Minä näin heidän sitten saapuvan erään ihanan virran rannalle.
Kuningas David sanoi sitä Jumalan virraksi, mutta Johannes Elämän
Veden virraksi. Heidän tiensä kävi juuri tämän virran rantaa
myöten. Siellä nyt oli Kristityn ja hänen toverinsa ylen mieiuista
vaeltaa. He joivat tämän virran vettä, ja se maistui makealle sekä
virvoitti väsyneitä mieliä. Virran kummallakin rannalla kasvoi
viheriäitä puita, jotka kantoivat kaikenkaltaisia hedelmiä, ja
joitten lehdet olivat hyvää lääkettä. Mielihyvällä he nauttivat
näitten puitten hedelmiä ja söivät myös lehtiä, estääksensä kuvotusta
ja muita tauteja, jotka tapaavat vaeltajaa, kun hänen verensä on
matkasta kiihtynyt. Molemmilla rannoilla oli niinikään kaiken
vuotta viheriöitsevä niitty, täynnään ihanoita liljoja. He laskivat
niitylle lepäämään ja nukkuivat ja saivat siinä suruttomasti levätä.
Herättyänsä he kokosivat taas puitten hedelmiä, joivat virran vettä
ja panivat jälleen maata. Ja niin he tekivät monta päivää ja yötä.
Siellä he lauloivat [Ps. 65: 10, Ilm. 22: 1, Ps. 23: 2, Jes. 14: 30]:
Kas kuinka välkkyin vuotaa virta tuo!
Se virvoitusta väsyneelle suo.
Ja niityn nuokkuu kukat tuoksuen
Niin sulosti. Jos kuvata vois ken
Herttaiset heelmät, lehdet lempeet, hän
Möis kaikki pois ja kedon ostais tän.
Kun he sitten olivat jälleen valmiit vaeltamaan (sillä heidän
matkansa pää ei vielä saavutettu), aterioitsivat he ja joivat virran
vettä ja läksivät liikkeelle.