Pohjolan vanha, perältä onkalonmoinen savupirtti, jossa
ovi oikealla, toinen vasemmalla; seinillä sota-aseita,
metsästys- ja kalastuskojeita, sarvia, metsännahkoja ja
kimaltelevia koristeita. Soihtuvalaistus.
Perältä välkehtii sampovalo, jonka luona kansa, VÄINÖN ja
PAIMENTEN soittaessa, hitaasti ja arvokkaasti karkeloipi.
MORSIAN KAASON kera sieltä lopulta luopuu; sitte ILMARIKIN.
LOUHI ja TURJO, rinnakkain istuen, samoin muu POHJOLAN
VÄKI, ovat tarkastelleet touhua loitompaa.
ILVO (kaasolle, joka on sidellyt hänen tukkaansa).
Joko kassani sitelit?
KAASO.
Jo sitelin kultakutrit.
ILVO.
Hää-ilon ajalla, Kaaso,
Valvo kutrin kauneutta,
Vaali puhdasta pukua
Jalon Ilmarin iloksi,
Hääkansankin huomioksi.
KAASO.
Kuin silmäteräsi tulta
Itse valvot, pohjan tähti,
Niin minä muotoasi hoidan.
Istuvat pöydän luo luontoperäisille jakkaroille.
ILMARI (Väinölle).
Hoida, Väinö veljyeni,
Häissä henkeä Kalevan.
Laulun, kantelen sulolla
Luonto karkea kesytä.
Paimentorvet, sarvet, huilut,
Kaikki kaikukoot iloa!
VÄINÖ.
Joka päivä ei iloita
Sepon suuren hääkemuja.
Täällä soi sydämet Suomen.
Sinä armastasi hoida,
Minä henkeä Kalevan. --
Pellervo, viritä virret!
PELLERVO.
Sydän on Suomella vireissä,
Sieltä virsivirrat soivat.
ILMARI.
Lintuni, olethan valmis!
Istuu Ilvon viereen.
ILVO.
Tuskin huomasit minua.
ILMARI.
Sinuthan, tähteni ihanin,
Ensin huomasin, sinulle
Muut kokoan seppeliksi.
Näenpä sydänkesäistä
Kirkkautta kasvoillasi!
ILVO.
Se on samposi valoa.
IMMO (Pellervolle).
Helmi kullassa helakka
On sepon sivulla Ilvo,
Onnellisia molemmat.
Koko Suomi on sulana
Kastemaana kimmeltävä
Sampoauringon valossa.
PELLERVO.
Varhain onnea ylistät,
Vaikk' olet vanha ja petetty
Kihlajuhlassa menetit
Tytön vasta voittamasi --
IMMO.
Sen menetin, toista toivon.
Mies ei moisista masennu.
Kulkeva raha on nainen,
Jos sen hellität povelta,
Niin jo toiselle livahti,
Jos hänt' et kotihin kytke.
Toisin on sepon sulotar,
Kullan taivas on takoja.
PELLERVO.
Aina vain parasta uskot
Ihmisistä; aina toivot
Olot oivimmin menevän --
Minä kaikkea epäilen.
Mikä ei meistä itsestämme,
Meidän hengestä, käsistä
Ole päivän alle noussut --
Sillä on matalat juuret.
IMMO.
Sampo meistä on: seposta.
PELLERVO.
Sampo Pohjan on käsissä.
IMMO.
Pohjan ja Kalevan kansa
Yhtä on.
PELLERVO.
Vesikö tulta?
Kevyt-uskoinen! Petätkö
Itseäsi vai minua?
IMMO.
Uskot itsekin -- katasta
Tuossa kahta onnellista.
PELLERVO.
Onni on keväimen tuoksu,
Jonka haihduttaa vihuri. --
Louhi kammottaa minua.
Kotka nahkasiipon siivin,
Yö-eläjä, ryöstölintu,
Pilvi auringon edessä. --
Väistykäämme!
IMMO.
Väistykäämme!
Siirtyvät syrjään.
ILMARI (istuen Ilvon viereen).
Sano, Ilvoni, sinussa
Milloin kevät heräsi?
Milloinka sun sydämes silmä
Päivän lemmelle teränsä
Avasi? -- sanohan, armas!
ILVO.
Sinä kun tasaisna, tyynnä
Astuit rohkean arasti
Mun eteeni neuvotonna,
Kuin hämille tullut hirvi
Metsän kulkijan polulle,
Sinä kainosti kysäsit:
"Tyttö, suostutko sepolle?" --
Silloin silmäni sokeni,
Minä sun syliisi horjuin,
Siinä näin suloista unta,
Suloista, suloista unta
Kultatertusta kukasta,
Joka vainion sylistä
Laihon korville kohosi,
Yli elpyvän keväimen,
Avaten avaran silmän
Suuren auringon valolle --
Silmäni avasin sulle,
Sulle suitsutin suloni,
Sammon sankarin sinusta tein.
ILMARI.
Rakkaus takoikin sammon.
Rakkaus sisälti sammon,
Sampo rakkauden. --
Nyt sinä, silmäni ihanne,
Hohtelet poveni päällä,
Kypsi kuin kytömäellä
Mesimarja mairehuuli --
Virrat suontemme vapaina
Onnen runsasta satoa
Ennustavat.
ILVO.
Vaan mäellä
Mustikka pian on kypsi,
Yöpimeät' ennustellen.
ILMARI.
Yövalomme yöpaloksi
Vaihetamme,
Hetken mansikat makeat
Puoloiksi punertaviksi.
ILVO.
Kirpas, muikean makea --
Sekö kestävä ilomme?
ILMARI.
Mikä on kestävä? -- kadotus:
Hiillos ahjossa palava,
Toista hiillosta paeten.
Tulenruokia olemme
Suursepon pajatulessa.
ILVO.
Mutta voimakas iloja
Juopi virtojen valosta,
Taitava takoja onnen
Keksi ahjonsa tulesta.
Heikot katkeran, kipeän,
Mustan ja samean saavat. --
Niin opetti mulle äiti.
ILMARI.
Mitä äitisi opetti,
Lie totuutta äidillesi.
Kuka on heikko, ken väkevä?
Voima on monen sukuista.
Käsivarsiko väkevä
Yksin voimasta kehuisi?
Eikö kauneus, sulous,
Äly, lempeys, jalous,
Taito ja sanojen tenho,
Rakkaus ylinnä kaiken --
Eikö ne voimia olisi?
ILVO.
Ei ne säikytä, pelota.
Käsivarsipa väkevä,
-- Käsivarsia tuhatta
Hurjamieltä -- niitä säikyt!
ILMARI.
Pelkokeinot keksi heikko.
Rakastettavin väkevin.
ILVO.
Rakastettavin! sanotko
Rakastettavin? Minäkö?
Sinäkö? -- Kuka se oisi?
ILMARI.
Hän, joka enin rakasti,
Joka tahtoisi jokaisen
Onnea omistavaksi.
ILVO.
Minäkin enin rakastan --
Sinua: sinulle soisin
Onnen Ilvosi avulla.
Muut ovat minulle yhtä --
Toki huomion, ihailun
Heiltäkin hyväksi tunnen.
Näyttävätkö ne hyviltä,
Onnellisia ovatko --
Sen parempi heille itse,
Minä heistä en välitä.
ILMARI.
Etkö uhrata halua
Kansalle Kalevalassa
Työtä, vaivoja, varoja?
ILVO.
Tuota en tajua, seppo,
Mutta tahtoasi tahdon,
Kun se miellyttää sinua.
LOUHI.
Mitä Ilvolle opetat? --
Onnen ilmaisen jälissä
Kehnot linnut lenteleisi.
Hyv' olet, seppo, vaan et viisas,
Et ole valtikan takoja.
Onnen jakaisit ilman,
Arvottomaksi tekisit
Onnen arvon.
Onni on vaivojen hedelmä.
Paljon kärsinyt, kokenut
Voipi onnesta iloita. --
Sepolle.
Mene, Väinöä kysele! --
Tyttäreni, ohjat riistä
Tuolta tuhmalta sepolta!
Kuka ei itseänsä auta,
Sit' ei tarvitse elämä.
Hän on kurja kerjäläinen,
Suku saamaton; elämän
Sotaratsujen jaloissa
Tuomittu tuhottavaksi.
Kansan onnelle aseta
Vuoret, vaarat vastamaiksi,
Itse vuorelle kapua,
Sieltä käske ja kurita
Joukkoja joka taholta.
Kuka sortui, sen elämä
Ei ansainnut jatkamista,
Kuka kesti kunnialla,
Kuka nostamatta nousi,
Sen suvussa Suomen jatko,
Sitä kannata, kohota,
Ruoki reipasta eloilla.
Heikot, kehnot ja typerät
Portahiksesi alenna,
Itse nouse niitä myöten,
Käy kuin pilvissä jyrinä
Ilmattaren astuessa,
Anna singota salaman
Voimasi valostajaksi.
Anna itkujen ulista
Kansan kyynelten kylystä!
Sitte vasta vaivatuille
Voipi lempeä hymysi
Onnen silmänä säteillä.
Köyhä nälkäkurki voipi
Lahjoist', almuista iloita,
Ei makean leivän lapsi.
ILVO (epätoivoisesti päätään käsillään pusertaen).
Emo, raatelet minua,
Riistät mun sepon sylistä! --
Oi seppo, selitä mulle
Tämä ongelma-elämä!
Tai minä päästäni pirotan
Hääväelle helmivaulan --
Kuin kukan kesäsydännä,
Ennen aikoja hedelmän, --
Sepponi, selitä mulle!
ILMARI.
Selitä? -- Minäkö sulle?
Sydämesi ei minua
Seuraisi selittämättä! --
Joko kylmenet minulle?
Himo vallanko sinussa
Rakkautta on rajumpi --
Silloin ei selitys auta!
Sinä orjia halajat.
Orja on almujen alainen,
Vaan vapaa kalevalainen
Ansioillansa eläjä.
Anna pyrkiä jokaisen
Vapaudessa, valossa.
ILVO (kiihkeästi).
Ilmari, taoitko puukon? --
Minä en heltiä sinusta.
En sinusta, en sinusta.
LOUHI.
Vapaus! Nimi on vapaus!
Eikö orjia enimmät?
Mitä käsket, sen tekevät,
Se pahetta tai hyvettä
Taikka jonkin joutavata.
Leivän, palkkion himosta
Tekevät mitä haluat.
ILMARI.
Pohjan kansa -- ei Kalevan.
LOUHI (viitaten kädellään).
Maahan, kansa, polvillesi!
Pohjanväki polvistuu, mutta kalevalaiset murisevat.
Nouse, notkea väkeni!
Väki nousee seisaalleen.
ILVO.
Noin sun orjasi tekevät.
Toisin on Kalevan kansa:
Väinö kansan kun herätti,
Sillä monta on halua,
Monta pystypyrkimystä,
Äimäpäitä, äksyjäkin,
Kuin katajan neulasia.
Kansa, lahkoihin jaettu,
Kuka on väkeä Väinön,
Kuka Ilmarin omia,
Taikka Kaukon kalpaveikko,
Kiistelevät keskenänsä,
Veli veljeä vihaten.
LOUHI.
Sitä helpompi sinulle,
Vaali vaan oma etusi.
Ota kuin osansa haukka
Kaakotellessa kanojen.
ILVO.
Eivät kuule käskyjäni,
Vaativat muka etuja,
Oikeutta.
LOUHI.
Syötä heitä,
Juota heitä! Täytä vatsa
Vyötä myöten! -- niinkuin täällä
Häissäsi hyvin opetan. --
Kansa on ylevä karja.
Sitä kaitsen kuin haluan,
Tai talutan teurahaksi
Sodan kiljuvan kitahan, --
Kuinka miellyttää minua.
ILMARI.
Täällä joukkoa tähystä!
Harva on Kalevan urho
Juomahaarikan sivulla.
Tuolla Väinön ympärillä
Kannelta he kuuntelevat,
Laulun, tanhun tuttavina
Hoitavat iloja nuorten.
Hieman juovat laulun vuoksi,
Eivät laula juoman vuoksi. --
Omiani en ylistä,
Sanon vaan mikä on totta.
LOUHI.
Olisi täällä Lemminpoika,
Totta virtaisi olutta,
Kumahtaisi kurkihirsi,
Ehkä vuotaisi verikin.
TURJO.
Kuka se Ahti Saarelaista
Täällä kiittelee?
JOUKKO.
Emäntä.
TURJO (humalaisesti).
Ahti sankarille terve!
Jotkut Turjon kera juovat.
Poissa on Kauko, poiss' ilomme.
Sitä sulhoa sureksin.
ILVO.
Harvoin Kauko kallistavi,
Silloin juopi kuin janossa,
Mutta pystyn pään pitävi.
Toisin Pohjolan pukarit:
Juovat kuin luto petäjä,
Kaatuvat lahoina puina.
Oikein vertasit, emoni:
Kansasi on karjalauma,
Helppo hallita.
LOUHI.
Ivaten
Kohtelet emosi mieltä.
ILVO.
Sulle puollan seppoani,
Taas sua sepolle puollan.
Pohjan kuin Kalevan hyöty
Mulle on oma etuni.
LOUHI.
Se sinun oma etusi,
Kun voit käskeä jokaista,
Hallita joka tekoa
Niinkuin vaativat halusi,
Sekä sun sukusi valta.
ILVO.
Mun sukuni valta --
ILMARI.
Väärä
On halujen valta; väärä
Sukuvaltikan uhalla
Polkea pyrinnöt kansan.
Mies kerran pahalla päällä
Potki pohjan purrestansa --
Itsekin vetehen vieri.
Taatto kun talon väkensä
Hyvin vointia vihasi,
Niin koko talon kumosi.
LOUHI.
Nuoko puoltavat taloa,
Nuo Kalevan leivokielet,
Jotka ilmoja hosuvat?
Nuoko maata vartioivat,
Hennot, hempeät urohot,
Hyvän päivän laululinnut,
Vailla kynttä, hammastakin
Lauluinko sotia käytte?
Missä on Kalevan kotka,
Missä miekkanne salama?
Voitonlintu laajasiipi
Untuvissa ei ylene --
Siivet sillä on terästä --
ILMARI.
Siivet sen terästyi työssä,
Eikä juoden ja remuten.
Urho ei petona uhmi,
Vaan petojen vainojana;
Sankar' ei rutoksi suostu,
Vaan ruton hävittäjäksi.
LOUHI.
Missä noutajat? -- Olutta
Kantakaa urosten juoda!
Karhukin olutta juopi,
Susi suon väkivesiä.
Ryöstäjäin, petojen luona
Käyvät sankarit opissa.
Rutjolle erikseen.
Poikani, masenna voima
Humalalla hääväeltä --
Hammas-yrttiä sekoita
Juomihin, väki väsytä! --
Voisi syttyä meteli,
Voittaisivat -- juota heitä!
RUTJO.
Teen parasta -- juovat hieman
Pohjolan olut ei mettä,
Kuin Kalevan juhlakalja --
Tämä on vaahtoa humalan.
LOUHI.
Terhi, nuorin tyttäreni,
Marjani kotimäellä!
Käske korvolla olutta,
Tarjoa joka tytölle,
Juota poikaset poroksi,
Itse kestä kengilläsi!
TERHI.
Hyvin käsket, suur' emoni,
Täytän tahtosi paremmin.
LOUHI.
Turjo! -- tuossako isäntä? --
Kuin lumessa mäyrä, torkut!
Muista Pohjolan parasta!
Onneasi muista!
TURJO (viroten hätäisesti).
Onni? --
Noutajat, enempi oltta! --
Onni on humalan kukka,
Jonka Pohjola pusersi --
Häähumala haihtuvainen, --
Siinä onni!
VÄINÖ.
Kuule, kansa,
Onnentammesta isosta!
Kertovasti.
Onni on monen kokoinen,
Metsän puut monen pituiset.
Suur' on onni suuri tammi,
Lemmenlehdistä kohonnut.
Se kun pääsi päivän luokse,
Siellä auringon pimitti,
Kunnes pieni mies merestä nousi. --
Pienestä sukesi suuri
Mies, joka taivasta tapasi,
Se kopean tammen kaasi,
Itsekylläisen kukisti,
Niin vapaaksi päivän päästi,
Päivän luokse kansan päästi,
Kansalle jakeli onnentammen.
IMMO (sivulla).
Se oli vaihe suuren tammen,
Jonka pieni mies jakeli
Kansan kaiken työn hyväksi --
Sammonkin ja'amme kerran.
PELLERVO.
Missä nyt pieni mies merestä,
Joka myrskyistä kohosi?
Missä rohkearotuinen,
Jonka innostus ylensi
Kansan kaiken työjaloksi?
Suuret töihinsä väsyivät,
Pienet pieninä pysyvät.
IMMO.
Ain' epäilet niinkuin syksy --
Sen on Ilmari tekevä!