HAUSSI. SALMO tulee.
SALMO.
Anteeksi, herra!
HAUSSI.
Salmo! Lastemme
Opettajana ennen. --
SALMO.
Asia
Nyt siitä ei mua käske hiiskumaan. --
Te tehtävääni varmaan aavistatte?
HAUSSI.
Vaikk' aatokseni kuinka aprikoi,
En rahtua, en kynnen vertaa voi
Nyt asiaanne arvata.
SALMO.
Kas tuo
Vast' ihmeellist' on muistin tautia!
Kun käytökseni suoran tunnette,
Niin suorastaan mun suotte lausua.
Kai Salla teille julkaissut on sen,
Ett' antoi mulle sydämmensä? -- Me
Ikuiset silloin valat vannoimme --
Te säikytte! No suokaa anteeksi! --
Me tuolla puiston iltakatvehessa,
Nähdessä tomun sekä korkeuden,
Sidoimme solmun, jot' ei ratkoa
Niin kauan voi, kun taivas liekkihin
Välähtää Ukon salamoissa, ja
Kun ihmissydämmissä rakkaus
Viel' onnen aurinkona kohouu.
HAUSSI.
Tuo hävytönt' on julkirohkeutta!
Soturin poika kurja uskaltaa
Mun tytärtäni vietellä kuin narri!
Te hävyn tunnost' ette tietävän
Näy neulan vertaa, sen nyt ymmärrän:
Syytönnä te ja viatonna vaan
Kehtaatte mulle tulla kertomaan
Työt' ilkeintä, jot' ihminen voi tehdä.
SALMO.
Noin suurta rikosta en tässä näe,
Enk' edessänne huoli hävetä
Soturin uljaan poikana, niin totta
Kuin miekka-käsin kaatui isäni,
Palvellen maamme köyhän kunniaa.
HAUSSI.
Niin totta tekin kuolkaa taistellen
Ja tuulta piesten, kuten isänne.
Pereeni rauhaan jättäkää, sen muisto
Teit' ikinä ei vaivatko. Kuin yö,
Auringon peite, tulkoon välillemme
Ijäti vieroittava sumupatsas!
Toivotte Sallaa turhaan! Teistä ei
Hän huoli! Taikka unhotti hän jo
Välinne.
SALMO.
Valhetta! -- Ja häväistä
Isäni muistoa te ette saa!
Viel' elää poikansa -- se muistakaa!
HAUSSI.
Vaan valheeksi ei totuus muuttune.
Toisellen Salla kihlattu jo on,
Miehellen, johon mieltyy vanhemmat
Ja jonk' on arvon astin-lautakin
Tuommoisten päätä paljon ylempi.
SALMO.
Vaikk' astuiskin se herra päällänsä,
Te jota noin nyt ylistätte, en
Mä puhettanne uskois enemmän.
HAUSSI.
Mun puhettani?