Silloin tuli Kristitty saapuville ja sanoi veljellensä: "Johan minä
sanoin, miten se käy: teidän sananne ja hänen pyyteensä eivät sovi
yhteen. Mieluummin hän hylkäsi teidän seuranne kuin otti elämätänsä
parantaakseen. Mutta nyt hän on mennyt, niinkuin minä sanoin,
ja menköön. Ei siitä ole vahinkoa kellekään muulle kuin hänelle
itselleen. Siten hän päästi meidät siitä epähauskasta toimesta, että
me olisimme jättäneet hänet yksikseen. Jos hän edelleen olisi pysynyt
entisellään (niinkuin kaiketi olisi pysynytkin), niin olisi hän ollut
tahrana meidän seurassa. Sitä paitsi, sanoohan apostoli: 'Karta siis
senkaltaisia'."
_Uskollinen_: Olen kumminkin iloinen tuosta lyhyestä keskustelusta
hänen kanssaan. Toivottavasti hän vielä miettii sitä. Kaikissa
tapauksissa olen ollut vilpitön häntä kohtaan -- ja niin olen viaton
hänen verestänsä, jos hän hukkaan joutuu. [Ap. 20: 26,27]
_Kristitty_: Hyvin teitte, että niin peittelemättä hänelle puhuitte.
Sellainen suoruus, joka on niin harvinaista nykymaailmassa, tekee
sen, että jumalisuus niin monen nenään pahalta lemahtaa. On olemassa
noita jaarittelevia hulluja, joitten jumalisuus on pelkissä sanoissa
vain, mutta jotka itse viettävät irstasta ja turhamaista elämää.
Ja kun sellaisia niin paljon päästetään jumalisten seuraan, niin
siitäpä maailma harhaan joutuu, kristillisyys kärsii häväistystä ja
vilpittömyys loukkausta. Soisinpa, että kaikki menettelisivät teidän
tavallanne; silloin he enemmänkin taipuisivat jumalisuuteen tahi
kävisi heille liian kuumaksi olla hurskasten seurassa.
Hän harjans' ensin nosti, Liukaskieli,
Ja suurin sanoin hällä oli mieli
Kaikk' alas painaa. Vaan kun sydämen
Sai töistä kuulla, silloin peittyen
Kuin kuu hän häipyi, katos kerrassaan.
Niin, syömmen työ -- se yksin pysyy vaan.
Sitten he vaelsivat, haastellen siitä, mitä matkallansa olivat
nähneet, ja näin oli heidän helppo astua tietä, joka muutoin varmaan
olisi käynyt vaivalloiseksi, se kun nyt kulki erämaan läpi.
Heidän päästyänsä jo melkein erämaan toiseen päähän, sattui
Uskollinen katsahtamaan taaksensa ja huomasi jonkun tulevan heidän
perässään. Hän tunsi tulijan.
"Kas", sanoi Uskollinen, "kukapas tuolta tulee?"
Kristitty loi silmänsä sinne päin ja sanoi: "Sehän on minun hyvä
ystäväni Evankelista."
"Niin, ja minunkin hyvä ystäväni", sanoi Uskollinen, "sillä hänhän se
minut ohjasi kulkemaan portille."