"Jota minä rakastan, sitä minä kuritan." Luuletko sinä, Mirjam,
että meidän sielullinen suhteemme vähääkään paraneisi, jollen
minä yhtärintaa kuin sinulle kirjoitan "hyviä" kirjeitä, myös
kosketteleisi todellisia tunteitani, huoliani, harmejani ja surujani?
Olisikohan muka parempi kaikki salata ja niellä -- niinkuin muut
tekevät? Mutta minusta on näyttänyt että sellaiset aviomiehet, jotka
hillitsevät, itsensä mitään kovaa sanomasta puolisoilleen, ovat
ikäänkuin etempänä puolisoittensa sydämistä ja vielä onnettomammat
kuin ne, jotka vapaasti punnitsevat, arvostelevat tai koettavat
saada toista tajuamaan itseään ja elämänkatsomustaan. Ja minusta on
näyttänyt että sellaisten "siivojen" aviomiesten opetus rajoittuu
korkeintaan kuivakiskoiseen, hieman ärtyiseen kohteluun vaimoihinsa
nähden. Sentähden juuri olen kirjoittanut kaikesta että suhteemme --
sitten kun persoonallisesti tavataan -- olisi edeltäpäin varustettu
ja valmis. Hetken ruusunpunaiset tunnelmat eivät takaa pysyväistä
yhteisymmärrystä. Täytyy olla varuillaan elämän ampumia myrkkynuolia
vastaan. Ne suhisevat ympärillämme kuin satujen noita-vasamat.
Juuri kun luulee olevansa oikeutettu päästämään helakan naurun ja
nauttimaan elämästä, silloin väijyy katkeruuden jumalatar likinnä,
jousi jännityksissä. Olethan sinäkin sen huomannut? Lapseni!
Loppulause.
Viime yön, tuon ikävöivän runon kirjoitettuani nukuin paremmin --
siihen vaikutti ilman muutos, kun nyt on viileä ja sataa vettä.
Lupaathan, Mirjam, sitten kun tulet, olla minua jättämättä kauvaksi
yksikseni? Eihän siellä joukossa alhaalla paljon viisastu.
Tuomiokapitulin salainen juttu meitä vastaan... ole aivan huoleti.
Kyllä selitän kaikki. Ole luja. Varo kaikin mokomin teidän pappia.
Ole valmis äkillisiin urkkimisiin. Pelko pois ja sydän kirkas!
_Orjo_.
* * * * *
Kolme päivää turhaan odotettuaan, Orjo Korelius taas tarttui kynään.
Hän lennätti avonaisen kortin esperantoksi, jota hän harjoitteli
ja jota varten hän oli toimittanut toisen sanakirjan Mirjamille.
Esperanto hänen mielestään soveltui rakastavaisten keskinäiseksi
kieleksi, joka virheineenkin oli huvittava.
_Dolcha Infano!_ hän kirjoitti. _Ho ve!_ alkoi kortti. _Chiuj vi
virinoj estas similaj: vi postulas la leterojn de viaj amikoj kiel
eble plej ofte, sed mem vi malmulte al viaj amikoj volas skribi. Vi
kredeble ricevis chiujn miajn longajn leterojn? Kalkulutiu-chi jam
estas la deka_.
Senjälkeen yhteen palaan seurasi kuvaus:
_Chiutage mi laboras sur la kampo aû banas en la bordo de la lago;
mi ofte gimnastikas -- nuda -- sur la sablo, kiam la suno varmege
brilas. Tio-chi estas gzuajzo tre saniga! La kukolo kantas en
arbaro... Morgau estas la vespero de Johano, sed nun pluvegas, kaj
ni, kredeble, festos tre mal-gzoje_...
_Vi, mia edzino, ne forgesu min! Mi restas: via granda Knabo kaj Edzo_
_Orjo_.
8.