsa ehtineet. — (Pharnabazoksen puoleen kääntyen.)
Huomaa, valtias: Alkibiadeen ystävä on mykkä, aivan mykkä.
PHARNABAZOS: Todellakin ... sinun ystäväsi on sangen harvapuheinen.
ALKIBIADES: Hän on vielä matkasta väsynyt eikä taida oikein
persialaista puhetapaa. — (Kuiskaten Thrasybulokselle.) Ystäväni, sinä
saatat meidät kaikki perikatoon itsepäisyydelläsi.
THRASYBULOS (äkeästi): Ja sinä häpäiset itsesi liehakoimalla heidän
salakavalaa hävyttömyyttään! Etkö näe, kuinka he selkäsi takana sinulle
virnakoivat?
ALKIBIADES: Nauraa parhaiten, joka viimeksi nauraa. — Sanohan toki
jotakin!
THRASYBULOS: Kenelle? (Oikaisten itsensä.) Barbaareille!
ALKIBIADES: Tahdotko tehdä minut aivan onnettomaksi? — (Koomillisesti
rukoillen.) Ystäväni, yksi sana, yksi ainoa hyvin sorvaeltu sananparsi!
Sinun tulee vastata heidän kohteliaisuuksiinsa. — Mutta pian! He
katsovat meihin.
THRASYBULOS (jurosti): Mitä sanoisin heille?
ALKIBIADES: Mitä hyvänsä! Sano, että voit hyvin taikka että juuri olet
saanut vatsanväänteitä omaa vähäpätöisyyttäsi ajatellessasi; ilmoita,
että olet imarreltu heidän tuttavuudestaan ja ett'et koskaan ole nähnyt
niin hienosti sivistynyttä seurapiiriä! Sano, mitä mieleesi juolahtaa,
mutta sano se heti, sillä näen jo valtiattaren katsannosta, että meidän
hetkemme ovat luetut.
TOMYRIS: No, Alkibiades? Huomaan ilokseni, että ystäväsi kuitenkin voi
keskustella ... sinun kanssasi!
ALKIBIADES (nopeasti): Tulkitsen tässä juuri kaikkia niitä kauniita
sanoja, joita olette lausuneet hänelle ja joita hän on aivan hurmattu
kuulemaan. — (Thrasybulokselle.) Ystäväni: vielä viimeisen kerran! Minun
tähteni. Mutta muista, että teet sen kyllin selvästi ja karkeasti,
sillä me täällä Persiassa pidämme vahvasti höystetyistä keitoksista.
THRASYBULOS: Teidän keittotaitonne on inhoittava! — (Nousee tarttuen
viinimaljaan.) Yhtä paljon kuin iloitsen tuttavuudestanne, aasialaiset,
joka oli minulle tuiki odottamaton, valitan, ett'en taida kylläksi
maanne kieltä vastatakseni kaikkiin kohteliaisuuksiinne niinkuin ne
ansaitsisivat. Juon onneksenne ja toivon kohtaavani teidät kerran
sotakentällä yhtä urhoollisina kuin te nyt olette minut pitopöydässä
kainona kohdanneet.
ALKIBIADES (puoli-ääneen): Jumalten kiitos!
PHARNABAZOS (Alkibiadeelle): Ystäväsi tuntuu olevan kelpo nuori mies.
Vahinko vaan, että hän ei ole ollenkaan sinun kaltaisesi.
ALKIBIADES: Hän on sotapäällikkö. — Maljanne, jalot vieraat!
SUSAMITHRES: Olemme tässä juuri vilkkaasti keskustelleet valtiattaren
kanssa, millä tehokkaimmin rangaista sinua pitkästä näkymättömyydestäsi
palatsissa. Me kaikki olemme sinne sinua kaipauksella odottaneet.
ALKIBIADES: Enkö ole jo saanut täyttä rangaistusta olemalla niin kauan
vailla teidän armonne päivänpaistetta, jalot vieraat? Minulle on tämä
aika tuntunut iankaikkisuudelta.
PHARNABAZOS (hyväntahtoisesti): Todellakin, miksi et ole käynyt
linnassa? — Toivon, että sinusta kuitenkin on huolta pidetty. Olen
käskenyt joka viikko lähettää sinulle annoksen viiniä ja Persian
parhaita hedelmiä aitastani.
ALKIBIADES: Minulta ei ole puuttunut mitään ... kiitos olkoon minun
valtiaani kesti-ystävyyden.
THRASYBULOS (Alkibiadeelle): Kuinka? Elätkö sinä heidän armoillaan?
ALKIBIADES: Hiljaa. — (Katkerasti.) Minä _elän_ kaikissa tapauksissa.
THRASYBULOS: Mutta Alkibiades! Kuinka se on selitettävissä?
ALKIBIADES: Ystäväni, aivan yksinkertaisesti: minä olisin kuollut
nälkään kuin koira ilman näitä raakalaisia. — Mutta ei nyt! Meitä
pidetään silmällä. Kaikki selitykset toistaiseksi.
TOMYRIS (ivallisesti): Alkibiadeella on varmaan ollut pätevät syynsä
piillä varjoon meidän päivänpaisteeltamme, kuten hän sanoo.
SUSAMITHRES: Piillä varjoon? Anteeksi, valtiatar, jos uskallan oikaista
sanojasi: aurinko on aina siellä, missä Alkibiades.
SMERDIS (ynseästi): Minä ainakaan en ole hänen aurinkoaan ikävöinyt.
PHARNABAZOS: Mutta Smerdis! Mitä tarkoitat —?
ALKIBIADES: Hän tarkoittaa epäilemättä sitä pientä päivänsädettä, joka
tännekin on minun poloisen pimeyteeni erehtynyt. Että hän ei ole sitä
ikävöinyt, siitä me olemme yksimielisiä.
PHARNABAZOS: Minä en ymmärrä...
MAGAIOS: Huomaa, veljeni, että tässä talossa on joku, jota Alkibiades
ei vielä ole katsonut hyväksi esitellä sinulle.
ALKIBIADES: Hän on sen tekevä heti, saatuaan siihen ylhäisten
vieraittensa suostumuksen.
(_Magaios_ kuiskaa jotakin Pharnabazokselle.)
PHARNABAZOS: Ahaa, Alkibiades! Sinulla on lemmitty? Missä hän on?
Luulen nähneeni hänet äsken tässä.
ALKIBIADES (menee oikeanpuoliselle ovelle): Timandra! valtias tahtoo
puhutella sinua.
(_Timandra_ tulee oikealta ja tervehtii kunnioittavasti satraapia.)
PHARNABAZOS: Nimesi, neito?
TIMANDRA: Timandra.
PHARNABAZOS: Mikä ennen olit?
TIMANDRA: Tanssijatar sinun hovissasi.
PHARNABAZOS: Ja nyt olet sinä Alkibiadeen palveluksessa?
TIMANDRA (ylpeästi): En. Olen hänen lemmittynsä.
PHARNABAZOS: Kuulepas vaan, millä ylpeydellä hän sen sanoo. Aivan kuin
hän olisi suurkuninkaan lemmitty!
SUSAMITHRES: Alkibiades onkin kuningas, vaikka ei vallaltaan, niin
mielensä jaloudelta.
MAGAIOS (myrkyllisesti): Sano pikemmin valintansa hienoudelta, sillä
onpa hänen lemmittynsä kyllin kaunis vaikka itse valtiaan pojan mieltä
ilahduttamaan. — Vai mitä arvelet, Smerdis?
SMERDIS: Hän on jumalallinen!
TOMYRIS (väsyneesti): Koska lemmittysi on ilotyttö, Alkibiades, hän ei
varmaankaan ole kieltäytyvä näyttämästä meille niitä taiteita, jotka
kuuluvat hänen ammattiinsa. Tanssikoon hän jotakin meille!
PHARNABAZOS: Armaani, sinun on kaikissa tapauksissa muistettava, että
hän tällä hetkellä on meidän emäntämme.
TOMYRIS (huolimattomasti): Armaani: _onhan_ hän ilotyttö!
ALKIBIADES: Epäilemättä, valtias, epäilemättä. Sinun ylevä puolisosi on
oikeassa. Timandra on varmaankin katsova suurimmaksi kunniakseen
esiintyä tässä harvinaisessa seurassa...
THRASYBULOS (Suuttuen): Mitä ajatteletkaan? Aiotko antaa lemmittysi
tanssia _heidän_ edessään?
ALKIBIADES: Hiljaa, ystäväni. Etkö näe, että itsekin tällä hetkellä
tanssin heidän pillinsä mukaan?
(Keskustelee kuiskaten Timandran kanssa.)
SMERDIS (Tomyrikselle): Äiti! Sinä et saa pilkata häntä.
TOMYRIS: Ketä?
SMERDIS: Alkibiadesta.
TOMYRIS: Mutta, lapseni? Etkö itse ole sanonut häntä vihaavasi?
SMERDIS: Minä vihaan häntä, se on totta. Mutta minä en salli sinun
häntä häväisevän.
(Jatkavat keskustelua.)
TIMANDRA (Alkibiadeelle): _Pitääkö_ minun tanssia heille?
ALKIBIADES: Pitää. Meidän kaikkien kohtalomme on heidän kädessään.
TIMANDRA: Alkibiades, sinä et enää rakasta minua?
ALKIBIADES: Meidän rakkautemme tähden: tee se, Timandra! — (Lämpimästi.)
Minulla on sinulle liian paljon puhumista. Mutta sittemmin, sittemmin!
Nyt liikkuu kuolema meidän päämme päällä.
TIMANDRA: Sinun rakkautesi on kovempi kuolemaa. Se sortaa, se maahan
murtaa minut.
ALKIBIADES: Timandra! Luulin lempineeni vertaistani.
TIMANDRA: Ennen, kun olin _heidän_ vertaisensa ja alempi heitä, olisin
tehnyt sen mielelläni. Nyt, kun olet minut itsesi vertaiseksi
kohottanut, — miksi tahdot syöstä minut takaisin häpeään ja pimeyteen?
ALKIBIADES: Koska itsekin siellä kamppaelen. — Jos kiellät, loukkaat
valtiatarta. Tämä on ainoa keino estää petoa heissä irti pääsemästä.
(Jatkavat keskustelua.)
PHARNABAZOS (tyytymättömänä): Suoraan sanoen, tämä pila ei miellytä
minua. Mielestäni voisimme me ennemmin jatkaa juominkia. (Juo
pohjaan.)
SUSAMITHRES (Magaiokselle): Minäkin pelkään, että valtiattaren viha
Alkibiadesta kohtaan johtaa harhaan hänet. Hän jännittää liiaksi
jousen.
MAGAIOS: Hän on sokea! Mutta miksi hylkäsikään Alkibiades hänen
rakkautensa?
SUSAMITHRES: Suurilla miehillä on joskus omat omituiset heikkoutensa. —
Kuitenkin ihailen minä häntä vilpittömästi. Millä mielentyyneydellä hän
esiintyy, vaikka hän tietää kuolemantuomionsa olevan kirjoitetun.
MAGAIOS: Sisältyikö se suurkuninkaan kirjeeseen?
SUSAMITHRES: Ei suorasti, mutta epäsuorasti. Artaxerxes oli hänen ainoa
oljenkortensa, senjälkeen kuin hänen vaappuva käytöksensä on kaikki
Hellaan heimot hänestä vieroittanut. — Hänen kuolemansa on nyt enää vain
ajan kysymys.
MAGAIOS: Miksi ei siis tänään yhtä hyvin kuin huomenna? Mielestäni ei
meillä ole mitään syytä estää valtiatarta hänen vanhurskaassa
vihassaan.
SUSAMITHRES (katsoo häneen): Sinulla on sangen kiire, Magaios.
MAGAIOS: Tarkoitan: jos se kerran on suurkuninkaan tahto...
SUSAMITHRES: Tiedän sinun hehkuvan himosta valtiattareen. — Niin, älä
kiellä sitä! Se ei kuulu minuun. Mutta voisit sukumme kunnian vuoksi
hiukan paremmin peittää rakkautesi.
MAGAIOS: Eno! Sinä _olet_ kaikkitietävä. — Mutta miksi tahdot _sinä_
viivyttää Alkibiadeen kuolemaa?
SUSAMITHRES (hymyilee viekkaasti): Me voimme tarvita häntä.
MAGAIOS: Me? Persia? Ketä vastaan? Ateena on kukistettu, Lakedaimon on
meidän liittolaisemme.
SUSAMITHRES: Sinä olet lapsi valtiotaidossa, Magaios. Tietysti vastaan
lakedaimonilaisia. — Mutta mielestäni rupeaa tämä asioiden tila käymään
kiusoittavaksi. Meidän on keksittävä joku pääsy tästä. — (Seuran puoleen
kääntyen.) Mieleeni muistuu jotakin. Ellen erehdy, on tuo
syrakusalainen miekkatanssija tyttärineen, joka eilen palatsiin tuli,
vielä meidän seurassamme. Ehkä sallimme hänen jalon isäntämme kestiä
sulostuttaa?
TOMYRIS: Pelkään, että hän on loukannut jalkansa. Ainakin muistan minä
hänen ilmoittaneen olevansa kykenemätön kaikkeen taituruuteensa tänä
iltana.
PHARNABAZOS (kärsimättömästi): Noh, hänen tyttärensä lie kuitenkin
terve. Käske hänen laulaa joku laulu, Magaios! — (Tomyrikselle.)
Lopettakaamme tämä!
(_Magaios_ menee ovelle ja palajaa heti.)
TOMYRIS: Varro vielä hetki, armahani! — (Alkibiadeelle.) Ja mitä sanoo
meidän arvoisa isäntämme? Tahtooko hänen lemmittynsä tanssia meille?
ALKIBIADES (nopeasti): Hän sanoo, että sinun tahtosi on hänen ainoa
lakinsa, valtiatar. — (Rukoilevasti.) Timandra, minä pyydän sinua...
(Melua ulkona, huutoja, aseiden kalsketta.)
PHARNABAZOS (nousee): No, kautta partani! Mitä tää on?
(Myöskin muut nousevat hämmästyneinä.)
MARSYAS (tulee kiireesti): Valtias...
PHARNABAZOS: Noh? Puhu!
MARSYAS (sammaltaen vahvasti): Minun on mahdoton enää hillitä heitä. He
sanovat tänään olevan Astarten juhlan ja tahtovansa viiniä. Mutta minun
mielestäni he ovat jo kaikki julki juovuksissa.
TOMYRIS: Samoin kuin sinä itsekin muuten.
ALKIBIADES: Mitä? Eivätkö he ole saaneet viiniä, ne poikaparat? —
(Timandralle.) Vie heille viimeinenkin tilkka! — (_Timandra_ pois
oikealle. _Alkibiades_ sadanpäämiehelle:) Mene ja ilmoita heille, että
heiltä ei tule puuttumaan mitään, mitä köyhä taloni vain voi tarjota
heille. Taikka ... tahdon itse puhutella heitä.
(Menee ulos. _Marsyas_ seuraa häntä.)
MAGAIOS (Pharnabazokselle): Ole varoillasi, veljeni! Nyt hän
houkuttelee sinulta sinun sotilaasi.
PHARNABAZOS (arvokkaasti): Jos hän voi paremmin voittaa heidän
uskollisuutensa pikarillisella viiniä kuin minä valtiasarvollani ja
koko vuoden rahapalkalla, täytyypä meidän todellakin tunnustaa, että
hän on syntynyt sotajoukkoja johdattamaan. — Mutta kuulkaamme, mitä hän
haastaa heille!
ALKIBIADES (ulkona): Sotilaat! Valitan vilpittömästi, että teitä on
niin loukkaavalla tavalla laiminlyöty. Te olette kaikki tällä hetkellä
Alkibiadeen vieraita ja teitä tullaan kohtelemaan arvonne ja kunnianne
mukaisesti. Siksi olen heti lähettävä oman lemmittyni teille
tarjoilemaan.
SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades, Kleiniaan poika!
(_Timandra_ oikealta menee perälle kantaen viiniruukkua
ja kukkasia.)
ALKIBIADES (ulkona): Myöskin olen minä kuullut, että teidän seurassanne
on laulajoita ynnä miekkatanssijoita. He huvittakoot teitä tänä
iltana. — Toverit! Me tapaamme sotakentällä.
SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades! Kauan eläös, poika Kleiniaan!
(Ulkona yleinen riemastus.)
SMERDIS (loistavin silmin): Äiti! Kuuletko?
TOMYRIS: Niin, lapseni?
SMERDIS: Kuuletko, kuinka he riemuitsevat vain parista sanasta, jotka
hän heitti heille? On todellakin mahdoton olla häntä ihailematta.
TOMYRIS (kuin itsekseen): On vaikea vihata häntä.
SMERDIS: Hän on niin suuri, niin kirkas ja niin korkea! — Kuuletko,
kuinka he huutavat taas? (Kertaa hurmautuneena puoli-ääneen:) "Terve
Alkibiades, Kleiniaan poika!"
TOMYRIS: Tiedät, että isäsi on päättänyt hänen kuolemansa.
SMERDIS (viattomasti): _Sinä_ sen olet päättänyt, äiti.
TOMYRIS: Mitä mieleesi juolahtaakaan? Minä?
SMERDIS: Niin, tietysti, miksi sitä kiellät, äiti? Sinäkin ihailit
häntä ennen...
TOMYRIS (hämmästyneenä): Ennen?
SMERDIS: Niin, äiti. — (Nauraen vallattomasti.) Mutta senjälkeen kuin
Timandra ryösti hänet sinulta...
TOMYRIS (avuttomana): Mitä hän sanoo! — _Sinulta_ ryösti _hän_
Timandran! Oletko sen unohtanut?
SMERDIS: Oh, emme puhu enää siitä, äiti. — (Varhaisvanhan
arvokkaisuudella.) Se oli vain tuollainen ohimenevä oikku. — Minä olen
siitä saakka paljon miehistynyt.
PHARNABAZOS (Thrasybulokselle): Mitä uutta Ateenaan, sotapäällikkö?
THRASYBULOS: Murhaa ja verta, tyrannien tavallista uutta.
PHARNABAZOS (aina yhtä hyväntahtoisena): Sinä et ole tyrannien ystävä.
THRASYBULOS: En.
ALKIBIADES (tulee hengästyneenä): He tahtoivat repiä minut kuoliaaksi
pelkästä ihastuksesta. Ja sitten he tahtoivat korottaa minut juhlan
kuninkaaksi. — Hädin tuskin pääsin heidän käsistään.
PHARNABAZOS: Hyvä, että tulit. — (Humoristisesti Thrasybulosta
osoittaen.) Sinun ystäväsi on kansanvillitsijä.
ALKIBIADES (hymyillen): Oletko keskustellut hänen kanssaan? —
(Thrasybulokselle.) No, ystäväni? Näytäthän synkältä kuin ukkospilvi.
THRASYBULOS: Ole varoillasi, veikko! Minä olen pitänyt heitä silmällä
sinun poissa-ollessasi. — Heillä ei ole mielessä mitään hyvää sinua
vastaan.
ALKIBIADES: Sen saamme nähdä. — (Kääntyen seuran puoleen.) Maljanne,
jalot vieraat! Anteeksi, että viivyin. Toivon, ett'ette tämän pienen
välikohtauksen ole suinkaan sallineet häiritä iloanne.
MAGAIOS (ilkeästi): Olemme tässä juuri keskustelleet enoni kanssa
tuosta kirjeestä, joka tänä aamuna saapui sinulle suurkuninkaalta. Me
aivan pakahdumme uteliaisuudesta.
PHARNABAZOS: Niin, todellakin. Mitä kirjoittaa majesteetti?
ALKIBIADES (huolimattomasti): Oh, aivan vähäpätöisiä seikkoja! Hän on
vain nähnyt erään unen, jonka selitystä hän minulta rukoilee.
SUSAMITHRES: Unen?
ALKIBIADES: Mutta jättäkäämme niin korkeat ja salaperäiset seikat. —
Viihdyn paljon paremmin täten hyvien ystävieni parissa, viinimalja
edessäni.
PHARNABAZOS (tuttavallisesti): Suoraan sanoen: niin minäkin. —
Tunnustapas kuitenkin, että kotikaupunkisi kohtalo aikalailla surettaa
sinua. Aikonet piankin jättää nykyisen toimettomuutesi?
ALKIBIADES: Enpä suinkaan. Aion päinvastoin tästä puolin ruveta oikein
viljelemään velttouttani. — Etkö tiedä, että olen päättänyt tulla
persialaiseksi?
PHARNABAZOS: Siinä teetkin, kautta partani, oikein. — (Tyytyväisenä.) Me
osaamme elää, me. — (Tyhjentää viinimaljan ja muistaa samassa jotakin.)
Mutta sinä vihaat spartalaisia?
ALKIBIADES (välinpitämättömästi): Mitä vielä, he ovat ihmisiä niinkuin
mekin. Ainoa ero heidän ja ateenalaisten välillä on, että he syövät
mustan liemensä ilman taateleita, kun ateenalaiset taas pitävät enemmän
taateleista ilman mustaa lientä. — Usko pois, se yksin on koko
Peloponnesoksen sodan aiheuttanut.
PHARNABAZOS: Hahhah, on oikein virkistävää jutella sinun kanssasi
valtio-asioista. — Mutta voitko sanoa, miksi he sitten vihaavat sinua
niin sanomattomasti?
ALKIBIADES: Kuinka? — (Koomillisella kummastuksella.) Vihaavatko he
minua?
PHARNABAZOS: Kyllä, ole varma siitä. — (Tuttavallisesti, kieli jo
paljosta viininjuonnista sammaltaen.) Tiedäpäs, että ilman minua olisit
sinä jo aikaa sitten... (Tekee merkitsevän kädenliikkeen.)
ALKIBIADES: Häh?
PHARNABAZOS (kuten edellä): Kuollut ja kuopattu.
ALKIBIADES: Onko se mahdollista? — (Äkkiä, ikäänkuin muistaen jotakin.)
Ahaa, se on tuon naisjutun takia! Nyt minä ymmärrän.
PHARNABAZOS: Minkä naisjutun? — (Mielenkiinnolla.) Kerro se minulle!
ALKIBIADES (salaperäisenä): Mutta sormi suulle! Se koskee Agis
kuninkaan puolisoa.
PHARNABAZOS (kätensä levittäen): Oo!
(Kuiskailevat.)
MAGAIOS (kärsimättömänä): Kuinka on, eno? Eikö sinusta olisi aika jo
lopettaa leikki?
SUSAMITHRES (filosofin tyyneydellä): Ken kerran on leikkiin tullut,
leikin kestäköön. — Katsokaamme.
MAGAIOS: Minä puolestani olen jo tarpeeksi katsonut.
SUSAMITHRES: Voitpa kuitenkin vielä sivumennen vilkaista valtiattareen,
joka jännitettynä seuraa jokaista Alkibiadeen kasvon-ilmettä.
MAGAIOS (satutettuna): Todellakin.
SUSAMITHRES: Näetkö? Nyt hän hymyilee jälleen. Hänen kasvonsa ovat kuin
kuvastin...
(Kuiskailevat.)
PHARNABAZOS: Hahhah, oletpa oikea naisurho! Maljasi, Alkibiades!
ALKIBIADES: Maljasi! — Nyt ymmärrät kukaties syyn, miksi
lakedaimonilaiset minua niin silmittömästi vainoavat.
PHARNABAZOS: Vainotkoot he vaan! — (Äkkiä kulmiaan rypistäen.) Kuulepas,
mieleeni muistuu jotakin... Myöskin minun pojaltani olet sinä ryöstänyt
mielitietyn.
ALKIBIADES (kiireesti): Kuka sitä sanoo? Prinssi itse?
PHARNABAZOS: Ei, vaan hänen äitinsä. — (Tuttavallisesti.) Hänen äitinsä
on ollut siitä hyvin pahoillaan ja väittää, että poika on aivan onneton
tuon asian tähden.
ALKIBIADES: Siinä tapauksessa: ota hänet! Pidä hänet itse tahi anna
pojallesi ... kuinka vain katsot paremmaksi.
PHARNABAZOS (hämmästyen): Mitä sanot? Etkö enää siis rakasta häntä?
ALKIBIADES: Kyllä ... mutta omasta puolestani olen aina
rakkaus-asioissa tottunut asettamaan ystävyyden ensi sijaan.
— Ota hänet!
PHARNABAZOS: Siinä tapauksessa ... sinä olet miesten mies! (Puristaa
hänen kättään sydämellisesti.)
MAGAIOS (Tomyrikselle): Valtiatar, rohkenenko huomauttaa sinulle, että
aika kiiruhtaa? — Meidän on riennettävä, jos aiomme maata tänä yönä
palatsissa.
(_Tomyris_ on edellisen aikana vaihtanut silloin tällöin
hajamielisesti sanan Smerdis prinssin kanssa ja jäänyt jälleen
Alkibiadesta ihailemaan. Prinssi _Smerdis_ on noussut, mennyt
pilari-aukolle, vetänyt uistimen syrjään ja tuijottaa nyt tummaan
yöhön sydänsuruissaan.)
TOMYRIS (kuin heräten): _Meidän_? — (Katsoo häneen) Mitä tahdot minusta?
MAGAIOS: Eikö myös olisi aika muistuttaa valtiasta hänen lupauksestaan?
Alkibiades on hyvällä tolalla hänet jälleen hurmaamaan.
TOMYRIS (ärsyttävästi): Entä sitten? — Alkibiades _on_ suuri ihminen.
MAGAIOS: _Minulla_ ei ainakaan ole mitään syytä vihata häntä.
TOMYRIS (raukeasti): Eikä minulla. — (Hermostuneesti.) Jos sinulla on
jotakin asiaa valtiaalle, voit sen itse suorittaa.
PHARNABAZOS: Smerdis!
SMERDIS (säpsähtäen): Niin, isäni!
ALKIBIADES: Nuori ystäväni, tulehan lähemmäksi! Olemme juuri isäsi
kanssa keskustelleet sinusta.
PHARNABAZOS: Hän sanoo tahtovansa tehdä sinusta suuren sotapäällikön,
samallaisen kuin hän itsekin on.
SMERDIS (jäykästi): Kiitän sinua, sotapäällikkö.
ALKIBIADES: Mutta sitä ennen: minun täytyy piakkoin lähteä pitkälle
matkalle, enkä tiedä, milloin olen takaisin palajava. Olen sen vuoksi
päättänyt lahjoittaa sinulle ylevän ystävyytemme merkiksi tämän pienen
maatalon puutarhoineen ... ainoan, jota vielä maan päällä voin omakseni
nimittää ... ja tahtoisin nyt kuulla ainoastaan, oletko halukas sitä
vastaan-ottamaan.
SMERDIS (hämillään): Kyllä...
ALKIBIADES: Kuitenkin yhdellä ehdolla: sinun tulee hyvin hoitaa
hedelmäpuitani. — (Erikoisella hellyydellä.) Niiden joukossa on eräs,
joka kaipaa kaikkein hellävaroisinta vaalintaa. Se voi virvoittaa
sinua, silloin kun väsynyt olet, varjota sinua, silloin kun päivä on
puhkaista päälakesi, ja seisoa suojaten sinun sivullasi, silloin kun
myrskyt sinun sydämessäsi myllertävät. Tunnetko sen puun, prinssi?
SMERDIS (ymmärtää äkkiä): Teen kaikki, mitä tahdot, sinä suuri,
suuri... (Syöksähtää Alkibiadeen jalkoihin ja suutelee hänen kättään
tulisesti.)
ALKIBIADES (nostaa hänet hymyillen ylös): Kiitä isääsi, prinssi! Hän on
sinulle tämän ilon toimittanut.
SMERDIS: Isäni!
PHARNABAZOS (liikutettuna): Kas niin, kas niin... (Pyyhkii silmiänsä.)
Mene äitisi luo ja kerro asia hänelle! Hän on siitä suuresti ilahtuva.
MAGAIOS (Susamithreelle): Ymmärrätkö sinä tätä narripeliä, eno?
SUSAMITHRES (kuin itsekseen): Merkillinen mies! Hän luopuu lemmitystä
kuin vanhasta vaaterievusta. — Mahtaako elämä olla niin kallis hänelle?
(_Smerdis_ punoittavin poskin kuiskii jotakin iloisesti äidilleen.
_Tomyris_ kuuntelee häntä tarkkaavaisena.)
PHARNABAZOS (Alkibiadeelle): Mistä matkasta sinä puhuit? — (Hiukan
epäluuloisena.) Ellei se nimittäin ole valtiosalaisuus...?
ALKIBIADES: Eipä suinkaan. — (Keveästi.) Minä puhuin matkasta tuonelaan.
PHARNABAZOS: Kuinka? — (Tyytymättömänä.) Leikkisi on mautonta.
ALKIBIADES: Mahdollista kyllä. Mutta minulle on se täyttä totta.
PHARNABAZOS (katsoo häneen): Sinä _tahdot_ kuolla?
ALKIBIADES: Tahdon kuolla oikeaan aikaan. Ja minusta on jo jonkun aikaa
tuntunut siltä kuin alkaisi minun hetkeni olla hyvinkin lähestynyt.
PHARNABAZOS: Mikä olet mies sinä, joka moista kieltä käytät? —
(Epäilevästi.) Kuolema ei siis todellakaan tulisi sinulle kutsumatta?
ALKIBIADES: Ei enää. — (Äärettömällä ylemmyydellä.) Sillä nyt ei minulla
ole enää mitään tämän maan pinnalla toimittamista.
PHARNABAZOS (katsoo häneen kuin kummitukseen): Uskomatonta. (Vaipua
syviin ajatuksiin.)
TOMYRIS (nousten): Meidän jalo isäntämme suonee anteeksi, etten vielä
ole kiittänyt häntä lahjasta, jonka hän on antanut pojallemme. Mutta
äidin kiitollisuuden tunteet ovat rinnassani riidelleet eräiden toisten
tunteiden kera, joille nyt vasta luulen oikean nimen keksineeni:
_naisen_ kiitollisuus.
SUSAMITHRES (Magaiokselle): Kuuletko?
MAGAIOS: Minä kuulen.
TOMYRIS (hymyillen hurmaavasti): Minä tiedän, että Alkibiadeelle ei voi
lahjoittaa mitään, mitä hänellä ei jo ennestään olisi, mutta salli
minun kuitenkin niiden tunteiden nimessä sormeesi tämä jalokivi
kiinnittää.
ALKIBIADES: Naisen ystävyys on sormus, jonka sinulta otan, ja
_valtiattaren_ kiitollisuus jalokivi, jonka sormeeni kiinnitän:
todellakin, sinä olet lahjoittanut minulle nyt, mitä ei minulla
ennen ollut.
TOMYRIS (loukattuna): Minun vaikutusvaltani on liian vähäinen ja minun
ystävyyteni liian halpa-arvoinen antimeksi niin kuuluisalle miehelle.
_Niitä_ en minä ikinä olisi tohtinut tarjota sinulle.
ALKIBIADES (aina samalla kirkkaudella): Niinpä otan minä ne sinulta
tarjoamatta ja olen onnellinen tietäessäni, että _jos_ sinä olisit
tahtonut tarjota niitä minulle, sinä et ikinä olisi voinut tarjota
minulle mitään arvokkaampaa. — (Kylmemmin.) Kiitän lahjastasi,
valtiatar.
MAGAIOS (Susamithreelle): Onnittele minua, eno! Sinä näet, että hän ei
edes käsitä typeryydessään, _mitä_ valtiatar tarjoo hänelle.
SUSAMITHRES (kuin itsekseen): Todellakin merkillinen mies! — Hän tietää
henkensä olevan kysymyksessä ja kuitenkin hylkää hän toistamiseen
lemmen, josta kuninkaat pitäisivät kunnianaan kilvoitella.
PHARNABAZOS (äkisti Alkibiadeelle): _Sinäkö_ sanot, että kuolema ei
tule sinulle kutsumatta? Sinä?
ALKIBIADES: Kyllä. Minä sanon todellakin niin.
PHARNABAZOS: Hm. — (Katsoo ilkeästi hymyillen häneen.) Mielisinpä
koettaa, minkä verran on perää puheessasi.
ALKIBIADES: Mitä tarkoitat?
PHARNABAZOS (uhkaavasti): Sen saamme nähdä. — (Ryntää ovelle.) Hohoi,
sadanpäämies! Sotilaat!
TOMYRIS: Sinä aiot —?
SUSAMITHRES (kiireesti Pharnabazokselle): Valtias, ole varoillasi!
Sotilaat pitävät hänestä ja sinun kielesi on viinistä vapisevainen. Jos
aiot jotakin, on paras, että jätät sen huomiseksi.
PHARNABAZOS: Vaiti! — (Alkibiadesta osoittaen): Minä tahdon nähdä, _mikä
tuo mies on_!
(_Marsyas_ tulee sotilaiden kera.)
MARSYAS: Sinä kutsuit meitä, valtias...?
PHARNABAZOS (Alkibiadesta osoittaen): _Tappakaa tuo mies_!
THRASYBULOS (miekkansa paljastaen): Haa, barbaarien kesti-ystävyyttä!