Joukolan iso pirtti. Seiniä vasten ja pöydän ympäri
lavitsoja. Nurkissa kuusia, joiden suojassa oluttynnyriä.
Katetulla pöydällä vahvasti ruokia.
NUORI JOUKO (istuu nojaten pöytään).
Häät, joit' en laulettavan soisi,
On tulossa.
Häät, joit' en soisi tanssittavan,
On tulossa.
Tyhjentää pöydältä haarikan.
Tuo, Sinikka, siivon lailla
Sit' olutta oivallista.
Kurja tässä on elämä
Onnetonna, olvetonna.
Sääli kuoliakin urohon,
Joka on muita muhkeampi:
Jäisi metsä miestä vaille,
Joukola urosta vaille.
SINIKKA (syrjässä ripotellen lattialle lehtien sekaisia kuusen havuja).
Mokoma pojan porilas!
NUORI JOUKO.
Mut on murhetta elämä:
Siskon vie vihainen koira
Juhlivasta Joukolasta.
Häpeäksi käy elämä
Voitettuna, armoin alla. --
Tuo olutta, orjapiika!
SINIKKA.
Tupa on ensin laitettava
Koreaksi häätuvaksi.
NUORI JOUKO.
Korpi on korea kyllä
Häijyn miehen häätuvaksi.
SINIKKA.
Joutikin sinulle murhe,
Häpeää kypärän täysi:
Ryöstäjälle, raastajalle,
Orjan onnen sortajalle --
Kylvän suoloilla surusi,
Jotta haavas kirveltävi.
NUORI JOUKO.
Rumat on rumalla eljet.
SINIKKA.
Olin ennen aikoinani
Mielestäsi kyllin kaunis,
Kelpasin pojan pidellä. --
Muistatko mitenkä riistit
Lapsen itse laittamasi
Rinnoiltani? -- sulloit suohon,
Kun häpesit orjan lasta --
Vaikka itkin ja valitin.
Nyt on kosto kohdallasi,
Synkkä, julma ja kamala.
NUORI JOUKO.
Mene ruoja kostoinesi,
Tai sinut lampehen laulan
Rupiseksi sammakoksi!
Tuo olutta, Turjan tyttö!
SINIKKA (lennättäen haarikkata).
Juo katala! -- Tässä!
NUORI JOUKO.
Näetkö
Pojan pulskan ja komean!
Tähystä tätäkin jousta,
Nuole näitä nuoliani!
Tahdotko, sinua ammun
Tuolla myrkkyisellä, tuolla?
Kun valitat vaivojasi,
Päästän pois pahoilta mailta
Orjapiian onnettoman.
Seis nyt! niin ojennan jousta!
Miksi huudat? -- Väistyi raukka.
Onko orjankin elämä
Nautintoa? Nihkaisenpa
Rohkeutta tästä. Mutta
Jos olisi käärme siellä! --
Tai sakona sammakoita, --
Jos se kostaisi katala. --
Hyi, rumia lonkeroita!
Tuot' en juo, en! Säästän sulhon
Terveydeksi moisen moskan.
Se sopii sopen kululle. --
Mistä nyt uhkaisi kosto
Joukoa? Jos laulu petti,
Ei petä ovela nuoli.
Ei näe, ei kuule Väinö
Väijyvätä liikkujata.
Niin salassa käypi tieni,
Että ei ehätä sulho
Kättä käpsätä tytölle
Kun jo keikahti kedolle.
Missä viipynevät veikot,
Naapurin navakat miehet:
Lupaelivat avuksi.
Miksi suututin ma Kirrin,
Sotaveikkoni parahan?
Kenties missä hän minua
Vartioi nyt väijyksissä,
Kuin minä Suvantolaista.
Voipi nuolta katkerata
Kätkeä povensa alla
Minun vaivaisen varalta.
Kun näkevi kuusen alla
Väijyväni Väinämöistä,
Jo salassa murroksesta
Nopsan nuolen linkoavi
Masmalooni, maksahani:
Miks ei tehtykin minulle
Silmiä joka sivulle,
Joka kulmalle käsiä,
Nähdäkseni, lyödäkseni
Joka surman suuta vasten. --
Missä veikot viipynette? --
Joko kuulenkin kolua! --
Tuossa! -- terve tultuanne!
Kylänpoikia: PURMO ja SORMO.
KYLÄNPOJAT.
Terve!
Kättelevät Nuorta Joukoa.
SORMO.
Etkö jo iloitse,
Veikko? -- häitä on tulossa!
NUORI JOUKO.
Kysytpä ivalla tuota. --
Itkeä voin syötävästi,
Voin sutena jollotella.
PURMO.
Tässä pöytä on katettu,
Tuolla kuuset kukkalatvat,
Niitten alla oiva oltta, --
Tarjoatko, veikko?
NUORI JOUKO.
Lennä!
Tuo, Sinikka, oltta tänne,
Haarikka urosta kohden! --
Sinikka tuo olutta.
Näittekö kylissä Kirrin?
SORMO.
Kirrin on kipeä mieli.
Siellä se kuleksi kurja
Neuvotonna, toivotonna.
NUORI JOUKO.
Eikä lähtenyt keralla?
SORMO.
Ei keralla; yksin lähti
Metsätietä uhkamielin,
Siskoas surulla muisti,
Sinua kovin kiroili
Pettäjäksi.
NUORI JOUKO.
Taaton poika!
Pettäjäksikö minua?
Enkö tuosta jo tapellut
Sen verisen koiran kanssa?
Pettäjäksi!
PURMO (Joukolle).
Juopas, veikko!
Juovat, mutta Jouko on vaan juovinaan ja
katsoo sen jälkeen ympärilleen.
Onpa meitä miestä kolme,
Koston miestä -- syy on Väinön!
NUORI JOUKO, SORMO ja PURMO.
Syy on Väinön! sille surma!
NUORI JOUKO.
Tahtoisi parahan immen
Joukolasta! Eipä jouda
Pois kotoa korven kukka.
PURMO.
Tässä on poikia varalla,
Nuorempia, pulskempia.
SORMO.
Ennen Kirrikin kuin Väinö.
PURMO.
Ennen Purmokin kuin Kirri.
SORMO.
Ennen Sormokin kuin Purmo.
NUORI JOUKO.
Pois kinastus! Ensin voitto.
Sitten on minulla valta
Palkita parasta miestä.
Oma on palkkani parahin:
Kukistus kopean Väinön! --
Siis nyt lähtö!
PURMO.
Varro, veikko!
Terästä teot kysyvät.
Juopi olutta.
Tällä karkaisen kovaksi
Luontoani. Tunnustanpa,
Ett' epäilen, lähteäkö. --
NUORI JOUKO.
Katala jäniksen jalka!
PURMO.
Pojat, jos pahoin puhutte,
Annan tuosta silmillenne.
SORMO.
Voi kutale mieheksesi!
PURMO.
Poikki suu, sakarisormi,
Taikka painan peukalolla! --
Väinö on väkevä noita,
Tietäkää! -- kovaksi tehty
Miekkoja ja nuolta vasten.
Hauskempi olisi häissä
Juoda, riemuita, kuin juosta
Hölkyttää saloja pitkin.
NUORI JOUKO (jyhmien nyrkillään niskaan Purmoa, joka valittaa).
Tuosta annan! -- tuosta! -- tuosta!
Söitkö halvattu sanasi?
Teitkö jutkun, poika juntti!
PURMO.
Armoa! olenhan valmis.
Teen jo lähtöä -- ai, ai, ai!
Viettekin kanaljat hengen.
SORMO.
Hengettä mies oiva oisit:
Niin et söisi etkä joisi
Etkä tuhmasti tekisi.
NUORI JOUKO.
Sen tuhannen pöyrytukka! --
Viisastuitko?
PURMO.
Leikin päästin,
Niin pilasta teitte totta.
SORMO.
Puoli on totta leikissäkin.
Tunnen Purmon.
NUORI JOUKO.
Suori tielle,
Niin en muista tuota juonta!
Nyt, pojat, otatte neuvon:
Min' asetun aitan taakse,
Sormo käy kujasen suuhun,
Purmo murroksen sivulle.
Purmon nuoli jos ohaisi,
Sormon jo kävisi kohti,
Lopunpa tekisi Jouko:
Kalevaisen kallistaisi.
Mut salassa väijykämme!
KAIKKI.
Salassa, pojat, salassa!
PURMO.
Reilu poikia!
NUORI JOUKO.
Nyt tielle!
Lähtevät.
SINIKKA (yksin).
Mitä lie tulossa tästä,
Häätkö vaiko hautajaiset.
Nuo menivät kostotyölle,
Surmaksi jalosukuisen. --
Soisin, itse sortuisivat!
Morsian -- mitä sanoisin? --
On kuin päästä pyöritetty:
Ei pukeu pulmuseksi,
Kuin sopisi suuren miehen
Kainaloiselle kanalle. --
Sen lie Kirriä ikävä, --
Itkusuin surussa käypi,
Ei ymmärrä onneansa.
Moni juoksisi ilolla
Moisen sulhon morsioksi. --
Tuolta kolmessa tulevat!
Siirrynpä sivulle tänne.
VANHA JOUKO (käypi Tainan ja Ainon edellä; istuu
alakuloisena pöydän luo).
Näkyi jo toivoa kipene,
Mutta nousi murhepilvi
Kohdalta oman kotini --
Sammutti suloisen toivon.
Lapseni, oma vereni,
Elämäni synkistävät.
Poikani on kostotiellä,
Eripuran puuskan nosti.
Tyttäreni, tyhmä lapsi,
Ei omista onneansa. --
Kenest' on iloa tässä?
TAINA.
Ei pukeu puhtosiin;
Musta muoto, musta mieli. --
Tuotako valitat, tytti,
Kun hävitit kultavitjat,
Helmet, ristit rinnoiltasi?
AINO.
Sitäkö valitan? -- Niinkö?
Sitäkö? -- Enempi, äiti.
TAINA.
Lapseni, sinua neuvon:
Mene aittahan mäelle,
Siell' on arkussa ihanat
Silkit ja soreat kullat,
Joilla neinnä ollessani
Päivän, kaks olen kävellyt
Kukkana ison pihoilla,
Niin ne arkkuhun asetin.
Siit' on asti siellä ollut
Koskematta, katsomatta. --
Nyt mene, ota ne sieltä,
Pukeu kuin päivän tytti
Morsioksi!
AINO.
Niit' en itke.
Kevähän katoa itken,
Kukkien kuihtumista,
Kun laitat minun poloisen
Vasten mieltä miehelään.
Näetkö tuvassa tässä
Kukkiani poljettuja,
Kylvettyjä -- haudalleni?
Näetkö, äiti?
TAINA.
Täm' on tehty
Tyttiseni hääsaliksi.
Hääkansa jo on tulossa,
Koht' on täällä suuri seura,
Sulhosikin --
AINO.
Äiti armas!
Hautajaiset on tulossa.
Koht' on sulhonikin -- surma.
VANHA JOUKO.
Kirrin taikoja nuo kaikki,
Suurta uppiniskaisuutta.
Luvattu mikä luvattu.
Vie väkisin vaattehille,
Morsioksi tee väkisin.
Moni on väkisin viety
Miehelähän -- siellä itku
Vasta on vaihtunut iloksi.
AINO.
Noinko haastelet, isäni? --
Orja vietäne väkisin.
SINIKKA (syrjässä).
Tuolla puukotit minua!
Etkö itsekin lie orja.
VANHA JOUKO.
Se on maailman menoa.
Et näe etehes itse,
Kohtalo sinua viepi.
Minne vie? -- sitä et tiedä
Ennenkuin perille pääset.
Tottele! -- on luonnon sääntö.
Tyydy! -- muut' ei lohdutusta.
Se minull' on kokemusta.
AINO.
Miten on onnellisten mieli? --
Kuin vapaitten aaltosien
Selvällä meren selällä.
Mitenpä poloisten mieli? --
On kuin kaivossa vetonen,
Ahdistettu, auringotta.
Nojaten Tainan olkapäähän.
Miks en jäänyt syntymättä
Taikka kuollut kuusiöisnä?
En olis paljoa pitänyt:
Vaaksan verran palttinata,
Pikkaraisen pientaretta,
Emon itkua vähäsen,
Ison vieläkin vähemmän,
Veikon ei vähäistäkään.
TAINA.
Suotta kalpenet surusta.
Kun tulet Suvantolaan,
Syötpä siellä vuoden, kaksi
Voisulaa, sianlihoja,
Vehnästä ja piirakoita,
Tulet muita muhkeampi,
Iloitset ikäsi kaiken
Suuressa sukutalossa.
AINO.
Ei kuki revitty ruoho.
Ottaa lattialta puhkeamattoman lumpeen umpun.
Tuossa ulppu umpinainen,
Jonka on sydän salassa.
Kainostellen, verhon alla
Näki se suloista unta
Aamusta, joka avaisi
Sen sydämmen auringolle. --
Valhettelevat unoset! --
Sen väkisti aukaisenko?
Armotonta! lausut, äiti.
Tok' aukaisen säälimättä!
Kuka on säälinyt minua? --
Kuinka puhtoiset sen lehdet,
Valkoiset ja hienot, hennot!
Ei tomun hiventä vielä. --
Revin ne, ripottelenkin
Sinne, tänne! -- Kirveltääkö? --
Ei kysytä, kärsi kaikki! --
Nyt sydän on suojatonna,
Paljas -- myrskylle sen annan.
Sen tekee vetehen mieli --
Heitän aaltojen ajolle! --
Viskaa loitolle.
Näitkö, äiti?
TAINA.
Lapsi kulta!
Kallista sydämmes korva
Ymmärryksen ohjaella!
Etkö syttyisi ilosta
Päästessäsi päivän maille,
Väinön vierikumppaniksi!
Niin tulisi onnen aika
Näille pohjolan perille,
Rajoille suloinen rauha;
Kilvan kukkisi ketomme,
Kilvan kansa kaunistuisi --
Sin' olisit onnen tuoja!
AINO.
Onnetonko muille onnen? --
Heitä hurjan myrskyn suuhun
Tyttösi revitty rinta!
VANHA JOUKO (kiivastuneena lyöpi oluthaarikan pöytään).
Lopun teen lorusta tästä!
Pane päällesi, kakara!
Säikähtäen tarttuu Aino Tainaan.
TAINA.
Tuolla kasvinkumppalisi!
KYLANTYTTÖÄ KAKSI tulla tuoksuttavat käsikkäin ovesta
sisään, toinen laulaen, toinen säestäen; kävelevät
laulaessaan vieretysten lattiata, heijaten liittyneitä
käsiään.
KYLÄNTYTÖT.
Terve, morsian suloinen!
Nyt sopii sinun iloita.
El' itke! miksikä itket?
Liity lintujen iloihin!
Tulet suurehen sukuhun,
Uljahimman urhon luokse,
Pukeite kevätvalohon,
Niin valaiset vanhempasi.
Kääntyvät päin morsianta.
Terve, morsian suloinen,
Astu häittes auringoksi!
TAINA.
Näet kuin muut iloita voivat,
Sin' itse suret ja itket.
Voisitko, parahin tyttö,
Häväistä hyvän emosi,
Että et päällesi pukisi
Puhtahinta, kaunihinta
Ennen sulhosi tuloa?
AINO (harhamielin).
Sulhoni! -- minulla sulho!
1:NEN KYLÄNTYTTÖ.
Nyt tulekin! Lähtekämme!
Sun puemme kirkkahaksi
Kuin kesäisen joutsenlinnun.
AINO (haaveksien).
Joutsen Tuonelan joella. --
2:NEN KYLÄNTYTTÖ.
Sielt' tuletkin sirkeänä
Kuin helakka heinäpäivä.
TAINA.
Niin tulet tupahan sitte
Heimokunnan kukkasena,
Kuin keväisen päivän tytti
Suuren sulhosi etehen.
AINO (haaveksien).
Kuin keväisen päivän lasku --
Äiti! siskoset soreat!
Näette keväisen päivän? --
Kalvakkana se soluvi
Vettä kohti, saaren taakse. --
Vieno on vedessä vuode. --
Siellä immet aallottaret
Vastassa. -- Nyt, siskokullat,
Aittahan, ja morsioksi
Laittakaa kevähän tyttö! --
Hyväst', äitini! -- isoni! --
Suuri sulho on tulossa.
Morsioksi! morsioksi!
Hah hah haa, iloiset immet!
Aino edellä ja kyläntytöt jälessä poistuvat ovelta.
VANHA JOUKO.
Velhoko pilasi lapsen?
Ennen niin iloinen tyttö,
Aina tyyni askareissa,
Totteleva -- nyt kuin tuisku,
Kuin viirissä tuulen lintu. --
Mitä lie ilmoja tulossa.
TAINA.
Vartoessani vapisen.
Merkit myrskystä puhuvat.
Hääväki jo on tulossa,
Sulho kynnyksellä kohta,
Eikä morsian puettu.
VANHA JOUKO.
Hellittelet hempuasi! --
Tukkapäästä sen talutan! -- --
Olisin väkevä vielä,
Antaisinkin kuuman kyydin
Tälle nuorelle suvulle!
TAINA.
Noin elä tuomitse tylysti.
Minkä polvi poikkeaakin
Vanhoista sukutavoista,
Aina on jotakin heissä,
Sen hyviä, tuon pahoja,
Joka meistä on sukuisin.
Jollet muista nuoruuttasi,
Muistele sukusi muita. --
Jo tulevat joukolaiset!
JOUKOLAN KYLÄN VÄKEÄ astuu parittain sisään,
kukin vuoroonsa tervehtien Tainaa ja Vanhaa Joukoa.
1:NEN JOUKOLAINEN.
Terve Joukolan tupahan!
Onni kuulun orren alle!
Muut kertaavat viimeisen säkeen.
TAINA.
Terve, te kotoinen kansa!
Valitkaa kotoinen paikka
Tässä pienessä tuvassa.
Väki asettuu pöydän etusivulle.
VANHA JOUKO.
Tuo olutta, orjapiika!
Juokatte iloisin mielin!
1:NEN HÄÄVIERAS.
Hyväpä täss' on joukon juoda
Suuren sulhasen tuloa. --
2:NEN HÄÄVIERAS.
Nuorena unohti naida --
Otti vaimon vanhempana.
Taisi viisaasti valita.
3:MAS HÄÄVIERAS.
Harv' on viisas naidessansa:
Kuka on hullu nuoruudessa,
Kuka vanhana höperö.
1:NEN HÄÄVIERAS.
Sit' ikä ei vanhentanut,
Jonk' on mieli naimisiin.
Se se on vanhaksi kyhätty,
Jonka on halut haudattuina.
TAINA (levottomana).
Kuulenko kolinan sieltä?
Onko jo tulossa urho!
VÄINÖ astuu sisään, sitte KOUKI ja PELLERVO,
jälessä muuta SUVANTOLAN VÄKEÄ. Joukolaiset
kavahtavat seisaalleen.
VÄINÖ (katellen Tainaa ja Vanhaa Joukoa).
Terve tännekin Jumala.
Alle kuullun kurkihirren!
Hyvä vuosi vierahaksi,
Rakkaus rakentajaksi!
Suvantolaiset kertaavat viimeisen säkeen.
TAINA.
Terve, sulho, tultuasi
Matalaisehen majahan,
Petäjäisen pöydän taakse!
Joukolan väki kertaa ensi säkeen.
KOUKI.
Tullut on Suvannon sulho
Kolmen surman suun ovitse:
Häätalohon tullessamme
Ensi nuoli murroksesta
Livahti alatse ratsun;
Toinen aitavierustalta
Sulhon päällitse suhahti!
Kolmas aitojen ohesta
Osasi hevosta kohti -- --
Ratsun ampui urhon alta.
Vielä on elossa Väinö.
Laulu mailta ei lakastu. --
Tuossa urho!
HÄÄKANSA.
Terve, sulho!
VÄINÖ.
Heitä, Kouki, kerskaukset!
Mies ei vaaroja valita.
VANHA JOUKO.
Siin' on urho sen mokoma,
Joka ei nuolia nolostu
Eikä väisty velhon tieltä!
TAINA (Väinölle).
Valitse parahin paikka,
Nauti pöydältä parasta!
Istukaa, Suvannon kansa,
Sulhasen molemmin puolin,
Joukolaisten vastapäätä!
Näm' on häät sovinnon juhla
Suomen heimojen välillä.
Tuokatte valoa, piiat,
Tuntuvammin tuohuksia!
Kiitäkätte ketterämmin,
Että nähtäisiin valossa
Sulhon silmät säihkyväiset!
Erikseen.
Missä viipyneekin Aino!
VANHA JOUKO.
Antakatte olven käydä
Mies miehestä, suusta suuhun.
Tässä on päälle purtavata.
Itse veitsin viiltäkätte!
Nautimme mitä on pientä,
Morsianta vartoessa.
Hääväki juopi ja viiltelee pöydältä pötyä.
1:NEN JOUKOLAINEN.
Morsianta! Siin' on tyttö,
Jot' et huoline hävetä
Viedä Väinölän ahoille,
Laulun maille!
2:NEN JOUKOLAINEN.
Laula, Väinö!
Päästele ilon muruja
Pöydän kuulun kunniaksi!
3:AS JOUKOLAINEN.
Anna onnesi valua
Lauluksi kuin vuolas Vuoksi!
2:NEN JOUKOLAINEN.
Päästele pyhät sanasi
Niinkuin rastas raikurinta!
TAINA (Vanhalle Joukolle).
Mieheni, vävyäs katso:
Viisahan ylevä otsa,
Nuorukaisen säihkysilmät --
Parta vaan on vanhan miehen --
Huulet laulun lainehissa! --
Erikseen.
Eikä kuulukin jo Aino!
VANHA JOUKO.
Olet oiva mieheksesi,
Toimen ja tekojen urho,
Sanan sankari parahin.
Mies olisit parempi vielä,
Jollet uusia ajaisi
Etkä kääntäisi ketoja,
Vaan kävisit jousen tiellä,
Pelto pehmittää sukusi
Veltoiksi vetistäjöiksi.
Metsissä ja merten päällä
Mies on pontensa pitävä.
JOUKOLAINEN VANHUS.
Tuo oli taidolla sanottu.
Haastat kuin isien suusta.
TAINA.
Lausuhan sanasi, Väinö,
Voitko puoltasi pidellä?
VÄINÖ.
Hyv' on metsä kuin merikin,
Luonnon aarniot molemmat.
Mut on ihminen isäntä
Vasta vainion mäellä,
Karjan kellon kuuluvilla.
Siinä on kesynä luonto
Ympärillä uhkurinnoin.
Siitä sankarin tavalla
Hän petoja karkoittavi,
Taistelee Puhurin kanssa.
Minkä nostat nurmikkoa,
Senpä itsekin ylenet,
Somaksi kotisi käypi,
Koko Suomi suotuisaksi.
Polvi polvelta sukusi
Veljestyvät vieretysten,
Nousevat valoa kohti
Viljan kultaisen keralla.
TAINA.
Oikein osasit, Väinö.
Kansa säestää Tainaa.
JOUKOLAN NUORUKAINEN.
Tempasi mukana mielen
Kuin virta venettä viepi.
KANSA.
Laula, Väinö! Sulho, laula!
VÄINÖ.
Vartokatte, vanhat, nuoret!
Laulella jotakin voisin,
Kun joutuisi hellä hetki,
Armas astuisi tupahan:
Silloin syttyisi iloni
Kuin kokko keväisnä yönä,
Valaisten vesiä, maita.
Laulaisin jalan jokaisen
Nousevaksi, notkuvaksi.
Kaiken kansan kiihottaisin
Suurihin sulotekoihin
Maan parahan maireheksi --
Laulaisin --
Kyläntytöt astuvat sisään.
TAINA (hätäisesti).
Jätitte Ainon!?
1:NEN KYLÄNTYTTÖ.
Vaatetimme armaistasi
Kuin suvi suloista saarta:
Panin päälle silkit, kullat,
Kaulahan heleät helmet,
Kullan ristit rintapäille,
Ylle paidan palttinaisen,
Hohtoisen sinihamosen,
Senpä päälle kultavyöhyt,
Sukat silkkiset, koreat,
Kautokengät kaunihimmat,
Sormet kullan sormuksiin,
Kultarenkahat käsihin --
Tuulehen jäi vielä tukka,
Sitomatta -- silloin lensi -- --
KAIKKI (levottomasti).
Mikä? Minne lensi? Lausu!
1:NEN KYLÄNTYTTÖ.
"Morsioksi! Morsioksi!"
Huusi armas harhasilmin,
Ja pakeni --
TAINA (tuskaisena).
Minne? Minne?
1:NEN KYLÄNTYTTÖ.
Metsätielle, halki viidan --
Sinne kuin kana katosi.
Juoksimme jälissä vielä,
Huutelimme -- turha vaiva!
Ei vastannut.
2:NEN KYLÄNTYTTÖ.
Täm' on totta!
TAINA.
Taatto auta!
VANHA JOUKO (masentuneesti).
Näinkö loppui. --
TAINA (hätääntyneenä).
Nyt ajolle joutukamme!
Juoskamme joka taholle!
Etsimme joka kolosta,
Paloltakin murroksesta,
Joka kannon juuren alta
Emmekä palaja ennen
Kuin on kyyhkyni kotona.
VÄINÖ.
Kenties ryöstetty minulta! --
Päättävästi.
Etsin vaikka aallon alta
Armastani. -- Joutukamme!
HÄÄKANSA.
Joutukamme! Joutukamme!