Silloin julistettiin: "Jos kellä on jotain sanomista herransa
ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä vankia vastaan väliaidan
sisäpuolella, se astukoon heti esiin todistamaan." Kolme todistajaa
ilmaantuikin, nimittäin _Kateus, Taikausko_ ja _Imartelija_. Näiltä
kysyttiin, tuntevatko he vankia väliaidan sisäpuolella, ja mitä
heillä on sanomista herransa ja kuninkaansa puolustukseksi häntä
vastaan.
_Kateus_ astui silloin esiin ja lausui: "Korkea Oikeus! minä olen
tuntenut tämän miehen jo kauan aikaa ja todistan tämän arvoisan
Oikeuden edessä valallani, että hän on..."
_Tuomari_: Seis! Hän tehköön valansa!
He ottivat häneltä valan, ja sitten hän puhui: "Korkea Oikeus! Tämä
mies, vaikka onkin hänellä nimi niin korea, on kehnoimpia miehiä
meidän maassa. Ei hän välitä ruhtinaasta eikä kansasta, ei laista
eikä maan tavoista, vaan tekee kaiken voitavansa, saadakseen ihmisiä
taipumaan maankavallusta tavoittaviin mielipiteisinsä, joita hän
yleensä sanoo uskon ja pyhityksen perusteiksi. Erittäin kuulin hänen
kerran minulle vakuuttavan, että kristillisyys ja meidän kaupungin,
Turhuuden kaupungin, tavat ovat ristiriidassa keskenään, niin että
niitä on mahdoton yhteen sovittaa. Ja tällä tavoin, korkea Oikeus,
hän kerrassaan tuomitsee sekä kaikki meidän kiitettävät tekomme että
meidätkin, jotka senkaltaisia toimitamme."
_Tuomari_: Onko sinulla vielä mitä muuta sanomista?
_Kateus_: Olisi minulla vielä paljokin sanomista, mutta pelkään
rasittavani korkeaa Oikeutta. Jos kumminkin, sittenkuin muut herrat
ovat todistuksensa esiintuoneet, vielä jotain tarvitaan, niin olen
minä täydentävä todistukseni, jott'ei mitään puuttuisi, joka auttaa
saamaan asiata lukkoon.
Hänen käskettiin nyt astua syrjään.
Sitten kutsuttiin _Taikausko_ esiin ja käskettiin katselemaan vankia.
Sen jälkeen häneltäkin kysyttiin, mitä hänellä on sanomista heidän
herransa ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä syytettyä vastaan. Hän
vastaten puhui näin:
_Taikausko_: Korkea Oikeus, minä en tätä miestä kovin paljoa tunne
enkä tahdo hänestä sen enempää tietääkään. Sen minä kumminkin tiedän,
haasteltuani tuonottain hänen kanssaan tässä kaupungissa, että hän on
peräti vaarallinen mies. Kuulin näet hänen silloin sanovan, ett'ei
meidän uskontomme ole minkään arvoista, ja ett'ei sen kautta saata
millään muotoa Jumalalle otollinen olla. Korkea-arvoinen tuomari
tietää varsin hyvin, mitä senkaltainen puhe ilmeisesti tarkoittaa,
sitä nimittäin, että meidän jumalanpalveluksemme on turha, että me
yhä edelleen pysymme synneissämme ja lopulti joudumme kadotukseen.
Muuta ei minulla ole sanottavaa.
Silloin päästettiin _Imartelija_ todistajavalalle ja käskettiin
puhumaan, mitä hän tietää heidän herransa ja kuninkaansa eduksi
vankia vastaan väliaidan sisäpuolella.
_Imartelija_: Korkea Oikeus, hyvät herrat! Tämän miehen olen tuntenut
jo kauan aikaa ja olen kuullut hänen puhuvan sellaista, mitä ei
pitäisi puhua. Hän on solvannut jaloa ruhtinastamme Beelsebubia
ja halveksimalla haastellut hänen korkea-arvoisista ystävistänsä,
joitten nimet ovat: herra _Vanha ihminen_, herra _Lihan himo_, herra
_Ylellinen_, herra _Turhan kunnian pyyntö_, vanha arvoisa herra
_Irstas_, hänen ylhäisyytensä herra _Ahnas_; samoin meidän muista
ylhäisistä. Sanoi hän niinkin, että jos olisi mahdollista kaikkien
ihmisten olla samaa mieltä kuin hän, niin ei näistä jalosukuisista
herroista yhtäkään enää tässä kaupungissa olisi. Sitä paitsi ei
hän kammonnut panettelemasta teitä, arvoisa herra, joka nyt olette
määrätty hänen tuomariksensa, vaan sanoi teitä jumalattomaksi
konnaksi, käyttäen vielä monta muuta parjaussanaa meidän etevimmistä
säätyläisistämme.
Kun Imartelija oli puheensa päättänyt, kääntyi Tuomari vankiin
väliaidan sisäpuolella, sanoen: "Sinä uskonkieltäjä, harhaoppinen ja
petturi, kuulitkos, mitä nämä kunnialliset herrat ovat sinua vastaan
todistaneet?"