TAINA.
Jota ei hylätä henno. --
Mutta nyt sisälle käymme.
Paremp' on tytön nyt yksin
Rauhoittua. Kenties kohta
Väinö tääll' on. Moista miestä
Odotamme orren alla,
Ei pihalla.
VANHA JOUKO.
Totta, totta.
Mut minuss' on outo tunne:
Aina kun lähell' on onni,
Vaara väijyvi lähinnä.
TAINA.
Taatto auta, väistä vaara!
Menevät pirttiin.
AINO (tulee vasemmalta).
Pois menivät vanhempani.
Miks' ovat minulle kahle
Omaiseni -- äitinikin?
Nyt hengitän keveämmästi:
Luonto suo minulle rauhan.
Ei pakoita tuntoani,
Ei sano: rakasta tuota,
Tuota ei vihata käske.
Luonto suo sydämmen luonnon
Oikeuttansa ajella.
Täällä nyt rakastan teitä,
Kotituulet, lehto, lähde.
Rakastan kotiväkeä,
Veikkoakin hurjapäätä.
Kirriäkin. -- Kirri rukka!
Elätkö? Oletko kuollut?
Kuollutko poloinen Kirri! --
Olit niin hyvä ja häijy.
Rakastitkohan minua?
Minäkin ehkä sinua.
Rakastinko? -- tietäisinkö! --
Muut sanovat -- min' en tiedä.
Mut tuli kevät iloinen,
Toi iloisen uhrijuhlan
Leikkinensä, lauluinensa --
Suruinensa.
Siell' ihastuin, innostuinkin
Lauluihin ja laulajahan.
Ne sanat valon suloiset!
Ne silmät sinen valoiset!
Moist' en ollut kuullut, nähnyt.
Huomannut en muita silloin,
Näin ylinnä Väinämöisen
Kuin käen hopearinnan
Kukkulalla kuusikossa.
Se oliko rakkautta? --
Muut sanovat -- min' en tiedä.
Mutta voittanut on Väinö
Veljeni -- häneltä siskon!
Minut? -- Väinö? -- Näinkö nuorna
Lohkaistaan kotoa koivu.
Pyhän lehdon liepeheltä?
Ryöstetäänkö? Kenties kohta
Tempaisee tukeva koura
Vyötäröistä pienen linnun.
Viepi kuin vihainen tuuli
Myrskyn suuhun.
Hän on uljas ja väkevä
Sankari: ei käytä kieltä
Kosiessa, vaan tekoa
Reipasta. Vapisen häntä
Turvatonna, puoltajatta.
Joko kuulen? -- - hän tulossa!
Piilotainpa tänne.
Menee puitten varjoon; Väinö ja Kouki tulevat.
VÄINÖ.
Tässä
Se suloinen uhrilehto,
Jossa liikkunut on Aino.
Olisin ilmassa kotka
Taikka kyttä kuusen alla,
Niin otus ei oivaltaisi:
Kuuntelisin lintuani
Mitä laulaisi haluja.
Toivoisi toverikullan,
Minä astuisin esille. --
Miks epäilen onneani,
Voittoani, itseäni? --
Arpoisinko, onnistunko? --
Tämäpä tukala hetki!
En ole kokenut ennen
Tätä pelkoa pahaista,
En sodissa suurimmissa. --
Seisohan takana, Kouki! --
Käynkö nyt tupahan tuonne
Vaiko tässä vartioisin
Tytön kaunosen tuloa?
KOUKI.
Mies olet, uros parahin,
Toki turhasta tutiset.
Miksi arvoja kyselet?
Tyttö on voitettu, omasi.
Kun löydät, sylihin riistä,
Viemme vinhasti kotihin.
VÄINÖ.
Väkisinkö rakkautta?
Sulle outo on tilani.
Tämä se kysyvi miestä. --
Tuosta taitan kukkasia,
Ne ripottelen polulle.
Kävisi tuvasta tyttö
Lähtehelle -- ne näkisi,
Ottaisi yhdenki niistä:
Se hyvää jo ennustaisi.
Sen sitoisi rinnoillensa:
Se jo tietäisi parasta.
Ripottelee kukkia lähteelle päin.
AINO (erikseen).
Tuoko nyt urohon työtä!
VÄINÖ (huomaa Ainon).
Te-te-terve! Luonnotarko,
Vaiko armas Aino neiti? --
Syrjässä.
Kuinka onkin hän ihana!
Varsin juhlavaattehissa! --
Kenties vartoikin minua. --
Arvasi minun tulevan,
Niin puki päällensä parasta --
Nuo helytkin antamani,
Kukkiakin kutrillensa! --
Millä alkaisin sanoilla? --
Seisohan takana, Kouki! --
Tässä impi, tuossa lähde.
Kukka vettä kurkistavi --
Kuvansa näkevi siellä --
KOUKI.
Iske kohti kuin vasama!
VÄINÖ.
Sinua etsin, neiti nuori,
Kuin kadonnutta kevättä!
AINO.
Mitä lienet etsimässä,
Senpä ryöstätkin minulta.
VÄINÖ.
Sinua etsin, neiti nuori,
Kuin säveltä laululleni.
AINO.
Säveltä jos etsinetkin,
Ryöstätpä sydän-iloni.
VÄINÖ.
Sinuapa, immyt, etsin
Niinkuin kieltä kanteleesen.
AINO.
Kieltä etsit, kiusaellen
Sydämmeni kielet kätki.
VÄINÖ.
Etsinpä sinua, immyt,
Kuin elämä henkeänsä.
AINO.
Henkeäs minulta etsit
Viet elämän hengeltäni.
VÄINÖ.
Näetkö kuusta koivun luona?
Nepä näyttävät somilta,
Kuin uros keralla naisen.
AINO.
Vähän on miehessä urosta,
Ken lie kuuseksi kuvattu.
VÄINÖ.
Kaks on puussa puhjennutta:
Kukka lehtyen keralla.
AINO.
Moni on kukka lehtyettä,
Moni lehtikin kukatta.
VÄINÖ.
Kaksin on lehdossa linnut:
Laulaja ja kuuntelija.
AINO.
Ei yhdelle lintu laula:
Koko metsä kuuntelevi.
VÄINÖ.
Kaksin huulet kaunihimmat,
Kaksin silmätkin somemmat,
Kaksin kaikki on jäsenet,
Kaksin kaulasi helyjä. --
Kannakin minulle, neiti,
Helmiäsi, kultiasi.
Tulekin Kalevalahan.
AINO.
Kotini valostajaksi,
Mesileivän leipojaksi!
En sinulle enkä muille
Kanna kaulalla helyjä:
Niitä kannoin nuoruudelle
Kuin kevätkin kukkiansa.
Nyt hyvästi, kevähäni!
Helmet, kullatkin hyvästi!
Viskaa kukat, kullat, helmet puistoon ja pakenee lehtoon.
VÄINÖ (hämmästyneenä).
Noinko jätti hän urohon,
Niinkuin hirvi hiihtäjänsä?
Metsän kohtuhun katosi!
KOUKI.
Mitä ei tyttö itse anna,
Se ota emon kädestä.
VÄINÖ.
Mies monikin naida voisi,
Jollei huolisi kosia.