Tästä teoksesta on kolmas, Suur-Britanniaa koskeva, osa ilmestynyt
suomeksi jo ennen sotaa. Se sotasensurin käyttely, joka meilläkin
ennen vallankumousta ulotettiin koskemaan »kaikkia asioita ja vielä
muutamia muita», teki teoksen toisten osien suunnitellun julkaisemisen
suomalaisessa asussa mahdottomaksi. Nyt, painovapauden jälleen
vallitessa, ilmestyvät sen kolme jäljellä-olevaa osaa, kaikki vielä
tämän syksyn kuluessa.
Saattaa kysyä, onko nyt, kun on tullut maailmansodan myrsky ja
myllertänyt kaikki, enää syytä esittää päiväpolitiikkaa koskevaa
teosta, joka alkuaan on kirjoitettu 1905 ja jonka uusikin painos alkoi
ilmestyä jo 1911, jolloin eivät edes Balkanin-sodat olleet alkaneet,
ja valmistui 1913? Luulen, että lukijan ei ole tarvis selailla
montakaan sivua, ennenkuin hän on myöntävä, että nykyinen sota vain on
tehnyt kirjan sitäkin mielenkiintoisemmaksi, samoin kuin tämä kirja
puolestaan valaisee sodan syitä ja tarkoitusperiä. Saattaapa sanoa,
että teos tavallaan on kirjoitettu ikäänkuin tekijä olisi vartavasten
silmälläpitänyt juuri nykyistä maailmansotaa, jonka tulennan
välttämättömyyteen hän useissa kohdin tutkimustensa varrella viittaa.
Teoksen vanhentumisesta ei siis voi olla puhettakaan. Päinvastoin:
mitä sodan jälkeen tapahtuu, tulee täysin ymmärrettäväksi vasta kun
nähdään, mihin sitä ennen on pyritty.
Kun teos Ruotsissa ensin ilmestyi, moitti arvostelu tekijää
epätieteellisestä »ennusteluhalusta». Tähän tekijä vastaa uuden
painoksen neljännen osan alkupuheessa, että hänen teoksessaan ei
esiinny mitään satunnaisten mielijohteitten leikkiä, vaan
huolellisesti harkittu ja perusteltu katsomuskanta. »Muistutus voisi
olla oikeutettu, jos teos olisi tavallisten valtiotieteen käsikirjain
malliin laadittu tilastollinen kertomus. Mutta se menettää kärkensä
esitykseen nähden, joka itse ilmoittaa olevansa poliittinen s. o.
kehkeymisnäkökannan alainen ja samalla pyrkii valaisemaan suurvaltoja
erikois-olioina. Sellainen esitys olisi tarkoitukseton, ellei se saisi
jatkaa eri valtojen kokemusperäistä tutkimusta arvioimalla niiden
arvoa tällaisina. Ellei ole kysymys muusta kuin jonkinlaisesta
valtakuntain oikeuslääkeopillisesta tarkastuksesta, niin on aivan
paikallaan, että pöytäkirja pidetään puhtaana kaikenlaatuisesta
ennustelusta — varsinkin eriteltyjen esineiden
tulevaisuusmahdollisuuksiin nähden —; mutta jos on kysymys
tutkimuksista »henkivakuutusta» varten, niin ei elinvoipaisuutta
koskevan lausunnon antamista voitane välttää, jos tahdotaan tehtävä
kunnolla suorittaa.»
Jo näistä viittauksista teoksen tarkoitukseen näkee, että professori
Kjellén on yrittänyt raivata valtiotieteen vainiolla uutta erikoista
sarkaansa. »Tämä teos on koe osittain uudella alalla ja uuden
menettelyn mukainen, ilman varsinaista edeltäjää tai esikuvaa, ja
lienee senvuoksi kohtuullista, että sen hyväksi luetaan tienraivauksen
ylimääräiset hankaluudet lieventävinä asianhaaroina mahdollisia
puutteita ehkä moitittaessa», sanoo hän teoksensa ensimäisen painoksen
alkulauseessa.
»Tähänastisista valtiotieteen käsikirjoista ei tämä teos näet eroa
ainoastaan ulkonaisen rajoittumisensa kautta vain suurimpiin
valtioihin. Tässä noudatetaan toista enemmän elämän-opillista
käsitystä itse valtion käsitteestä. Yhtä vähän kuin nykyaikainen
eläintieteilijä tyytyy jonkun eläinmuodon ulkonaiseen kuvaukseen,
saattaa valtiotieteilijäkään pitkän päälle pysähtyä valtioiden
valtiomuotoihin ja ulkoisiin mittoihin. Vaaditaan lisäksi huomion
kiinnittämistä yksiöön, olentoon, muotokuntaan. Sillä politiikka ei
ole vain lain kirjainten ja historiallisten tosiasiain ja
tilastollisten mittojen yhdistelmää, vaan ennen kaikkea _elämää_. Se
on pyrkimistä ja toimintaa vaihtelevin keinoin ja päämäärin eri
ajankohtina ja eri valtioissa. Todelliselle valtiotiedolle on varmaan
yhtä tärkeätä tuntea nämä keinot ja pyrkimykset, kuin niiden
laitosten, oikeussäännösten ja matemaattisten mittojen kehitys, joiden
sisäpuolella toimivien henkilöiden on liikuttava. Ainoastaan tällä
tavoin tarkastamalla ajan poliittisia tehtäviä tulee valtiotiede
siksi, mitä sen kai pitäisi olla: itsenäistä, _poliittista_ tiedettä,
joka pyrkii määrätyiltä näkökohdilta sitomaan yhteen oikeutta ja
käytäntöä, muotoa ja sisällystä, ulkoisia mittoja ja sisäistä elämää.»
Sekin, joka ei kaikessa voi yhtyä herra Kjellénin katsomuskantaan eikä
joka kohdassa pitää hänen todisteluansa ratkaisevana, tunnustaa
kuitenkin mielihyvällä hänen tällä teoksellaan avanneen useita uusia
näköaloja ja tehneen sen tavalla, joka ei rajoita hänen lukijoitaan
ainoastaan varsinaisten tieteenharrastajain piiriin, mikä sen pahempi
on niin monen muun tieteellisen tutkielman laita mitä moninaisimmilla
aloilla. Hänen kirjoitustapansa on sujuvaa ja viehättävää, usein
suorastaan loistavan lennokasta ja niin välitöntä, että väliin luulisi
kuulevansa hänen puhuvan; hän on työltään tiedemies, tyyliltään
taiteilija. Tästä seuraa että hän saattaa käsitellä ainettansa sillä
yleistajuisuudella, että hän itsekin tuntee olevansa kosketuksissa sen
suuren valveutuneen yleisön kanssa, joka etsii tapahtumien selitystä
niiden syistä. Ja nauttii siitä: »sen puhtaan ilon rinnalla, minkä
totuuden-etsintä totuuden itsensä vuoksi antaa, viittoo tiedemiehelle
tässä se harvinaisenpuoleinen tyydytys, että hän voi olla oppaana
suurelle yleisölle».
Kirjan menekki Ruotsissa osoittaa hänen tässä olleen oikeassa. Herra
Kjellén on siellä suorastaan muodostanut _koulukunnan_, mikä on
selvästi havaittavissa suuressa osassa Ruotsin sanomalehdistön
suurpolitiikkaa käsitteleviä kirjoituksia, kuten — ja ehkä vieläkin
ilmeisemmin — meidänkin maamme johtavissa ruotsinkielisissä
sanomalehdissä.
Onkin myönnettävä, että ulkomaiden politiikkaa esittävä
_sanomalehtimies_ tuskin mistään voi saada niin verratonta
suurpolitiikan lukukirjaa, kuin tämä on. Kjellénin »Suurvaltoihin»
tutustuminen on meillä suorastaan katsottava kuuluvaksi nykyisten
sanomalehtimiesten pätevyysehtoihin. Mutta ei ainoastaan niille, jotka
sanomalehtiin kirjoittavat, vaan myöskin suurelle _sanomalehtiä
lukevalle yleisölle_ on tämä teos hyödyllinen ja helposti tajuttava
kirja. Rohkenenpa katsoa siihen tutustumisen nykyisenä suurpolitiikan
suurena murroskautena kerrassaan kuuluvan yleiseen
kansalaissivistykseen — siinä määrin tarpeellinen on mielestäni tämän
merkkiteoksen liittäminen suomalaiseen kirjallisuuteen.
Lopuksi sananen suomennostyöstä.
Asiantuntija huomaa pian, että tämänlaatuisen teoksen suomentaminen ei
ole aivan helppo tehtävä. Oma asiani ei ole arvostella, miten siinä
olen onnistunut. Varsinkin voi syntyä makuriitaa monen mielestä ehkä
liiankin pitkälle menneestä vierasperäisten n. s. kultturisanojen
karttamisesta, mutta omasta puolestani olen sillä kannalla, että tässä
suhteessa olisin, missä se vain voisi laatuunkäydä uskollisuutta
tekijän sanonnalle rikkomatta, suonut saattavani mennä vieläkin
pitemmälle. Totunta tekee kyllä pian oudommankin sanan tuttavaksi;
pääasia, että sen _ymmärtää_.
Pälkäneellä elokuussa 1917.
_Suomentaja._