THRASYBULOS: Ystäväni, voitko pahoin?
ALKIBIADES: Minä? Kuka sitä sanoo?
THRASYBULOS: Sinä horjahdit, sinä kävit äkkiä kalmankalpeaksi...
ALKIBIADES: Joutavia! — (Hampaittensa välistä.) Jospa koko tämä matoinen
maailma olisi yhtä terve kuin minä, ei tarvittaisi tikareita eikä
salamurhaajia sitä parantamaan!
THRASYBULOS (lystikkäästi): Teetkö runoja vai mitä jupiset sinä
itseksesi?
ALKIBIADES: Se oli vain eräs itämainen iltarukous. — (Katsoo häneen.)
Thrasybulos: nyt meidän ei ole tarvis enää koskaan kiistellä
keskenämme.
THRASYBULOS: Kuinka? Sinä suostut siis? Jumalainen Hellas on siis
piankin saapa sulkea sinut parmailleen?
ALKIBIADES (epätoivon komiikalla): Hellas on kuollut, Akropolis on
maahan jaoitettu ja kaarneet koikkuvat kultaisen Pallas Athenen
olkapäillä.
THRASYBULOS: Oliko tuokin iltarukous?
ALKIBIADES: Oli, se oli vain eräs uni, jonka nyt juuri silmät auki
näin. — (Tempaa pikarin pöydältä.) Hellaan malja! Taikka Aasian! Taikka
meidän molempien, — Thrasybulos! — (Äkkiä painokkaasti.) _Minun_ maljani!
THRASYBULOS: Joisin sen mielelläni, mutta ääni, jolla esität sen...
ALKIBIADES: Juo, ystäväni! Sinun ei ole tarvis peljätä mitään.
THRASYBULOS: Peljätä?
ALKIBIADES: Niin. Siinä ei ole myrkkyä, toivon minä.
THRASYBULOS: Myrkkyä? Naljailethan kuin nuori sulho ikään.
ALKIBIADES: Minä olenkin nuori sulho, vaikka minun häävuoteeni ei vielä
ole vihollisteni miekankärjillä kaunistettu.
THRASYBULOS (varovasti): Miksi juuri miekankärjillä?
ALKIBIADES: Minä nukun parhaiten niin. — (Vilkaisee taakseen ja huomaa
Marsyaan keskustelevan kiihkeästi Timandran kera.) Katso! Katso!
THRASYBULOS: Mitä? — Sinun kasvosi ovat vääntyneet ja sinä keskustelet
kera olemattomien? Mikä sinua vaivaa? — (Varovasti.) Onko kirje ehkä
ollut epäsuosiollinen?
ALKIBIADES: Päinvastoin, ystäväni, päinvastoin! Suurkuningas pyytää
minua...
(Puhuu hermostuneesti toisapäin, pitäen yhä silmällä ryhmää
ovensuussa.)
THRASYBULOS: Suurkuningas pyytää sinua...
ALKIBIADES: ... pitämään häntä hyvässä muistossa! — (Korkealla äänellä.)
Urhoollinen sadanpäämies! Koska olet tuonut minulle näin suotuisia
sanomia, suvaitse, että ojennan sinulle tämän kukkaron, ei palkkiona,
vaan kunnianosoituksena sinua ja sinun herraasi kohtaan. — Salli minun
samalla esitellä sinulle: ystäväni Thrasybulos, sotapäällikkö
Ateenasta.
MARSYAS (syvään kumartaen): Sinun kohteliaisuutesi on yhtä kuuluisa
kuin sinun kestiystävyytesi, eikä sinun anteliaisuudellasi ole vertaa
tämän taivaan kannen alla. — Kiitän sinua, Kleiniaan poika, ja kiiruhdan
siivet kantapäissä viestisi valtiaalle ilmoittamaan. (Menee.)
THRASYBULOS: Kohtelethan tuota pikku satraapin sammalkielistä kätyriä
juhlallisesti kuin olisi hän suurkuningas itse. Luuletko hänen osaavan
myös oikein arvostaa kohteliaisuuttasi?
ALKIBIADES (viekkaasti): Minä toivon sitä. — Timandra! Sinä kuulit: me
saamme vieraita.
TIMANDRA: Minä kuulin.
ALKIBIADES: He voivat olla millä hetkellä hyvänsä täällä. Sinun on siis
mentävä toimittamaan juhlavalmistuksia.
TIMANDRA (hiljaa): Alkibiades!
ALKIBIADES: Sanoitko jotakin?
TIMANDRA: Minua niin pelottaa.
ALKIBIADES: Mikä? — Kaikki on ennallaan. Ei mitään ole tapahtunut.
Päinvastoin on kaikki paremmin kuin ennen. Sinä kuulet: satraapi itse
tahtoo kunnioittaa minua käynnillään.
TIMANDRA: _Miksi_ he tulevat? — (Syöksyy äkkiä kuin turvaa etsien
syliksi häneen.) Alkibiades!
ALKIBIADES: Kas niin, kas niin... Mene nyt!
(Irtautuu lempeästi hänestä. _Timandra_ menee kyyneleitään
tukahduttaen oikealle. Vaitiolo.)
THRASYBULOS: Salli minun toistaa lemmittysi kysymys sinulle: _miksi_ he
tulevat?
ALKIBIADES (katsoo häneen): He tulevat ilkkumaan minun kuolemaani,
kiduttamaan minua hiljaisella tulella, heittämään suolaa, minun
haavoihini ja levähtämään minun kärsimyksissäni kuin lehtimajassa...
(Äkkiä käyden hänen käteensä.) Olethan sinä Thrasybulos!
THRASYBULOS: Ystäväni...
ALKIBIADES: Mutta jos sinä olet minun viholliseni? (Hänen kätensä
kohoaa kuin lyöntiin, pysähtyy, vaipuu jälleen. Pirullinen hymy leviää
hänen kasvoilleen.) Silloin saavat minun viholliseni minusta uuden
ystävän.
THRASYBULOS: Alkibiades! Nyt saatat sinä minun sieluni kauhistumaan.
Minä en ole koskaan ennen nähnyt sinua tuollaisena.
ALKIBIADES: Et, sillä sinä et ole nähnyt minua aasialaisten parissa.
_Tämä minä olen_. Nyt tunnet minut.
THRASYBULOS: Alkibiades parka! Elämä on ollut liian kova sinulle.
ALKIBIADES (harvakseen): Kenties minä vielä kovempi elämälle. — Mutta
minä en tahdo murtua, minä en _tahdo_! Minä käytän kaikkia aseita, jos
minua ahdistetaan, kuuletko, _kaikkia_! Ja nämä ovat ne aseet, jotka
_minun_ elämäni on antanut minulle. Ainoastaan niiden avulla minä voin
enää olla Alkibiades.
THRASYBULOS: Alkibiadeen haamu olet. En tunne enää sinua. Tosiaan
tekisi minun mieleni kysyä sinulta: kuka olet?
ALKIBIADES: Sinä kysyt minulta sitä? — (Katsoo häneen.) No niin, tahdon
sanoa sinulle sen. Minä olen kuolemaantuomittu mies, jonka jokainen
silmänräpäys on vain ylivoimallisella taistelolla ostettavissa, jonka
pää on ainaisten murha-aikeiden maalitaulu, jonka pelkkä nimi on
sotahuuto!...
THRASYBULOS: Olen tiennyt sen. Mutta kuitenkin...
ALKIBIADES: Mutta kuitenkin kysyt sinä minulta, kuka minä olen. No
niin, minä _olen_ Alkibiades, tuo maanpakolainen, tuo isänmaan petturi
ja uskonpilkkaaja, jota Sparta pelkää, Ateena vapisee, Persia imartelee
ja jonka hiuskarvaa tyrannit kaikessa kunniassaan eivät tähän päivään
saakka ole uskaltaneet koukistaa. — Mutta nyt...
THRASYBULOS: Ystäväni: _jos_ sinua uhkaa joku vaara, tiedä, että me
kaksi yhdessä myös olemme voima, jota en kehoittaisi heitä uhmailemaan.
ALKIBIADES (katkerasti): Voima! — (Kuin itsekseen.) Pahoin pelkään, että
tänä yönä viisaus saa korvata voiman.
THRASYBULOS: Juuri niin: voima. Älkööt nämä aasialaiset unohtako, että
olemme Ateenan parhaat miekkamiehet!
ALKIBIADES (kuten edellä): Miekka...! — (Kuuntelee, ääniä ulkona.) He
tulevat. — (Jännittyy, kokoaa koko tahdonlujuutensa.) He tulevat! Minä
olen valmis. Tänä yönä taistellaan, Thrasybulos!
THRASYBULOS: Hyvä!
ALKIBIADES: Mutta ei miekoilla, vaan älyn ja sanan hienoimmin hiotuilla
tikareilla, jotka sinertävät kuin salama, tappavat kuin tuli ja
hymyilevät kuin hyinen tunturihuippu kuutamossa. — He tulkoot! Me
tahdomme näyttää näille barbaareille, että he eivät rankaisematta tule
kahta Ateenan parasta puhetaituria pesässään ärsyttämään.
THRASYBULOS: Käynpä sentään ja pistän kaiken varovaisuuden vuoksi
kylmän kylkiraudan vaippani alle.
(Poistuu taemmasta ovesta vasemmalle.)
Esirippu.