Poistuu päräyttäen torveaan

KOTRO.

Miksi miehen aikuhisen

Panivatkin paimeneksi.

MUTRU.

Vieläpä väkevän miehen --

Mutta ryöpeäsisuisen.

KITKA.

Sill' on miehellä sisua

Yhdeksänkin urhon verran.

Mut emännän ylpeyskö

Miestä orjassa näkisi!

TUIRO.

Syytä kyllin Kullervossa:

Raju on rauhan työnteossa.

Sitten uskalti anoa

Itse Ilmarin sisarta,

Anja neittä vaimoksensa.

Eikö riittäisi vähempi?

Ken sen meistä uskaltaisi?

MUUT.

Hurja poika.

TUIRO.

Mieletönkin.

Suuret pienten ei suvaitse

Pyrkiä ja pöyristellä

Heidän arvonsa tasalle.

Tuskin ylhäiset jumalat

Näkevät iloisin mielin

Sankaria seurassansa.

Mitä sitten maan oloissa --

Sankarin sisarta orja!

KOTRO.

Jumalista jutteletko?

Heitä vertaus mokoma!

Niistä jos jotakin tiedän,

Niin jumalat juuri maahan

Saapuvatkin sankareiksi --

Etsivät siis seurojamme.

TUIRO.

Sinä liikoja latelet.

Mut jos Kullervon sanoja

Ilmarin emännän kuullen

Kertoisin -- pahoin kävisi:

Kiikki paimenen perisi.

Muut levottomina.

KOTRO (uhkaavasti).

Kertoisit, salaman ruoka!

Kumppalin petätkö kurja,

Niin sun mustan kannon kanssa

Kaskipuuna polttaisimme.

Muutkin julmina murisevat.

TUIRO.

Ajattelin -- en luvannut,

Yhteistä etua mietin:

Jos salassa säilytämme

Kullervon kamalat tuumat,

Niin jokaista meitä voipi

Sama iskeä salama.

MUUT.

Samako salama, lausut?

TUIRO.

Kullervon tekojen tähden,

Kun ne nostavat jyrinän.

KOTRO.

Kullervo hyvinkin hurja

Olla voi, mut ei älytön.

Mullakin ihana aatos

Omasta kodista kauan

Siintänyt on mielessäni,

Mut hänellä yksin mieltä,

Rohkeutt' oli sanoa

Se toivo toteutuvaksi.

Siitä mun sydänalani

Värähti, heräsi toivo.

MUTRU.

Kotronpa sydänalassa

Kauan Illi on asunut --

Se siellä kotia itki.

TUIRO.

Meille kehnosti kävisi

Liikoja tavoitellessa:

Kurki kun yritti talven

Hautoa kesäksi -- kuoli.

KOTRO.

Joutavia jaarittelet!

Sinä vaivainen vapiset

Pelkurina -- pieksettävä!

TUIRO.

Mi -- minäkö vapisen! -- miksi?

KOTRO.

Nyt satusi säästä! Tässä

Tosi jäykkä on tekeillä.

Tiedätkö mitä enempi?

TUIRO (kiusoitellen).

Tiedänpä minä jotakin:

Että Illi on omani.

Tänä aamuna salassa

Pisti piirakan minulle.

Sitten kuiskaten viserti

Kuulumiset Kullervosta.

KOTRO (painaen Tuiron niskasta maahan).

Tuon valehtelitkin, konna.

Puserran sinusta hengen.

TUIRO.

Säästä, säästä!

KITKA.

Puolustaite!

KOTRO.

Minkä tuuli voi kivelle?

Päästää Tuiron.

MUTRU.

Pois meistä kateinen kiista!

Tuolta Illi tuo evästä.

Hän voi suoria välinne.

ILLI (tulee oikealta ja laskee kivelle kontin).

Tässä ruoka raatajille.

Nälkä leivän särpimeksi!

KOTRO.

Illi, nyt sanokin itse! --

Tuiro kerskasi sinua

Ystäväksensä. Oletko?

Sanoi syövänne salassa

Piirakoita -- kuiskivanne.

Tottako puheli?

ILLI.

Tuoko --

Valeverkkojen kutoja!

KOTRO.

Arvasinkin. Kiitos Illi!

ILLI.

Joko taaskin tappelitte,

Suokukot kanervikossa?

MUTRU.

Naura silmille susia!

TUIRO.

Kotro, tuo kiron penikka,

Hiistä puhuttaessa,

Muille ei sanoja soisi,

Kuin omille huulillensa.

Sinua ylistin tässä,

Niin kuristi kurkustani.

KOTRO.

Taas vasenta kättä päästät.

Ylistitkö?

TUIRO.

Kiitin, kiitin.

ILLI.

Kiitit -- siitäkö välitän!

TUIRO.

Pohjolan ihana noita!

Valitsehan meistä toinen,

Kenen ottaisit omaksi.

ILLI.

Vapaill' on valintavalta.

Mutta orjan on osinko'

Armo antajan kädestä.

Enkä, jos vapaa olisin,

Riitamiehelle menisi.

Keveä sovussa kuorma,

Kun on kaksi kantajata.

Raskas riidassa elämä

Keveänkin kuorman alla.

KOTRO.

Siin' oletkin oikeassa.

Raatajat, rakentakaamme

Tästä päivästä sovinto. --

Kullervo puhella taisi

Meille tarkkoja tosia. --

Vapaiksi siteistä näistä,

Pojat, nouskaamme vapaiksi!

Niin kukin valita voipi

Oman kultansa, kotinsa.

Illiä vyötäisistä kaapaten.

Mut minä omistan Illin.

ILLI (itsensä irti reutaisten).

Ensin katko kahlehesi.

TUIRO.

Haha ha -- se sulle jouti.

MUTRU.

Siinäpä tytössä poika!

KOTRO.

Mihin Kullervo pakeni!

ILLI.

Teitä kaikkia varoitan

Leikistä luvattomasta,

Ettei niinkuin Kullervolle

Kova kohtalo tulisi.

MUTRU.

Ilvonko, emännän kanssa

Liitossa, tytön turilas!

Hän on Pohjolan perua.

KITKA.

Suohon se viholaiskukka,

Hirttonuorien punoja,

Hänet suohon laahatkaamme!

KOTRO (Illin turvaksi asettuen).

Illi, täst' otakin kuokka!

Minä kirvestä kohotan.

Uhkaavasti.

Koskekaahan, koiran pennut,

Tyttöä, jos tohtinette!

Tällä teistä teen tuhoa.

Listinpä kuin liinanpäitä,

Kuin napoja naurihista.

TUIRO.

Miehet, teimmehän sovinnon?

ILLI.

Kun hyvin jutella aijoin,

Niin pahaksi ymmärsitte.

Laske kirves, Kotro!

Kotro rauhoittuu ja laskee kirveen.

MUTRU.

Lausu,

Mitä tarkoitti sanasi!

KAIKKI.

Mistä vaaroista varoitat?

ILLI.

Niin, varoitan? -- kuunnelkaahan!

Teille tuttu on hyvinkin

Ilvo, kasvinkumppalini

Pohjan kuulusta kodista.

Hän emännän, minä piian,

Molemmat isännän lapset.

Hän kopea käskijäni,

Minä käskyjen alainen,

Vaikken aina nöyrä, nopsa

Sydämmettömän sanoille.

Jo kotona Pohjolassa

Silmissä hänellä siinti

Korkeat kosiomiehet.

Hengenmiestä ei älynnyt,

Siksi Väinöä väheksi,

Vaan tajusi taitomiehen,

Joll' on kultia kosolta,

Siksi Ilmarin omisti.

Suvustansa suurellinen,

Ystävä ylemmillensä,

Ankara alemmillensa;

Entistäkin ankarampi

Sitten kuin Kalervon poika

Anjan rosvota yritti. --

Sukuhunko halvan verta!

Untamon äkä ja kiukku --

Hänet täällä kun tapasi --

Ilvon yllytti uhemmin.

TUIRO.

Tuota heille jo kuvasin.

MUUT.

Jatka, Illi!

ILLI.

Korvat auki!

Kun isoiset käy talossa,

Silloin on emäntä nöyrä,

Mairesuu, makeakieli --

Näitte, täällä kun kävivät

Väinö, Untamo ja Kauko! --

Silloin pöydälle parasta:

"Sultsinatako suvaitset?

Tahtoisitko talkkunata?

Eikö piirasta pitäisi?

Tässä olttakin olisi!" --

Se on sen liverrys silloin.

KOTRO.

Se on sen hyvän tapoja.

ILLI.

Mut ei suosion sanoja,

Ei makupaloja siltä

Työväen osaksi riitä.

Kun evästä paimenelle

Aamusella Ilvo laittoi,

Niin vihasta varsin ryski,

Työväkeä uhkaeli

Olkileivällä ravita,

Kun muka rajuiksi käyvät,

Ylpenevät yltiöiksi.

Minä puoltanne pitelin:

Hän ulos minutkin työnsi --

Se minun sisar-osani!

KOTRO.

Ulosko sinutkin työnsi? --

MUUT (kiristellen hampaitaan).

Olkileivällä ravita!

ILLI.

Mut en maininnut pahinta: --

Konttihin kun Kullervolle

Ilvo painalti evästä,

Niin -- pahasti nauroi.

MUUT.

Näitkö?

Nauroiko pahasti?

ILLI.

Kyllä.

Ilkeästi virnisteli,

Vaikk' onkin komea vaimo.

Sitten viskasi vihassa

Kontin paimenelle -- läksi.

Mutta paimenkin kiroili.

MUUT.

Tietysti kiroili. -- Sitten!

ILLI.

Emäntä rytäkän nosti

Nyt sepolle.

MUUT.

Kerro! Mistä?

ILLI.

Siit' ettei sepon veressä

Pala kosto Kullervolle.

Vaan kun vaimonsa vihoja

Seppo kuuli, niin varoitti:

"Olet, vaimoni, ylempi,

Ei sovi sun arvollesi

Halpaa halvasti pidellä.

Malta mielesi! Pahasti

Paimentasi jos pitelet,

Käypi karjankin pahasti."

Emäntä pelästyi siitä,

Mut oli teko jo tehty:

Kiro paimenen eväissä.

MUUT.

Kalervon pojan eväissä?

ILLI.

Niin.

TUIRO.

Enkö sanonut teille?

KITKA.

Vaimon valta: lemmon valta.

KOTRO.

Kun vihassa Ilvo riehui,

Mit' oli mieltä Anja neiti?

Kytikö hänessä kosto?

ILLI.

Kuin sateinen päivä, surrut

Hän on Kullervoa.

MUUT.

Surrut!

ILLI.

Lausui, että ennen soisi

Solkensakin ruostuvaksi,

Kuin Kullervon kohtaloa

Entistänsä kurjemmaksi.

Anja paimenta ylisti

Väkevimmäksi uroista.

Jos vapaa olisi, lausui,

Suurin sankari olisi.

TUIRO.

Ei tyttö vihoja kanna

Kullervolle.

ILLI.

Ei pahasti.

Erikseen.

Kunpa hän vihaisi! -- siitä

Mulle toivoa itäisi.

KOTRO.

On sukunsa luonto hällä,

Lauhkea --

ILLI.

Sen syy on oikku

MUUT.

Oikkuko?

ILLI.

Sen teille kerron.

Kauko Lemminpoika täältä

Viime kerran kun erosi,

Niin hänelle Anja neiti

Rukkaset jälessä laittoi: --

Sanoi nuoreksi ikänsä.

MUUT.

Rukkasetko laittoi?

ILLI.

Vaiti!

KOTRO.

Ihastuiko siitä Ilvo?

ILLI.

Ihastuiko? -- Hän vihastui:

Silmä säihkyi ja välähti,

Ruskolle sävähti posket.

Natonsa hyväsukuisen

Parjasi pataluhaksi.

Tukankin repinyt oisi

Tuulen tuiskuteltavaksi,

Mut avuksi ehti seppo.

MUTRU.

Niin oli kiitetty kotona

Kuin ylevä pohjantähti;

Nyt on myrsky miehelässä,

Itse Syöjätär sukua.

ILLI.

Ei elä anoppi vanha,

Joka neuvoja jakaisi.

Kovin seppo on sulava.

KITKA.

Sen tapamme Louhen lapsen,

Jollei kyntensä katoa.

MUTRU.

Kaadamme kuin kaskikoivun.

KOTRO.

Ruojan poltamme poroksi.

ILLI.

Maltti! -- Ei sanoja julki!

Varokaa vakoilijata!

Kaikki hämmästyvät, tarkaten ympärilleen.

Ilvo laumansa jälillä

On piankin täällä. Itse

Torjua lupasi turman

Karjastansa; itse uhrit

Tuoda ja lukea loitsut

Niin väkevät, ettei pysty

Karjahan Kalervon poika.

TUIRO.

Sillä on pimeän Pohjan

Loitsut julmat ja kamalat.

KOTRO.

Kullervo enempi tiesi.

KITKA.

Hän enempi tiesi: missä

Sana kyllin ei sakea,

Siinä hän käsiksi käypi.

Meitä Ilvo ei peloita.

MUUT.

Ei peloita.

TUIRO.

Entä seppo.

Tulleeko salolle itse

Työn tähystäjäksi?

ILLI.

Itse,

Kera Anjan. Kaksi miestä

Teille työn avuksi tuopi.

Koko perhe on levoton

Ilvon ilkityön takia.

Toisiansa syyttelevät,

Pelkäävät tuhon tulevan.

TUIRO.

Minne Kullervo katosi?

MUUT MIEHET.

Hänet etsikäämme!

ILLI.

Ensin

Ruualle! -- Kas tässä kontti! --

Että eukon tänne tullen

Valmis on jokainen työhön.

MUUT.

Kostotyöhön!

ILLI.

Nyt vihanne

Hillitköön sovinnon toivo!

Tääll' evästä.

Kaivaa kontista eväitä esille.

KOTRO (vakavasti, joll'aikaa muut kuuntelevat hartaina).

Terve, ruoka,

Elämän parahin palkka,

Köyhän onni ja elämä!

Tyhjän vatsan kurniessa

Et voi toivoa, iloita,

Mustaksi ajatus käypi.

Mieli marras ja matala

Ratkeaa rivosanoiksi,

Työase sota-aseeksi

Vaihettuvi. Terve, ruoka,

Suoja rauhan ja sovinnon!

ILLI (näyttäen eväitä).

Tässä naurispiirakoita,

Vanhoja, homehtuneita --

Luita tyhjiä lisäksi,

Mustan koiran kalvamia.

Tässä! -- syöttekö veliset?

Miehet ottavat evästä Illin kädestä ja haistelevat, viskaten

konttiin takaisin. Tuiro maistaakin piirasta, mutta Kotro

kaappaa sen häneltä ja työntää konttiin.

KAIKKI MIEHET.

Kosto, kosto sortajille!

KOTRO.

Ovat liitossa isoiset

Köyhiä kuristamassa.

Vastaliitto laittakaamme,

Pato vahva, sulku suuri

Avuksi osattomille.

Missä paimen?

KAIKKI.

Etsikäämme!

KOTRO.

Pouru, nuorin joukostamme,

Eväskontti tuo keralla,

Että Kullervo näkisi

Työtä ilkeän emännän:

Niin iloinen kostonroihu

Voipi syttyä hänessä.

Maan puna, salojen rusko,

Ilman kannen kaunistaja.

Kaikki Kullervon jälille!

MUUT MIEHET.

Kaikki!

Lähtevät.

TUIRO.

Laahustan keralla,

Vaikk' epäilen.

Seuraa muita.

ILLI.

Yksin jäinkö! --

Kun nyt Kullervo sepolta

Pakenisi: -- Anjan toivo

Tukehtuisi kyyneliinsä,

Minun toivoni eläisi. --

Ainianko mun pitäisi

Juosta Ilvon silmän alla?

Hänkö säätäisi minulle

Mieheksi matelijansa --

Tuonko Tuiron? -- Ei ikinä!

Vapaus, valintavalta

Ovat leivosen rukous,

Ne minunkin toivojani. --

Tunnen vetryvän vereni,

Kuin keväinen hieho, vasta

Laskettuna laitumelle;

Vetrykin vereni, kiehu!

Maailma on laaja laidun.

Missä Kullervo? -- Hänt' etsin.

Lähtee vasemmalle.

ILVO (kotvasen kuluttua tulee oikealta, lähestyy muurahaiskekoa

perällä, ripotellen siihen uhrijauhoja).

Kellojen kalinan kuulen.

Kiitos, metsä mieluiseni,

Viel' on karjani elossa,

Paimenen kiroista päässyt.

Suojele, suloinen metsä,

Vastakin vahingon alta

Minun kaunis karja kulta.

Sitä kaitse, kasvattele,

Ruoki rasvamaitoiseksi,

Että Ilmarin emäntä

Sulostuisi voisulasta,

Kalevalan kukkaseksi,

Sepon itsensä iloksi.

Kasvata, mehuinen metsä,

Sepon karja kaksin kerroin,

Karjan anti kolmin kerroin,

Niin kansa Kalevalassa

Siitä kiittäisi minua,

Tottelisi toivojani,

Käskyni hyvin kävisi,

Riista, rikkaus sakoisi,

Valtanikin vahvistuisi. --

Missä työväki palolta?

Luulin ääntä kuulleheni.

Ovat poissa! Loitompana

Päivällistä kai purevat.

On kovassa kalvamista.

Heille pohjan pontta näytän. --

Mutta paimen? Hänkin söisi,

Leikkaisi! -- Oi, taatto auta!

Millä pyörtäisin tekoni! --

Paimenkontin kun tapaisin,

Sieltä kaivaisin salassa

Leivästä kivisydämmen,

Kiven viskaisin palolle --

Kiven rinnastani. --

Mut salassa, ettei orja

Katumustani näkisi.

Kenties kontin hän ripusti

Puun oksalle -- löytäisinkö!

Menee vasemmalle.

KULLERVO (yksin oikealta, kotvasen jälkeen Ilvon).

Aurinko ylinnä käypi,

Minä astelen alinna --

Laske, kiekko, lännemmäksi

Että iltakin tulisi,

Lyhenisi orjan päivä.

Ei iloa auringosta

Sydämmelle sorretulle.

Työni, halpana pidetty,

Ei ylennä toivoani.

Ruoka ainoa iloni,

Ruunan ja minunkin palkka.

Oksalla viserrät, lintu:

Syö evästä, syö evästä!

Istunkin, evästä kaivan.

Istuu mättäälle.

Mätäs ei kohtele kovasti,

On hellä, hyvänsävyinen.

Vetää kakun kontista.

Tässä painava palanen,

Somakin, sileä päältä,

Kuin sepon emäntä itse,

Jollei silkkoa sisässä.

Tule, veitseni, tupesta,

Isäni pyhä perintö,

Ainoa sukuni muisto.

Tarkastellen puukon terää:

Miks yksin minulle jäitkin

Sinä rauta rakkahinta?

Jäitkö koston käskijäksi?

Untamonko pään varalle?

Voisit säiläksi venyä. --

Taas viserrät, pieni lintu:

Syö evästä! käsket. -- Viillän!

Eikö pysty? -- Viillän, viillän!

Kivikö karahti sieltä!?

Puukkoni terän musersi!

Katkerasti itkien:

Yks oli veitsi veikkoutta

Isäni kotoa mulla,

Senkin pirstoiksi piteli

Pahan vaimon paistinkakku. --

Untamo kotini poltti,

Koko heimoni hävitti,

Hän kapalossani multa

Äitini sydämmen raastoi,

Karkoitti kentiesi suohon.

Täällä taas heräsi toivo,

Kuin matonen kirren alta --

Sen tyly isäntä tappoi.

Lempeä tulista tunsin --

Nainen kylmä sen kukisti.

Työnteosta leivän toivoin --

Kivenpä emäntä antoi.

Niin elämä multa riisti

Onnensa, vapautensa,

Toivonsa, sulonsa, kaikki. --

Minä turmelen elämän!

Tuo kivi, johon kilahti

Isäni perintöpuukko,

Sydämmenikin kivetti!

Tyrry tyrske, kuivu kyynel! --

Oi vares, varasten lintu,

Korppi, haaskojen kuningas,

Millä maksan naisen naurun?

Vares vaakkuu ja korppi koikkuu.

Karjanko susiksi laulan,

Ärtyisiksi, kärtyisiksi,

Jotta puskevat, purevat

Emäntää epattomaista?

Karjankellojen kalinaa kuuluu.

ILVO (huutelee).

Hoi kotihin kellokaula,

Kirjot, Karjot, kumppaliksi!

Mairikki, Mansikki,

Haluna, Omena oiva.

Täällä korpi kolkko on

Suo sulamatonna,

Susi, karhu, paimenkin

Tääll' on armotonna.

Kotona makea juoma,

Lehmisauhu tupruavi,

Ei suo purra sääskenkään.

Hoi kotihin kellokaula,

Haluna, Omena oiva.

Näkee Kullervon ja seisahtuu jäykistyneenä.

KULLERVO.

Hänkö sieltä on tulossa?

Kuin osattu surman suuhun! --

Vartalo vapisten käypi,

Huulet loitsuja lukevat;

Silmät suurina pelosta

Hongikkohon hairehtivat.

Jo pysähtyi. Seiso seiväs!

Ammunko akan pahaista

Sydämmyksihin syvälle?

Rikonko rehevät rinnat,

Ruiskutan rusopisarat

Kaskimaalle kasteheksi?

Siitäpä sapesta voisi

Myrkkyputkia yletä.

Ilvo yrittää liikkua.

Jos liikut, livautan nuolen!

Jos et liiku, voit rukoilla,

Loitsut viimeiset lukea.

ILVO.

Kullervo Kalervon poika,

Mies jalo, väkevä, uljas!

Sopikaamme suin sulavin,

Nuolet vaiheta sanoiksi!

Sulle, urho, ei sopisi

Vaimon heikomman varalle

Jousta jännittää vihaista.

KULLERVO.

Mut sinulle, vaimo heikko,

Sopi sotkea kivonen

Paimenen eväspalaksi.

Sepon ylpeän emännän

Sopi särkeä parahin,

Ainoa isäni muisto.

Etkö ampunut kivellä

Sydäntäni sorrettua?

Siks on sun veresi vuoro

Mahalana maalle juosta.

ILVO.

Sääli, säästä armas paimen!

Sulle teen parahan paidan,

Kaatiot ja kautokengät,

Syötän voilla, vehnäsillä,

Rieskamaidolla lihotan,

Mesileivin miellyttelen --

KULLERVO.

En usko epattonaista,

Ampuu.

Tuosta nuoleni lähetän!

Ilvo parahtaen horjuu ja kaatuu.

Kuin salama sattui isku.

Kuole, korskea emäntä!

ILVO (kuolintuskissa, hätääntyneenä, lopulta katkerana).

Taivas armosi lähetä,

Mettä pilvistä pirota

Voitehiksi vammoilleni.

Sepon itsensä iloksi,

Orjan kiusaksi katalan!

Ammu taatto taivahasta

Suurimmalla jousellasi,

Nuolella tuliterällä

Tuo kurja Kalervon poika

Halki hartiolihojen!

Työnnä Tuonelan ahoille.

Manan karjan kaitsijaksi,

Niin hänelle siellä laitan

Leivän limsiökivestä

Puuttumatta purtavaksi.

KULLERVO.

Elä, taatto, tuota kuule,

Suuren sortajan kiroja! --

Kuule sorretun sydäntä,

Anna kuolla armottoman!

ILVO (kauhistuneena).

Kuolenko --!

KULLERVO.

Hyvinkin kuole!

Sija on maassa mennehillä

Mahtavimmankin venyä.

ILVO.

Missä Ilmari ja Anja?

Missä kaikki mun omani? --

Tuolle kostakaa, jumalat!

Kuolee.

KULLERVO (yksin).

Hän nukahti. Siin' on loppu.

Veikö mahtinsa keralla?

Jäikö kunnia jälelle?

Minkä käärme purtuansa,

Kuoltuansa -- sen tämäkin

Muistoja minulle jätti. --

Mutta nyt vapaana seison,

Tien alussa, työn alussa,

Itse käskijä omani,

Itse käskyntäyttäjäni,

Kypsi uusihin tekoihin,

Kostotöihin.

Salot laajat on samota.

Nyt sotajalalla seison:

Maailma minua vasten,

Minä vasten maailmata.

Metsästä kuuluu:

"Täällä, täällä! Hän on täällä!"

Nuo ovat isännän koirat,

Nuuskivat mun jälkiäni.

Tuot' en joukkoa vapise!

KAIKKI.

Terve, Kullervo!

KULLERVO.

Ei terve

Teille koirille ikinä.

KOTRO.

Näytät syttä synkemmältä,

Mutta oivalla sanamme.

Me sinua silmin, korvin

Etsimme kuin kontiota.

Luulin, että toivotonna

Surman suuhun jo sukesit.

Onni ett' elätkin vielä.

KULLERVO (kolkosti).

Surman ei omaksi jouda

Mies, jok' on tekoja tiine.

TUIRO (huomaa syrjässä Ilvon ruumiin, taantuen).

Tuoss' emäntä! -- Kuollut.

Kaikki levottomina.

KULLERVO.

Tässä

Sen on kostaja komea.

Mitä tahdotte minusta?

Yksin tein tekoni; yksin

Kirpeät hedelmät nautin.

Vapisetteko pelosta,

Kurjat orjat? Ilmarille

Tästä viekätte sanoma,

Nöyrästi matelevasti, --

Tuiro juokse ja valita!

Sieltä niität orjan palkan.

MUUT (Tuirolle).

Juoksisitko -- hirttäisimme!

TUIRO.

Miksi syytätte minua?

Missä kaikki on keralla,

Siell' olen minäkin myötä.

KOTRO.

Miksi, Kullervo, kiviä

Sanoissasi viskot? Tuossa

Sun veritekosi näemme.

Illi meille syyn selitti,

Ilvon ilkityön kun kertoi.

Sun voittos', vapautesi

Meidänkin on. Kuinka sulle

Kuopan kaivaisimme? -- lausu!

KULLERVO.

Kaikkiko selitti Illi?

MUUT.

Kaikki kertoi.

ILLI.

Kaikk' emännän

Juonet kerroin.

KOTRO.

Kuin sanottu,

Ilkityön selitti Illi.

Se vihamme pöyristytti,

Jotta meist' oli jokainen

Kostotyöhön valmis. Mutta --

Sulla jo teko on tuossa.

MUTRU ja KITKA.

Kotro totta on jutellut.

MUTRU.

Kullervo Kalervon poika,

Nyt nopea neuvo keksi!

Isännän kera välimme

Auttamatta on rikottu.

Selvä on ero seposta,

Kaukana isännän armo.

Kaikk' on vallat vastassamme.

Ainoa pelastus meille: --

Yhtykäämme!

KAIKKI.

Yhtykäämme!

KITKA.

Mutta päätä tarvitsemme,

Rohkeata, urhollista,

Jolle selvä on uramme,

Selvä yhteinen etumme;

Joll' on tahto, taito, tarmo

Läpi pulmien pujota.

Hänessä omat halumme

Meille vasta selviävät. --

Kullervo Kalervon poika,

Nouse joukon johtajaksi!

KAIKKI.

Joukon johtajaksi nouse!

KULLERVO.

Minäkö joukon johtajaksi!

Toivotteko? -- Tahdotteko?

KAIKKI.

Johtajaksi! Johtajaksi!

KULLERVO.

Siis vapaaksi, miehet, ensin,

Pois kahle kalistakaamme,

Sortajat kukistakaamme!

Sitten taistelun, sotien,

Ponnistuksien perästä --

Jos on onni matkassamme --

Meitä vartoella voipi

Viljava kotoinen ranta. --

Aluksi omistakaamme

Kontion kotitilukset,

Metsän vahva valtakunta.

Sieltä syöksymme kylille,

Heikot, vahvat valloitamme,

Anastamme aarrekirstut,

Sen sikäli, tuon täkäli.

Miekalla tuliterällä,

Kuin sonni vihaisin sarvin.

Puskemme ja puhkaisemme

Vatsat halki valtiailta. --

Niin, jos seuraatte minua?

JOUKKO.

Kaikki seuraamme sinua!

KITKA.

Saalis ei pahaa tekisi:

Saisi syödä täydeltänsä.

MUTRU.

Saisi kullankin murusen,

Josta on rikas rovea.

KOTRO.

Hyvä, kun talon tapaisi,

Kalavettä, kaskimaata --

Niistä sietäisi tapella.

KULLERVO (ikäänkuin itsekseen).

Mutta mun kotini -- missä? --

Mitä toivon ja tavoitan,

Heimoton, koditon koito?

Olen kuin kirottu kirves,

Jok' ei hyötyä hyväile,

Vaan vahingon, raiskan vuoksi

Puusta puuhun käy salolla,

Suuret, pienet surmaellen,

Kaataen kuningashongat,

Ei omaksi onneksensa

Eikä kansalle kodiksi. --

Koti! -- Surmattu sukuni!

Veitseni! -- Kirottu kakku!

ILLI (joukosta erille astuen).

Kullervo! Sinulle neuvon

Kotisi -- sukusi löydät!

KULLERVO.

Jos ivalla haastat, Illi,

Niin isäni puukon tyngän

Työnnän suustasi sisälle.

ILLI.

Tee se, jos ivalla haastan,

Ilvoon osoittaen:

Tee kuin tuolle tuossa -- ammu.

KULLERVO.

Kotini, sukuni löydän!

Vanhempaniko elossa?

Kun kerrot, rutosti kerro!

ILLI.

Muistat eilisen elämän:

Untamo keralla Väinön

Kävi Ilmarin kotona?

KULLERVO.

Tuon kirotun päivän muistan.

Siit' emännän valta alkoi.

ILLI.

Silloin kuuntelin kodassa,

Kuinka raskasluontoisesti

Unto Väinölle valitti,

Että päivin on levoton,

Öin uneton --

KULLERVO.

Miksi? Miksi?

ILLI.

Kun ajalla veljesvainon

Hän sodassa sortuneissa

Ei Kalervon päätä nähnyt.

KULLERVO.

Ei nähnyt Kalervon päätä! --

Viel' enempi!

ILLI.

Muut' en kuullut.

KULLERVO.

Mutta missä on Kalervo,

Missä mun sukuni suuri?

Mulle neuvoa lupasit!

ILLI.

Kerran iltamyöhäsellä

Uunilla sokea ukko,

Jok' oli paimen ennen ollut,

Sun sukusi vainot kertoi:

Kuinka Untamo kukisti

Isosi Kalervon joukot,

Sinut orjaksi anasti. --

Jo silloin sinua säälin. --

Mutta tarkoin hän takasi,

Että on Kalervon perhe

Elossa Lapin rajoilla,

Köyhänä kalastajana.

Tienkin hän opasti mulle

Korven, vaaran, virran viertä,

Kuvasi kalaisen rannan,

Jossa on koti Kalervon.

Sen sinulle neuvon -- lähde!

KULLERVO.

Sukuni, Kalervon perhe

Viel' elossa sortumatta! --

Majan aavistan matalan,

Järven rannalla salossa,

Kaskikaistalen sivussa;

Näen nuotat kuivamassa,

Ruuhen rannalle vedetyn.

Aavistus opastajana,

Sydämmeni harras kiihko

Mun tuolle majalle viepi. --

Kuulitko mitä enempi?

ILLI.

Jopa unhotin jotakin! --

Kuulin, kuink' iloitsi Unto,

Kun emäntä sun alenti

Paimeneksi. Ei avuksi

Taatollensa sielt' ylene

Poika; sammuva on toivo,

Into, uskallus, yritys,

Kosto, kuin vetehen soihtu,

Voimatonna vaan sihisten

Hiutuessaan.

Niin iloiten uskoi Unto.

KULLERVO.

Unto aikaisin iloitsi.

Sammuiko merehen päivä,

Kun se aallon alle vaipui,

Vaikka siitä yö iloitsi?

Yö surutta nukkui -- päivä

Heräsi, yleni, loisti,

Yön vallan kukisti tyyten.

Innoissaan:

Paista nyt Jumalan päivä

Näiden poikien poluille!

Jo nyt tiedän työalani,

Tarkoitukseni tajuan.

Mut aseita tarvitsemme. --

Täss' isäni puukon tynkä.

JOUKKO.

Aseita, pojat, aseita!

KOTRO.

Tässä meillä on aseita:

Kirves, kuokka, tuima tuura.

Näyttäen tuuraansa:

Tällä ratkon rautasalvat,

Lukot luhjon, puhkon päitä!

Sullepa osoitan, Illi,

Että miestä on minussa,

Koti vallata vakava,

Miekan taikka tuuran annat!

ILLI.

Se näytä! tekoa toivon.

Mut ase parempi hanki.

Pian joutukaatte! Kohta

Tääll' on Ilmari ja Anja.

KULLERVO.

Vuoressa lukollisessa

Yllin kyllin on aseita.

Siis, pajalle miehet kaikki,

Rannan kautta kaaritellen,

Ettei seppo saa vihiä,

Ennenkuin teko on tehty,

Kuin Puhurin ryöstökulku

Hallayönä halmehessa. --

Seuran pettäjät tapamme!

Lähtee oikealle puhaltaen torveansa; muut jälissä.

KOTRO (lähtiessään).

Jänikset tapamme kaikki.

TUIRO. (erikseen, muista jättäytynyt).

Kunpa voisi näin alussa

Arvata edeltä kättä,

Minne onni kallistuvi,

Niin minäkin kallistuisin.

Seuraa toisia.

ILLI (viimeisenä, yksin).

Arpani on lyöty: mieron

Laaja selkä on kotoni,

Sepon luona ei sijani

Tästä päivin. -- Jo tulevat:

Poistuu. -- ILMARI ja ANJA parin TYÖMIEHEN keralla tulevat.

ILMARI.

Täältä paimentorven kuulin,

Eikä ihmist' ainoata.

Karja vastahamme kulki,

Mihinkä emäntä eksyi?

Paimenen eväs on tuossa --

Missä paimen? -- Missä miehet? --

Työväkeni? -- Entä Illi?

Siimeksessäkö venyvät? --

Ohi on päivällislepokin.

Viihtyivät minulla ennen

Väkijoukot vääntämässä,

Vaikka tarvitsin satoja!

Miehilleen:

Tuolla työnne -- nyt käsiksi!

Miehet käyvät toimeen palolla.

Mikä on kumma työväessä --?

ANJA.

Viisi, kuusi hallavuotta

Ei kovemmin koskettaisi

Kalevalan vainioita,

Kuin tuon korkean emännän

Tulo Ilmarin talohon:

Kodistasi, kaunis veljyt,

Siit' asti sopu hävisi,

Siit' asti lumikeränä,

Kylmänä, mojottavana,

Kasvoista kovan emännän

Työväelle päivä paistoi.

ILMARI.

Sisko, liikoja latelet.

Tunnen, kallis on sinulle

Veljesi etu ja onni,

Kunnia ja kuulu maine.

Siksi muut mun rinnallani

Näet varsin vaillinaisna,

Heissä suurennat jokaisen

Varjon -- varjelet minua.

Maailmassa et minulle

Näe naista vertahista.

Mutta mun vikani sulle

Näyttävät näkymätönnä,

Kuin on varjot auringossa.

ANJA.

Näen kylläkin vikasi:

Olet liian armollinen.

Mutta ilkimys on Ilvo.

ILMARI.

Tuotako sanelet, sisko!

Sinut lempeäksi luulin,

Kuin sopi suvantolaisen --

Nyt vihasta kiehut! --

ANJA.

Moiti!

Oikeutta, lempeyttä

Puolustan vihoihin asti.

Itkee.

ILMARI.

Mulle Ilvo on alati

Ollut lempeä, suloinen,

Kuin valossa kukkaniitty.

Aina toimeva, älykäs.

Jos on ankara väelle,

Se hänest' on oikeutta.

Talon hyöty on hänestä

Ylhäisintä.

ANJA.

Väärä hyöty,

Jost' on joukolle vahinko. --

Hänkö lempeä sinulle! --

Ylpeyttänsä sinussa

Rakastaa kopea Ilvo.

Etuansa, voittoansa

Hän hakenut on sinussa.

Hevostakin hyödyksensä

Taputti ajajan kämmen;

Maidon-ahnas lypsäjäkin

Hyvitteli raavastansa --

Sen verran sinua Ilvo.

ILMARI.

Lyhyt on näkösi, sisko.

Et ole arvannut etua,

Rauhan liitto kun rakentui

Pohjan ja Kalevan kesken.

Rakkaudessa molemmat

Voittavat ja antautuvat.

ANJA.

Mutta miksi hän kivellä

Kosti orjan erhetyksen?

ILMARI (huomaa Ilvon ruumiin).

Taatto auta! -- Vaimoniko?!

Tuossa! -- Murhattu! -- Verissä!

Vaipuu ruumiin luo; Anja kauhistuen loittonee.

Täm' on Kullervon tekoa,

Kostoa kovaosaisen!

Anja, vaaditko enempi?

Itkee.

ANJA (loitompana).

Kullervon kamala kosto!

Voi sua, Kalervon poika,

Mikset murhannut minua!

Tai miksei sylisi vahva

Mua ryöstänyt iäksi?

Tuoni, nyt ota minutkin,

Paina virtasi mutahan

Toivoton, iloton impi. --

Tuossa kiiltävää terästä! --

Kullervonko puukon kärki!

Pistää sen vyötaskuunsa. Lähestyy arasti seppoa.

Veljeni, sinua säälin.

Soisin, sättisit minua.

Moittisit monipahaksi,

Kauas luotasi ajaisit --

Niin rumasti sulle haastoin.

ILMARI (ruumiin luona).

Näinkö sorruit mun suloni,

Pohjan tähti, täysi helmi,

Kalevalan kaunis toivo,

Suurten sulhojen ihanne --

Näinkö nyt manalle muutit!

Nousten seisaalleen.

Pois nyt kuokka! Tänne miehet! --

Kallis kantakaa kotihin!

1:NEN MIES (ruumiin luona).

Tässä on rutosti käynyt.

2:NEN MIES (kuin edellinen).

Käynyt on rutosti -- käännös

Tehty Ilmarin talossa.

Nostavat Ilvon kantotangoille.

ILMARI.

Suomen on sopu rikottu,

Rauha särkynyt satoisa.

Raatajat rikokselliset,

Kurjat rankaisen kovasti.

Jos ei järjestys palaja,

Niin Kalevan kaikki urhot

Nostatan sotajalalle.

Nouse viisaus vakava

Suomen joukon johtajaksi,

Niin on oikeus perivä

Maan ja rauha. -- Lähtekäämme!

ANJA (vähän jälessä, tarkastaen veitsen kärkeä).

Voipihan rikotun puukon

Seppo ehjäksi takoa --

Eikö rakkaus rikottu

Taas elämän työpajassa

Soveltuisi sointuisaksi?

Seuraa toisia.

Kootut teokset 3: Näytelmät · 第 81 / 100 题